Siirry sisältöön

”Yksi huoli vähemmän”

Kun Lea von Lode tarvitsee kyytiä Syöpätautien klinikalle sädehoitoa saamaan, hän käyttää Kela-taksia. Kela-taksi-uudistuksen myötä kuljettajalla on jo valmiiksi tiedot Lean erityistarpeista ja omavastuista. Se helpottaa taksin tilaamista ja matkaa.
Terveys | 5.4.2022
Kuuntele artikkeli

Vantaalaisen Lea von Loden kännykkä ilmoittaa kilahtamalla viestistä, jossa kerrotaan Kela-taksin saapumisesta. Lean15-vuotias jackrussellinterrieri Jetti noteeraa juuri ja juuri viestiäänen. Se katsahtaa emäntäänsä. Nainen pukee takin päälle, nappaa käsilaukun ja huikkaa koiralle heipat. Sitten hän astuu asunnostaan rappukäytävään ja sulkee oven perässään. 

77-vuotias Lea on käynyt intensiivisen kolmen viikon ajan päivittäin sädehoidossa Helsingissä syöpäklinikalla. Matkaan hän tarvitsee taksia. Kela-taksin Lea on tilannut koko viikoksi etukäteen. Nyt hän suuntaa ulko-ovesta talon eteen, johon taksi onkin jo tullut. 

”En kyllä pärjäisi ilman taksia, kun tänne meille ei oikein kulje edes julkinen liikenne. Kun sain mahdollisuuden käyttää Kela-taksia, se oli yksi iso stressi vähemmän”, Lea toteaa. 

Lea lukee kännykästä taksin tekstiviestiä. Jetti-koira makaa lattialla.  
”Nyt tuli taksilta viesti”, Lea huomaa puhelimestaan.

Kelan korvaama taksi on asiakkaalle edullinen kyyti  

Viime kesänä Lea tunsi vasemmassa rinnassaan selvän paukaman. Hän odotteli ensin, että saa koronarokotuksen ja meni sitten lääkäriin. Sen jälkeen hän pääsikin tutkimuksiin nopeasti. Syksyn aikana naisella todettiin rintasyöpä, joka leikattiin ennen joulua. 

Kun Lealla alkoivat helmikuussa 2022 sädehoidot, naisen lääkäri kyseli, että miten on kulkemisten laita. Potilas kertoi, ettei pärjää ilman taksia, jolloin lääkäri kertoi mahdollisuudesta Kela-taksiin.  

”Tarvittiin vain lääkärin kirjoittama todistus, niin asia oli selvä. Toimitin todistuksen Kelaan, eikä minulta vaadittu mitään hakemusta.” 

Kela-taksimaksujen omavastuut Vantaalta Paciuksenkadulle kustantavat 25 euroa suuntaansa, eli yhden päivän matkakustannus on 50 euroa. Matkat maksaisivat ilman tukea liki tuplasti. Yhteensä omavastuu voi olla enintään 300 euroa vuodessa. Tätä rajaa kutsutaan myös matkakatoksi.  

”300 euron raja minulla tuli täyteen jo kuuden päivän matkoista. Tämän jälkeen matkat ovat maksuttomia loppuvuoden ajan”, Lea sanoo. 

Lea von Lode on lähdössä ja hyvästelee Jetti-koiran eteisessä.
”Hei sitten, kohta tulen takaisin ja sitten mennään lenkille”, Lea sanoo Jetti-koiralle.

Kela-taksi uudistui – asiakas voi valita kahden taksi­yrittäjän välillä 

Kela-taksin palvelu uudistui vuodenvaihteessa 2022 niin, että Leakin voi asiakkaana valita haluamansa palveluntuottajan kahden taksiyrittäjän väliltä. Uudellamaalla Kela-taksin palveluntarjoajat ovat Lähikyyti ja Taksi Helsinki.  

”Olen tottunut aiemmin käyttämään Taksi Helsinkiä, joten laitoin heidän Kela-taksi-puhelinnumeronsa talteen puhelimeeni.”  

Tekstiviesti-ilmoitukset ovat Kela-taksin palvelussa uusi asia. Lea on pitänyt siitä, että ne kertovat taksin tulemisen ajankohdan. 

”Ne todella palvelevat. Viestissä on myös kuljettajan puhelinnumero, jos jotakin tarvitsee kysyä”, Lea mainitsee. 

LUE MYÖS
Käytätkö Kela-taksia? Näin palvelu uudistuu vuonna 2022

Uudistuksessa mullistui myös tiedonvälitys. Nyt taksien välityskeskus saa Kelan uudistetusta tietojärjestelmästä tiedon, peritäänkö asiakkaalta matkasta omavastuu. Tämä tarkoittaa, että taksi osaa saman tien olla laskuttamatta kyydistä, kun asiakkaan vuosittainen omavastuuosuus, 300 euroa on täyttynyt.  

Tiedot asiakkaan erityistarpeista välittyvät niin ikään kuljettajalle. Lealla on esimerkiksi sädehoitojen takia alentunut vastustuskyky. 

”Olen ollut kovasti tyytyväinen palveluun. Tiedän, että kyyti on luotettava ja myös turvallinen. Kuljettajat ovat esimerkillisesti huolehtineet autojen puhtaudesta näin korona-aikaan ja ovat myös hyvin mukavia”, Lea kiittää. 

Taksilla on tiedot asiakkaan erityistarpeista jo ennen matkan alkua.

Palvelu pelaa myös erityis­oloissa 

Lean kotitalon edessä Taksi Helsingin kuljettaja Mikko Manninen kävelee asiakasta vastaan tekstiviestissä ilmoitettuun aikaan. 

”Oletteko rouva von Lode? Ja matkan pää on Paciuksenkatu 3”, kuljettaja kysyy ja 

avaa kohteliaasti auton takaoven asiakkaalle. Naisen istuuduttua autoon kuljettaja auttaa turvavyön kanssa ja sulkee lopulta oven. Matka kohti Helsinkiä voi alkaa. 

Mikko on ajanut taksia nelisen vuotta. Hän kertoo, että Kela-kyydit ovat tuoneet mukanaan paitsi pitkiä työpäiviä myös hyvin erityyppisiä, usein avustamista tarvitsevia asiakkaita. 

Autamme asiakasta aina yksilöllisen tarpeen mukaan.

”Siitä on tullut työhön uutta mielenkiintoa”, Mikko toteaa. 

Mies kertoo, että työnantaja on kouluttanut kuljettajat palvelemaan erityisryhmien asiakkaita. 

”Kun saan Kela-taksitilauksesta tiedon tablettiini, näen samalla, onko tulevalla asiakkaalla esimerkiksi mukana avustaja ja rollaattori, pyörätuoli tai muita apuvälineitä. Autamme asiakasta aina yksilöllisen tarpeen mukaan.” 

Palvelu pelaa mitä eriskummallisimmissa olosuhteissa. 

”Tässä pahimpien lumimyräköiden aikaan kuljetin lumilapiota mukana. Sillä tuli lapioitua eräänkin kerran väylää pyörätuolilla liikkuvalle”, Mikko sanoo. 

Taksinkuljettaja avaa Lealle taksin oven.
Taksinkuljettaja Mikko avaa Lealle kohteliaasti oven.

Kuljettajan sensitiivinen korva 

Juttu luistaa taksissa, jos asiakas niin haluaa. Lea kertoo, että tykkää jutella kuljettajien kanssa. 

”Kuuntelen tavallisesti sensitiivisellä korvalla, mikä asiakkaan toive on. Usein he alkavatkin itse jutustella”, Mikko mainitsee. 

Taksiuudistuksessa asiakkaita on kiinnostanut esimerkiksi tietää kuljettajan mielipide kahden kilpailevan taksiyhtiön systeemistä. 

”Uskon terveeseen kilpailuun – minusta on hyvä, että asiakas saa valita yhtiöiden välillä. Me palvelemme asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja pyrimme näin vaikuttamaan valintoihin.” 

Kun laskun aika koittaa, tieto Lean omavastuista ei olekaan aivan ajan tasalla. Naisen mielestä hän on jo ylittänyt omavastuurajan. 

”Joskus, onneksi harvoin, voi käydä niin, että tieto ei kulje aivan reaaliaikaisena. Kerron silloin asiakkaalle, että meidän pitää veloittaa Kelan datatietojen mukaan, muuten järjestelmä ei toimi oikein.”  

Anne Giss, vastaava suunnittelija Kelasta kommentoi, että tällainen tilanne saattaa syntyä, jos matkatietojen välityksessä Kelaan on jokin yllättävä tekninen ongelma. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia. Kela voi joutua myös pyytämään palveluntuottajalta lisäselvitystä matkaan liittyen. 

”Yleensä ongelmat saadaan ratkaistua pian, ja asiakkaan omavastuu kertyy heti, kun matka on Kelassa käsitelty. Kela maksaa liikaa perityt omavastuut asiakkaalle, eikä niitä tarvitse erikseen hakea”, Giss sanoo. 

Asiat eivät muutu murehtimalla 

Lean kyyti saapuu Helsingissä sädehoito-osaston eteen, ja nainen katoaa ovesta sisään. Sädehoitokerta kestää vain 15 minuuttia. Kun hoito on ohi, Lea soittaa taas Kela-taksin numeroon. 

”Auto tulee hetimiten. Siinä lähellä näkyykin aina takseja odottelemassa tilauksia.” 

Kun Lea palailee kotiin parin tunnin hoitoreissultaan, on Jetti-koira jo odottelemassa ”jalat ristissä”. 

”Siitä me sitten pääsemme yhdessä ulos lenkille. Koiran kanssa me kovasti ulkoilemme. En oikeastaan muuten liikuskele. Kaupungille tulee joskus mentyä tyttären kyydissä autolla.” 

Nainen odottelee kovasti, että vastustuskykyä heikentävistä hoidoista ja korona-ajasta päästään eroon. 

”Sitten voimme lastenlasten kanssa nähdä ja tehdä yhdessä asioita vapaammin. Olen 6- ja 9-vuotiaiden lasten isoäiti.” 

Tämän hoitojakson loputtua Lean pitäisi olla periaatteessa terve. Hoidon vaikutusta seuraillaan vielä tovin. 

”Kyllähän sairaus alussa säikäytti. Mutta kun tulevasta ei muutenkaan tiedä, ei sitä osaa pelätä. Ei asiat murehtimalla mihinkään muutu. Paremmin pysyy terveenä, kun mieliala säilyy korkealla”. 

Jutussa on toiminut asiantuntijana vastaava suunnittelija Anne Giss Kelasta. 

Teksti, kuvat ja videot Arja Krank

Näin tilaat Kela-taksin

  • Jos sinulla on oikeus Kelan korvaamaan taksimatkaan, tilaa taksi alueellisesta tilausnumerosta, joka on maksuton. 
  • Tilatessa sinulta kysytään peruste Kela-taksin käyttöön, nimi ja henkilötunnus, osoite, josta auto noutaa sinut ja matkan määränpää, kellonaika, jolloin sinun tulee olla perillä. Lisäksi kysytään tieto apuvälineistä ja apteekissa käynnistä ja mahdollisesta saattajasta sekä puhelinnumero, josta sinut tavoittaa matkaan liittyvissä asioissa.  
  • Jos olet toimittanut Kelaan todistuksen oikeudesta käyttää taksia ja kertonut erityistarpeesi, takseilla on jo valmiiksi nämä tiedot. 
  • Saat matkakorvauksen heti taksissa ja maksat matkastasi enintään 25 euron omavastuun. 
  • Jos sinulle myönnetty toimeentulotuen maksusitoumus taksimatkan omavastuuta varten, tämäkin tieto voidaan suostumuksellasi välittää suoraan kuljettajalle. 
  • Jos tilaat taksin muulla tavoin kuin alueellisesta tilausnumerosta, Kela ei korvaa matkaasi.  
  • Ahvenanmaalla taksi tilataan poikkeuksellisesti suoraan autoilijalta. 

Asiakas saa  

  • valita kahden Kelan kilpailuttaman palveluntuottajan välillä, kumman taksipalvelua käyttää. Taksi tilataan vain yhdestä numerosta. Jos vahingossa tilaa Kela-taksin molemmista numerosta, asiakkaan täytyy itse peruuttaa toinen tilaus. 
  • halutessaan tekstiviestinä tiedon, kun kuljettaja on vastaanottanut kyydin. 
  • kuljettajan puhelinnumeron tekstiviesti-ilmoituksessa. 
  • varman kyydin. Jos tilausvälityskeskus, josta asiakas taksimatkan tilasi, ei pysty järjestämään kuljetusta, vastaa se korvaavan kuljetuksen järjestämisestä asiakkaalle. 
  • kysyä kuljettajalta kaikista kuljetuksiin liittyvistä käytännön asioista ja Kelasta matkakorvauksiin liittyvistä kysymyksistä. 
  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.