Laura Ollila 21.5.2019 2 min

Kotoa opiskelijakämppään

Kun opiskelupaikkojen valinnat ovat selvillä, moni alkaa etsiä kuumeisesti sopivaa vuokra-asuntoa ja pohtia samalla opintotuen hakemista. Opiskelija-asuntoon muutto onkin innostava elämänvaihe, jossa tarvitaan myös taitoa suunnitella omaa taloutta. Oletko sinä valmis muuttamaan pois kotoa?

Monen nuoren ensikosketus Kelaan on opintotuen hakeminen.

Ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen on usein kiireistä ja vähän jännittävääkin aikaa. Äkkiä vastassa on kaikenlaista sähkösopimuksista opiskelijakortin hankkimiseen. Useimpien Kelan tukien hakeminen sujuu onneksi nopeasti verkossa siinä sivussa. Kuukausibudjetin pohtimisessa auttavat Kelan laskurit, joiden avulla saat arvion esimerkiksi opinto- ja asumistuen määrästä.

Minun, kuten myös monen muunkin ensikosketus Kelaan on opintotuen hakeminen. Opiskeluajan toimeentuloa turvaava opintotuki koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Toisin kuin usein luullaan, opintolainaa voi olla mahdollista saada jopa alle 17-vuotiaana. Opintorahaa taas saa useimmiten 17 vuotta täyttänyt opiskelija. Opintorahan määrään vaikuttaa muun muassa ikä ja se, asutko omassa asunnossasi vai vanhempien luona. Elokuusta 2019 alkaen opintorahaan tulee oppimateriaalilisä, joka tukee pienituloisten perheiden lasten toisen asteen koulutusta.

Kelan asiakaspalvelusta kysytään usein, onko yleisen asumistuen hakemiselle ikärajaa.

Yleinen asumistuki voi auttaa myös vuokranmaksussa. Kelan asiakaspalvelusta kysytään usein, onko yleisen asumistuen hakemiselle ikärajaa ja tuleeko samassa asunnossa asuville aina yhteinen tukipäätös. Useimmiten alaikäinen saa yhteisen asumistukipäätöksen huoltajiensa kanssa, mutta yksin asuva ja omia tuloja saava alle 18-vuotias voi tietyin edellytyksin saada ikioman asumistuen. Yleensä samassa asunnossa asuvat katsotaan yhdeksi ruokakunnaksi, ja he saavat yhteisen asumistukipäätöksen. Kimppakämpässä vuokralaisilla taas saattaa olla omat erilliset vuokrasopimuksensa, jolloin kunkin heistä on mahdollista saada oma asumistuki. Esimerkiksi Helsinkiin lukio-opintoja varten muuttanut Onni kertoo, että HOAS:n soluasunnon asukkailla on erilliset vuokrasopimukset ja oman asumistuen hakeminen sujui vaivattomasti.

Vaikka Kelan asiakaspalvelussa löydetään ratkaisuja moniin visaisiin kysymyksiin, aivan kaikkiin kysymyksiin ei kuitenkaan voida vastata. Kela ei esimerkiksi järjestä asuntoa kotoa pois muuttavalle nuorelle, mutta voimme toki vinkata yhteystiedot esimerkiksi opiskelija-asuntosäätiöön ja kunnan vuokra-asuntoihin. Opiskelija taas tekee itse päätöksen siitä, mistä pankista hän opintolainan hakee, vaikka lainan valtiontakauksen myöntääkin Kela.

Etuusasioiden selvittämistä varten Kelaan on mahdollista myös varata aika.

Opintojen aloittamisen kynnyksellä mielessä pyörii monenlaista muistettavaa. Askarruttavien etuusasioiden selvittämistä varten Kelaan on mahdollista myös varata aika. Ajanvarauksen voit tehdä Kelan palvelupisteelle tai puhelinpalveluun, jolloin Kelalta soitetaan sinulle sovittuna ajankohtana. Asiointipalvelussa asioiden hoitaminen taas sujuu milloin vain. Jos pohdit omaan kotiin muuttamista, voit tutkailla muuttovalmiuttasi vaikkapa tämän testin avulla.