Siirry sisältöön

Velkaantuminen kuriin varhaisessa vaiheessa – Talous­neuvola tarjoaa apua raha­ongelmiin

Työ & Toimeentulo | 28.12.2021
Talousneuvola auttaa kuntalaisia talouden hallinnassa sekä velkaantumisen ehkäisyssä ja hillitsemisessä. Oulussa asiakkaan tilannetta ratkovat yhdessä sosiaaliohjaaja tai -työntekijä, talous- ja velkaneuvoja, ulosottoviranomainen ja Kelan palveluasiantuntija.
Kuuntele artikkeli
Lauri Lantto ja Anne Pohjanen.
Talous- ja velkaneuvoja Lauri Lantto Oulun oikeusaputoimistosta ja palveluasiantuntija Anne Pohjanen Kelasta palvelevat asiakkaita Oulun Talousneuvolassa.

Talousvaikeudet ovat yhteiskunnassamme vaiettu asia, vaikka ne koskettavat suurta joukkoa. Avuksi on kehitetty Talousneuvola, joka auttaa kuntalaisia hallitsemaan omaa talouttaan ja ehkäisemään velkaantumista tai sen pahenemista. Talousneuvolat ovat osa Ulosottolaitoksen ja oikeusaputoimistojen talous- ja velkaneuvonnan yhteistä Ennakoivan talousneuvonnan hanketta.

 Oulussa Talousneuvola palvelee kuntalaisia joka toinen torstai kaikille avoimen kohtaamispaikan, BusinessAseman, tiloissa. Talousneuvola on matalan kynnyksen toimintaa, jonne voi hakeutua ilman ajanvarausta.

”Tänne voi vain kävellä sisään. Talousneuvolaan voi myös ottaa milloin vain yhteyttä sähköpostitse tai puhelimella. Me sitten Talousneuvolan aukioloaikoina kontaktoimme nämä asiakkaat”, palveluasiantuntija Anne Pohjanen Kelasta kertoo.

”Yhteistyön ansioista voimme käydä vaivattomasti läpi kaikki ne vaihtoehdot, jotka ovat käytettävissä.”

Palvelu on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat apua taloustilanteeseensa tai raha-asioiden hoitamiseen. Apua antaa moniammatillinen joukko, johon kuuluvat sosiaaliohjaaja tai -työntekijä, talous- ja velkaneuvoja, ulosottoviranomainen sekä Kelan palveluasiantuntija.

”Yhteistyön ansioista voimme käydä vaivattomasti läpi kaikki ne vaihtoehdot, jotka ovat käytettävissä, jotta tiedämme miltä todellinen tilanne näyttää. Yksittäisellä työntekijällä ei välttämättä ole semmoista tietotaitoa, että osaisi esimerkiksi kertoa, mihin kaikkiin etuuksiin asiakas olisi oikeutettu”, talous- ja velkaneuvoja Lauri Lantto Oulun oikeusaputoimistosta sanoo.

Anne Pohjanen ja Lauri Lantto kokevat, että yhteistyö Talousneuvolassa on lisännyt omaa tietämystä.

Talous­neuvola auttaa ennen kuin ollaan syvissä vesissä

Oulun Talousneuvolan asiakkaat tulevat kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikista ikäryhmistä. Joukossa on ollut niin nuoria kuin eläkeikäisiä, ja kaikkia siltä väliltä.

”Toisilla velkamäärä saattaa olla muutama tuhat euroa, ja he kokevat sen isoksi taakaksi. Toisilla taas voi olla velkaa kymmeniä- ellei satojatuhansia. Jokainen tapaus on yksilöllinen”, Pohjanen pohtii.

Talousneuvolassa käsitellään niin pieniä kuin suuria talous- ja velka-asioita. Osalla asiakkaista voi olla jo paljon velkaa ulosotossa, osa saattaa tarvita neuvoja yleisesti talouden suunnitteluun ja budjetointiin.

”Ylivelkaantumisissa autamme kuitenkin eniten. Kulutusluotot nousevat esiin, sillä ne ovat helposti saatavia luottoja, joissa on korkeat korot”, Lantto toteaa.

Talousneuvolan tarkoitus on auttaa talouden hallinnassa ja velka-asioiden hoidossa ennen kuin asiakas joutuu niin syviin vesiin, ettei ole kuin kovia keinoja käytettävänä. Syyt taloudellisiin vaikeuksiin vaihtelevat. Tulotaso voi tipahtaa esimerkiksi äkillisen työttömyyden tai sairausloman vuoksi.

”Ihmiset elävät aika tiukalla. Monella talous ei kestä hirveän pitkää työttömyysjaksoa tai sairauslomaa, ennen kuin se kaatuu”, Lantto sanoo.

LUE MYÖS
Velka­järjestelyyn pääsy muutti Joukon elämän – ”Parasta, mitä olen tältä yhteiskunnalta saanut”

Yhteistyön ansiosta kaikki keinot ovat käytössä

Talousneuvolan asiakkaaksi voi hakeutua itse tai viranomainen voi ohjata toiminnan pariin. Mitä laajemmin sana neuvolasta on Oulussa levinnyt, sitä enemmän asiakkaita on tullut.

”Talousneuvolassa pystymme katsomaan asiakkaan kokonaistilannetta ja sitä kautta määrittelemään, mikä taho osaa auttaa parhaiten”, Pohjanen kertoo.

Kun asiakkaan tilannetta ryhdytään purkamaan, on käytettävissä erilaisia keinoja talouden tasapainottamiseksi. Vapaaehtoisilla velkajärjestelyillä pyritään tekemään sopimuksia suoraan velkojien kanssa. Niiden avulla yritetään leikata joitakin korkoja tai kuluja, jotta velkapääoma saataisiin kohtuullisessa ajassa maksettua takaisin.

Oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonta on yksi Talousneuvoloissa palvelevista toimijoista.

”Myös Takuusäätiön takuita voidaan käyttää. Nämä ovat sellaisia kevyitä keinoja. Sitten on yksityishenkilön velkajärjestely, mutta se on käräjäoikeudellinen asia, joka etenee sitä kautta”, Lantto sanoo.

Koska asiakkaan tilannetta on ratkomassa laaja joukko ammattilaisia, osataan kaikki kivet kääntää. Vajaan vuoden aikana Talousneuvolasta on lähtenyt varsin tyytyväisiä asiakkaita. 

”Joskus asiakkaat ovat ihmeissään, kun tulevat tänne ja meitä on täällä niin monta. Mutta pian hekin huomaavat, että se on vain heidän hyödykseen”, Pohjanen sanoo.

Kelan palvelu­asiantuntija varmistaa, että oikeat etuudet on haettu

Oulun Talousneuvolassa on käynyt vajaan vuoden aikana hieman alle 150 asiakasta. Osaa heistä on autettu paikan päällä, osaan on oltu yhteydessä puhelimitse.

”Talousvaikeuksien yllättäessä ihminen helposti lamaantuu. Siinä vaiheessa ei aina edes ymmärretä, että voisi olla oikeutettu johonkin tukeen”, Lantto sanoo.

Kelan on tärkeä olla mukana yhteistyössä, jotta voidaan varmistaa, että asiakkaalla on oikeat etuudet haettuna. Tämä on huomattu neuvolassa esimerkiksi yrittäjien kohdalla, jotka olivat korona-aikana poikkeuksellisesti oikeutettuja työttömyyspäivärahaan.

Kelan Anne Pohjanen palvelee asiakkaita osana Talousneuvolan tiimiä joka toinen torstai. Asiakas voi kuitenkin ottaa yhteyttä myös muina aikoina puhelimitse ja sähköpostilla.

”Kaikki eivät ole tienneet tai osanneet edetä asian kanssa. Se on tuonut kuitenkin huomattavan avun”, Pohjanen kertoo.

”Jos taas asiakkaalla on ollut Kelan näkökulmasta monimutkaisempi tilanne, on hänelle voitu varata aika Kelan palveluasiantuntijan kanssa, jotta voidaan syventyä hänen tilanteeseensa paremmin.”

Asiakkaiden lisäksi myös työntekijät ovat kokeneet työn antoisana, ja jokainen heistä on halukas jatkamaan Talousneuvolan parissa tulevaisuudessa.

”Tämä helpottaa asioiden hoitoa eri instanssien välillä myös neuvolan ulkopuolella. Helposti voi ottaa yhteyttä ja selvittää, kuka pystyisi auttamaan parhaiten”, Lantto summaa.

Lauri Lantto kehottaa hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa ennen kuin asiat ovat pahasti solmussa.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.