Lattia- tai seinälaattojen asennukseen ei ole vielä keksitty konetta. Laatoittajan työssä kyykitään usein lattiatasolla, joten yksi tämän ammatinharjoittajan tärkeimmistä työvälineistä on terveet polvet. Joensuulaisen Miro Väisäsen työväline alkoi reistailla muutamia vuosia sitten. Oikeaa polvea särki ja turvotti.
”En osannut yhdistää sitä aluksi mihinkään vakavaan. Kun kivut alkoivat lisääntyä, ravasin lääkäreillä, mutta he eivät löytäneet syytä. Välillä minusta tuntui, ettei kipua otettu vakavissaan. Vasta jos polvi turposi, sain kortisonia ja muita lääkkeitä. Aika montaa eri kipugeeliä ja konstia tuli kokeiltua.”
Miro oli vuoroin töissä, vuoroin sairauslomalla ja lomautettuna. Lopulta polvillaan työskenteleminen kävi liian kivuliaaksi. Helmikuussa 2021 hän jäi pitkälle sairauslomalle. Vakuutusyhtiö maksoi kolmen kuukauden ajan korvauksia ammattitautiepäilyn takia.
Sen jälkeen kaikki muuttui Miron sanoin ”päättömäksi”.
Sairauspäivärahahakemuksen hylkäys johti auton ja tavaroiden myyntiin
Hän haki Kelan sairauspäivärahaa, mutta hakemus hylättiin. Lausunnon mukaan Miro kykeni kohtuudella suorittamaan työnsä. Lausunto pohjasi polvea aiemmin tutkineiden lääkäreiden kovin vaihteleviin näkemyksiin kivun syistä ja ratkaisukeinoista.
Työeläkelaitos puolestaan hylkäsi kuntoutustuen ja ammatillisen kuntoutuksen, koska Mirolla ei ollut työkyvyttömyyden uhkaa.
Yhtäkkiä Miro oli täysin vailla toimeentuloa. Puoliso sentään oli töissä. Pystyäkseen maksamaan asumisensa, ruokansa ja laskunsa perhe joutui myymään autonsa ja kodin irtaimistoa.
”Kaikki mahdollinen laitettiin myyntiin biljardipöytää myöten. En ollut koskaan ajatellut, että ihan näin syvällä joutuu käymään. Tuntui siltä, että kukaan ei voinut auttaa minua. Oli orpo olo.”
Miro arvelee, että jos hän olisi puhunut tuntemuksistaan lääkärissä, olisi käteen annettu masennusdiagnoosi.
”Oli toivoton olo. Kerran Kelan toimistossa käydessäni kysyin jopa, että tuonko minä pienet tyttäreni tänne ruokittavaksi vai mitä minä teen.”
Mutta Miro sinnitteli ja otti ohjat omiin käsiinsä. Hän selvitti, kuka olisi erityisesti polviin erikoistunut lääkäri ja kävi omilla rahoillaan tämän vastaanotolla. Selvisi, että kivut johtuivat polvilumpion väärästä asennosta ja rustovauriosta. Alettiin suunnitella leikkausta. Hän päätti myös hakea rakennusmestarikoulutukseen.
Työkyvyn tuen tiimi puuttui jumittuneeseen tilanteeseen
Kun sairausloma syksyllä päättyi, Miro ilmoittautui työnhakijaksi. Koska hänen työsuhteensa oli edelleen voimassa eikä hän ollut saanut sairauspäivärahaa, ei hänellä myöskään ollut oikeutta työttömyysetuuksiin. Miron kanssa keskustellut TE-toimiston työntekijä tajusi, että tilanne oli tavallisesta poikkeava ja otti yhteyttä samassa toimistossa työskentelevään työkykykoordinaattori Sanna Ikonen-Kontturiin. Ikonen-Kontturin työ on auttaa osatyökykyisiä asiakkaita sekä kouluttaa muita työntekijöitä huomaamaan erityistapaukset.
”Miro oli väliinputoaja. Ei itsensä, vaan tämän meidän ei aina niin toimivan järjestelmän takia. Valitettavasti joskus voi käydä niin, että näin erikoisessa tilanteessa olevia ihmisiä ei aina ikään kuin huomata poimia autettavaksi tarpeeksi varhaisessa vaiheessa”, Ikonen-Kontturi sanoo.
Ikonen-Kontturi on mukana työ- ja elinkeinoministeriön työkykyohjelmassa, joka tekee tiivistä yhteistyötä Pohjois-Karjalan Siun sote -kuntayhtymän pilottihankkeen kanssa. Pilottihankkeen tarkoitus on luotsata osatyökykyisiä ja vaikeasti työllistyviä ihmisiä työelämään. Hankkeen moottorina on moniammatillinen työkyvyn tuen tiimi, jossa on ihmisiä sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalveluista sekä Kelasta.
”Kaikki asiakkaiden osatyökykyisyys ei välttämättä tule huomatuksi ensitapaamisella TE-toimistossa. Terveydentilasta kyseleminen on meillä uutta niin työntekijöille kuin asiakkaille.”
Ikonen-Kontturi varasi palaverin yhdessä Miron ja työkyvyn tuen tiimissä olevan Kelan projektityöntekijä Riitta Timosen kanssa. Timonen on pitkän linjan kelalainen, joka on jo vuosia tehnyt yhteistyötä sote- ja työllistämispalveluiden kanssa. Ennen hallituksen lanseeraamaa työkykyohjelmaa ja sen myötä tulleita uusia hankkeita yhteistyötä tehtiin niin kutsutuissa monialaryhmissä.
”Minä olen vähän kuin Sannan vastinpari Kelalla. Tajusimme heti, että tällä kaverilla on valtavat työhalut. Mutta hän oli karmeassa pattitilanteessa. Väitän, että 99 prosenttia tuollaiseen jamaan joutuneista ihmisistä ei tietäisi mitä tehdä. Hoksasimme, että hänelle sopiva ratkaisu olisi Kelan kustantama työllistämistä edistävä nuoren ammatillinen kuntoutus ja kuntoutusraha.”
Asiat etenivät vauhdikkaasti, sillä Miron iästä oli hyötyä: alle 30-vuotiaat voivat hakeutua kuntoutukseen ilman lääkärinlausuntoa ja paperihakemuksia. Miro kertoi olevansa kiinnostunut valvontatyöstä ja rakennusvalvonnasta, mutta koki työtehtävien vaihdon mahdottomana työeläkelaitoksen ja vakuutusyhtiön kielteisten päätösten takia.
”Sanoin Mirolle, että sitä laatoittajantyötä me ei kyllä nyt lähdetä edes kokeilemaan. Tein hakemukset siinä heti ja kuntoutusrahapäätös tehtiin myös saman tien.”
Yksilövalmentaja yllättyi asiakkaastaan
Miro aloitti kuntoutuksen ulkopuolisen palveluntuottajan kanssa. Myös Honkalampi-säätiön Kaski Valmennuksen yksilövalmentaja ja tiimivastaava Hannele Myllylahti havaitsi heti Miron tavattuaan, että tämä ei ollut ihan tavallinen asiakas.
”Mirohan ehti ottaa itse yhteyttä minuun ennen kuin minä häneen. Ajattelin, että no nyt on kyllä todella hyvä mahdollisuus päästä takaisin työhön kiinni. Aluksi oli tarpeen jopa toppuutella häntä, koska hän oli kuitenkin vasta toipumassa polvileikkauksesta.”
Toimeentulon turvaamisesta helpottunut Miro ehdotti työkokeilua omalla työpaikallaan Heikkinen Yhtiöissä kolmena päivänä viikossa. Tämä sopi työnantajalle. Hän toimi työmaamestarin apukätenä ja varastomiehenä, siivoili paikkoja. Tapaamisissa Myllylahden kanssa hän kävi läpi vointiaan ja tuntemuksiaan.
”En haluaisi tehdä juuri sellaista työtä ehkä palkkatyökseni, mutta pitkän poissaolon jälkeen oli hyvä päästä tekemään muutakin kuin katsella oman mökin nurkkia. Kyllähän ne Heikkisellä ymmärsi, että ukko on rikki, joten ei minun odotettu raahaavan painavia säkkejä kuutoskerrokseen”, Miro kertoo.
Eräänä päivänä Miro soitti työpaikalta Myllylahdelle. Hän kysyi pääsisikö tämä paikan päälle.
”Ajattelin, että hitsi, nyt on tapahtunut jotain ikävää. Sovin pikaisen käynnin”, Myllylahti muistelee.
Miro tyrmistyi, kun häneltä evättiin sairauspäiväraha ja kuntoutustuki. ”Oli todella orpo olo.”
Työkyvyn tuen tiimin avulla Miron tilanne huomattiin. Hän pääsi työkokeiluun omalle työpaikalleen.
Paikan päällä vastassa oli kuitenkin toisenlainen yllätys. Työnjohtaja, jonka apulaisena Miro oli toiminut, oli irtisanoutunut ja Heikkinen Yhtiöt halusi palkata Miron hänen tilalleen.
Jos ihmistä ei kohdata, hän palaa asiakkaaksi – ja usein huonommassa kunnossa
Työsuhdetta jatkettiin ammatillisena kuntoutuksena. Kuntoutusraha maksettiin työnantajalle ja työnantaja puolestaan maksoi Mirolle kuntoutusajan palkkaa. Kuntoutuksen loputtua Miro on jatkanut töitään normaalisti palkattuna työntekijänä.
”Tämä oli äärettömän hyvä ja voimaa antava keissi”, Ikonen-Kontturi iloitsee nyt, kuntoutusajan jälkeen. Tarina olisi kuitenkin saattanut päättyä toisin. Matkassa oli mukana paljon sattumankauppaa: ilman työkykyohjelmaa ja työkyvyn tuen tiimiä Miron tukala tilanne olisi saattanut jatkua pidempään.
Toimeentulon turvaamisella kuntoutusrahan kautta oli Miron tapauksessa iso merkitys, ellei ratkaiseva. Pitkittyneillä toimeentulon ongelmilla ja toivottomuuden tunteella on seurauksia, Riitta Timonen muistuttaa.
”Valitettavan usein ne ihmiset, joita ei ehditä oikeasti kohdata, tulevat meille sitten uudelleen asiakkaaksi viiden vuoden päästä ja silloin ongelmat ovat jo isoja. Ihminen saattaa katkeroitua, tulee mielenterveys- tai päihdeongelmia.”
Verkostoyhteistyö vie resursseja, mutta tuo säästöjä
Timonen ja Ikonen-Kontturi toivovat, että viranomaisten välinen matalan kynnyksen yhteydenpito ja mahdollisuus konsultoida toinen toisiaan muuttuisi pysyväksi malliksi.
”Jotta asiakas luottaisi meihin, meidän pitäisi osata kertoa selkeäsanaisesti mahdollisuuksista vaikeassa tilanteessa. Ja nimenomaan yhdessä, ei kukin viranomainen omassa siilossaan omaa ammattijargonia puhuen. Esimerkiksi jos asiakkaan sairauspäiväraha hylätään, ei pitäisi jättää asiaa sikseen, ja lähettää seuraavaan paikkaan vaan pohtia heti yhdessä seuraava siirto. Katsoa oman laatikon ulkopuolelle”, Timonen pohtii.
Miroa auttoi vaikeimpina hetkinä ajatus siitä, että lasten takia pitää jaksaa jatkaa.
”En vain yksinkertaisesti voinut luovuttaa. Ennen kuin sairauspäivärahoja lähdetään hylkäämään, pitäisi ihmisellä aina olla mahdollisuus tavata joku kasvokkain kunnolla”, Miro toivoo.
Samaa sanovat Timonen ja Ikonen-Kontturi. Heidän mielestään verkostoyhteistyön pitäisi olla lakisääteistä.
”Päältä päin katsottuna verkostotapaamiset vievät resursseja. Mutta kun sosiaalipuolen, terveyspuolen, TE-toimiston ja Kelan tiedot asiakkaasta ovat yhteneväiset ja suunnitelma on yhteinen, tuo se lopulta säästöjä, itsekseen sutimisen sijaan”, Timonen toteaa.
Miron tulevaisuus näyttää nyt valoisalta. Hän jatkaa työnjohtajan tehtävissä ja opiskelee töiden ohessa rakennusmestarin opintoja. Perheen koiratkin pääsevät pidemmille lenkeille, kun isännän polvi toipuu pikkuhiljaa.
Juttu on julkaistu alun perin 20.11.2022.
Siun soten työkykyohjelma 2020–2022
- ohjelma selkiyttää ja yhtenäistää osatyökykyisten asiakkaiden palvelupolkuja Pohjois-Karjalassa
- heitä kohtaavien ammattilaisten osaaminen vahvistuu
- eri organisaatioiden työntekijät työskentelevät yhdessä asiakkaan hyväksi
- asiakkaan mielipiteen kuuleminen ja asiakkaan vaikutusvalta tärkeässä roolissa.
Teksti Satu Mustonen
Kuvat ja videot Ilkka Koski
