Siirry sisältöön

Ostaisitko resepti­lääkkeet Virosta? Nyt se onnistuu suomalaisella lääke­määräyksellä

Terveys | 26.3.2019
Suomalaisella sähköisellä reseptillä on voinut tammikuusta lähtien ostaa reseptilääkkeitä virolaisista apteekeista. Ostosreissulla voi kuitenkin joutua pettymään, jos resepti on vääränlainen tai Omakannasta puuttuu suostumus.
Kuuntele artikkeli
nainen katselee tuotteita apteekissa
Virosta ostetusta reseptilääkkeestä ei saa paikallisessa apteekissa Kela-korvausta. Lääkekorvaus haetaan jälkikäteen Kelasta.

Reseptilääkkeiden ostaminen Virosta vapautui tammikuussa. Suomalaisella sähköisellä lääkereseptillä voi toisin sanoen ostaa lääkkeitä virolaisesta apteekista aivan samalla tavalla kuin suomalaisesta apteekista.

Edellytyksenä lääkkeiden hankkimiselle Virosta on, että käy ennen ostosmatkaa Omakanta-palvelussa antamassa suostumuksen sille, että ulkomainen apteekki voi tutkia omat digilääkereseptit ja myydä niiden mukaiset lääkkeet.

Omakannassa suostumuksen anto tapahtuu kohdassa ”Suostumus ja kiellot”. Suostumus koskee reseptitietojen luovuttamista toisille Euroopan maille.

”On toki mahdollista, että kyseistä, suomalaisasiakkaan haluamaa lääkettä ei löydykään virolaisapteekista.”

Kelan asiantuntija Konstantin Hyppönen muistuttaa, että reseptilääkkeiden ostamiseen virolaisesta apteekista liittyy tiettyjä rajoituksia.

”On toki mahdollista, että kyseistä, suomalaisasiakkaan haluamaa lääkettä ei löydykään virolaisapteekista. Lääkkeitä, jotka on luokiteltu huumausaineiksi tai niin sanotuiksi pkv- eli pääasiassa keskushermostoon vaikuttaviksi lääkkeiksi, ei myöskään voi ostaa ulkomailta.”

Reseptistä täytyy lisäksi käydä ilmi, minkä verran lääkettä lääkäri on potilaalle määrännyt.

”Reseptissä pitää lukea, että lääkettä sisältyy reseptiin vaikkapa 3 x 100 kappaletta – eikä niin, että lääkettä on määrätty esimerkiksi kahden vuoden annos. Jälkimmäistä merkintätapaa näkee lääkeresepteissä vielä yleisesti, sillä lääkärit luottavat usein siihen, että apteekin farmaseuttinen henkilökunta laskee sopivat annokset asiakkaalle.”

Kaksi Viron-ostosreissua meni pieleen – ”En aio lannistua”

Helsinkiläinen Anneli Weckman matkustaa usein Tallinnaan, ja kuluneena talvena hän yritti kaksi kertaa ostaa reseptilääkkeitään virolaisapteekista. Kumpikin keikka meni mönkään.

”Ensimmäisellä kerralla, helmikuussa, kävi ilmi, etten ollut merkinnyt Omakantaan suostumustani siitä, että paikallisessa apteekissa saadaan katsoa sähköisiä lääkereseptejäni.”

Maaliskuisella matkalla Tallinnassa puolestaan huomattiin, että Weckmanin lääkäri ei ollut merkinnyt lääkereseptiin lääkkeiden kappalemääriä.

”En silti aio lannistua ja luovuttaa. Olen nyt pyytänyt lääkäriltäni vaaditunlaisen sähköisen reseptin, ja kun seuraavan kerran matkustan Tallinnaan, luulen, että apteekkiasiointini onnistuu.”

”Suomalaisessa apteekissa maksaisin lääkkeestäni 54 euroa ennen korvausta, mutta Virossa sama lääke maksaa vain 36 euroa.”

Konstantin Hyppönen ei usko, että uudistus kasvattaisi laajassa mittakaavassa Viron lääkematkailua.

”Ennemminkin jotkut pistäytyvät virolaisessa apteekissa muiden matkailuaktiviteettiensa lomassa. Virolaisapteekista ostetut reseptilääkkeet toki kerryttävät lääkekattoa, ja vaikka lääkkeistä ei saa suoraa Kela-korvausta virolaisessa apteekissa, lääkekorvausta voi hakea jälkeenpäin Kelasta”, hän kertoo.

Anneli Weckman sen sijaan voisi kuvitella matkaavansa Tallinnaan jo pelkästään halvempien lääkkeiden perässä. Hänellä on käytössään muun muassa diabeteslääke, josta hän saa 65 prosentin erityiskorvauksen Kelasta.

”Suomalaisessa apteekissa maksaisin lääkkeestäni 54 euroa ennen korvausta, mutta Virossa sama lääke maksaa vain 36 euroa. Lisäksi käytän lääkkeitä astmaan sekä kohonneeseen verenpaineeseen. Käytössäni on lisäksi hormonilääke, jolta Suomessa poistettiin taannoin Kela-korvattavuus. Tämän lääkkeen saan virolaisapteekista puolet suomalaista halvemmalla.”

Seuraavaksi resepti­lääkkeitä voi ostaa Kroatiasta ja Portugalista

Anneli Weckman on saanut tallinnalaisapteekeissa pieleen menneistä ostoskerroistaan huolimatta hyvää palvelua.

”Farmaseutit ovat olleet todella pahoillaan, kun en ole saanut reseptilääkkeitäni ulos apteekista. Minulle tulostettiin tiedot siitä, mitä niiden hankkimiseksi tarvitaan ja uskon, että kolmas käyntikerta sitten toden sanoo.”

Hyppönen muistuttaa lääkematkailijoita siitä, että mukana reseptilääkeostoksilla on oltava virallinen henkilöllisyystodistus eli passi tai henkilökortti. Kela-korttia ei sen sijaan tarvita.

”Vanhempien on lisäksi hyvä muistaa, että uudistus ei koske alaikäisten reseptilääkkeitä. He eivät siten voi Viron-reissullaan ostaa niitä lapsilleen.”

Suomalainen sähköinen resepti alkaa käydä myös muiden Euroopan maiden apteekeissa. Uudistus laajenee vaiheittain eri maihin. Seuraavaksi se tulee voimaan Kroatiassa ja Portugalissa, jotka molemmat ovat suomalaisittain suosittuja matkailumaita.

Lääkekorvaus haetaan Kelasta jälkikäteen

  • Virolaisapteekissa ostetuista reseptilääkkeistä et saa suoraa Kela-korvausta sikäläisessä apteekissa, vaan sinun täytyy hakea sitä jälkeen päin Kelasta.
  • Lääkekorvauksia ei voi hakea verkossa. Hakemus ja liitteet pitää lähettää Kelaan postitse.
  • Täytä ja tulosta hakemus SV128, ”Ulkomailla syntyneet sairaanhoitokustannukset”.
  • Liitä hakemukseesi tarvittavat liitteet. Löydät tiedot niistä korvaushakemuksesta.
  • Postita hakemus liitteineen Kelaan.
  • Virolaisapteekissa ostetut reseptilääkkeet kerryttävät lääkkeiden vuosiomavastuuta eli lääkekattoa samaan tapaan kuin suomalaisapteekeista ostetut lääkkeet.

Lue lisää Kanta.fistä

Lääkkeen osto ulkomailta

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.