Siirry sisältöön

Aika kortilla ja asiat levällään

Kela palvelee | 23.4.2019
Noora Tahvanainen
suunnittelija
Kuuntele artikkeli

Elämässäni on suhteellisen rivakka vaihe menossa. Täyspäiväisen työskentelyn lisäksi opiskelen ja hoidan sosiaalista elämää kahdella eri paikkakunnalla. Ajoittain elämässäni on niin paljon meneillään, etten aina itsekään pysy perässä tai pysty huomioimaan kaikkea. Kun yhtälöön lisätään vielä erilaiset velvollisuudet yhteiskunnan jäsenenä, jo ajatuskin roikkuvien asioiden hoitamisesta aiheuttaa välillä ahdistusta.

Suurten muutosten edessä elämäntilanteen perusteellisempi selvittäminen voi olla tarpeen.

Omia asioita hoitaessani käytän sähköisiä palvelukanavia aina mahdollisuuksien mukaan. Veroilmoituksen täyttäminen, matkavakuutuksen päivityspyyntö tai puhelinlaskun tarkistaminen hoituu minusta näppärimmin verkossa älypuhelimella. Kuitenkin monimutkaisissa, tai isoissa ja elämään paljon vaikuttavissa muutoksissa, haluan yleensä tuekseni ihmisen. Laajoissa pankki- tai vakuutusasioissa sovin aina ennakkoon neuvotteluajan palveluneuvojan kanssa. Uutta kodinkonetta hankkiessa suuntaan mielelläni ajan (ja puolison) kanssa myymälään.

Luotan siihen, että palveluita tarjoava yritys tai organisaatio on heidän tuotevalikoimansa asiantuntija ja että yhteisellä keskustelulla monet kiemurat selkenevät. Vastaavasti minä olen oman elämäni asiantuntija ja pystyn parhaiten kertomaan kasvotusten tilanteestani ja toiveistani.

Ajanvarauksessa Kelan palveluasiantuntija pystyy tutustumaan tilanteeseesi jo etukäteen.

Useimmat Kela-asiat hoituvat näpsäkästi verkossa, eikä palvelupisteessä käyminen ole useinkaan tarpeen. Monia Kela-asioita voi myös selvittää soittamalla. Kuitenkin suurten muutosten tai monimutkaisten tilanteiden edessä elämäntilanteen perusteellisempi selvittäminen voi olla tarpeen. Tällöin voi olla hyvä ajatus varata aika Kelan palvelupisteeseen tai puhelinpalveluun. Ajanvarauksessa on se etu, että Kelan palveluasiantuntija pystyy tutustumaan tilanteeseesi jo etukäteen.

Elämä ei useinkaan ole yksinkertaista, joten elämäntilanteen muutoksella voi olla vaikutusta useampaan Kela-asiaan. Aika puhelinpalveluun tai palvelupisteelle kannattaa varata esimerkiksi silloin, kun perheen elämäntilanne muuttuu ja muistettavaa on paljon:

Jos perheessä tapahtuu ero. Lasten hoidon ja perheen asumistilanteen muuttuessa tarkistettavia etuuksia voi olla paljon. Erilleen muutto voi vaikuttaa esimerkiksi lapsilisään tai mahdolliseen lastenhoidon tukeen, minkä lisäksi voi syntyä oikeus asumistukeen tai elatustukeen. Tunnemylläkässä asioiden hoitaminen rauhassa ajanvarauksella voi auttaa selkiyttämään Kela-asioiden lisäksi myös ajatuksia.

Jos sinä tai läheisesi menettää puolison. Kuolema voi vaikuttaa maksussa oleviin eläkkeisiin tai asumisen tukiin. Lisäksi voi syntyä oikeus asumistukeen tai perhe-eläkkeeseen. Jos edesmennyt puoliso on toiminut tavallisesti perheen asianhoitajana, asiat voivat tuntua vierailta. Tällöin asioiden hoitamiseen tarvitaan monesti tukea ja apua.

Jos työttömyys tai työkyvyttömyys yllättää. Samalla puoliso opiskelee ja perheeseen on syntymässä ensimmäinen lapsi. Työelämästä pois jäämisellä voi olla vaikutuksia sekä omiin että puolison etuuksiin, joten tilannetta on hyvä tarkastella ajanvarauksella tarkemmin.

Aika kannattaa varata, kun muutosmatkassa on useampi mutka.

Jos siis arkiruuhka tai huoli painaa päälle ja Kela-asioiden ajattelu aiheuttaa kylmiä väristyksiä, suuntaa osoitteeseen www.kela.fi/ajanvaraus. Valitse itsellesi sopiva yhteydenottoaika, kerro asiasi taustat ja merkitse varattu aika itsellesi ylös. Sovittuna aikana saavu paikalle palvelupisteeseen tai ota puhelu vastaan. Ajanvarauksen jälkeen huokaise ja vedä raksi seinään, kun listalla on jälleen yksi hoidettava asia vähemmän.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.