Siirry sisältöön

Miksi suomalaiset lähtevät hoitoon ulkomaille?

Kela palvelee | 9.3.2018
Pia Komi
suunnittelija
Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste
Kuuntele artikkeli

Tavatessani ihmisiä tapahtumissa tai messuilla, lähes aina joku jää pohtimaan miksi lähtisi hoitoon ulkomaille. Kysymys on hyvä, sillä onhan Suomessa saatavilla hyvää ja laadukasta hoitoa.

On totta, että hyvin pieni osa suomalaisista lähtee hoitoon ulkomaille ja harva sitä edes harkitsee. EU-barometri selvitti vuonna 2015 eurooppalaisten halukkuutta matkustaa hoitoon toiseen maahan. Tuolloin vain tanskalaiset jäivät suomalaisten taakse: kun 17 % suomalaisista vastaajista totesi haluavansa matkustaa hoitoon toiseen EU-maahan, tanskalaisten vastaava luku oli vain 11 %. Halukkuuden kärkimaita olivat Malta (78 %), Hollanti (67 %) ja Kypros (66 %). Samaisen tutkimuksen mukaan vain 2 % EU-kansalaisista oli todella matkustanut hoitoon toiseen EU-maahan.

On totta, että hyvin pieni osa suomalaisista lähtee hoitoon ja harva sitä edes harkitsee.

Miksi siis lähteä? Tutkimusten mukaan tavallisimpia syitä ovat esimerkiksi nopeampi hoitoon pääsy tai edullisemmat hinnat. Toisessa maassa voi olla lyhyemmät jonot hoitoon. Myös hoitoon matkustamisen helppous vaikuttaa. Suomessa erityisesti pääkaupunkiseudulta on nopeat yhteydet Viroon. Virossa hoitoa voi myös saada suomeksi. Monelle on tärkeää saada hoitoa omalla kielellä, sillä hoitotapahtuman ymmärtäminen lisää turvallisuuden tunnetta.

Jotkut matkustavat ulkomaille sellaiseen hoitoon, jota ei kotimaassa ole saatavilla. Harvinaisten sairauksien kohdalla hoidon paras osaaminen on saatettu keskittää johonkin EU-maahan. Jotkut haluavat saada hoitoa tietyltä huippukirurgilta tai klinikalta.

Jotkut matkustavat ulkomaille sellaiseen hoitoon, jota ei kotimaassa ole saatavilla.

Paikan tuttuuskin voi olla syy matkustaa ulkomaille hoitoon. Henkilö on saattanut asua maassa aiemmin ja tuntee paikan, kielen ja kulttuurin hyvin. Hänellä saattaa olla maassa myös sukulaisia tai tuttuja, joiden luo hän haluaa mennä toipumaan. Joku on jo saanut hoitoa toisessa EU-maassa ja haluaa jatkaa hoitosuhdetta siellä tutun lääkärin hoidossa.

Hoitoon voidaan lähteä myös lomamatkan yhteydessä. Jotkut tarkastuttavat hampaansa tai käyvät silmälääkärillä samalla, kun viettävät kylpylälomaa. Matkalle ei siis lähdetä varta vasten hoidon takia, mutta lääkärissä käynti yhdistetään lomamatkaan. Toki loman aikana voi myös tulla yllättävä tarve käydä lääkärissä.

Läheisten suosituksilla on myös merkitystä: ”ystäväni sai hyvää hoitoa Saksassa, miksen minäkin lähtisi?”. Joku puolestaan kiinnostuu nähdessään ulkomailla sijaitsevan klinikan mainoksen.

Hoitoa halutaan myös saada lähellä kotia ja omalla kielellä.

Käänteisesti tavallisin syy olla matkustamatta ulkomaille hoitoon on se, että ollaan tyytyväisiä kotimaassa saatuun hoitoon. Suomi olikin EU-barometrin ykkösmaa tyytyväisyydessä hoitoon: 78 % suomalaisista vastaajista totesi, ettei halua lähteä toiseen maahan hoitoon, koska on tyytyväinen oman maansa hoitoon. Hoitoa halutaan myös saada lähellä kotia ja omalla kielellä. Lisäksi epätietoisuus oikeuksista, saatavilla olevasta hoidosta tai hoidon kustannuksista on syynä haluttomuuteen matkustaa toiseen maahan hoitoon.

Hoitoon matkustamisen syyt ovat moninaisia. Oli valinta Suomi tai mikä tahansa EU-maa, on potilaalle tärkeintä saada hyvää ja laadukasta hoitoa oikeaan aikaan. Tietotarpeissa autamme Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteessä parhaamme mukaan. Hoitopaikanvalinta.fi-sivustolta löydät tietoa, jos haluat matkustaa ulkomaille hoitoon.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.