Pasi Örnberg 28.5.2019 2 min

Asumistuki kuntoon kesäksi

Lukuvuoden jälleen lähestyessä päätöstään lienee paikallaan muistutella asumistuen tarkistamisesta sekä hieman oikoa sitkeimpiä väärinkäsityksiä ja epäselvyyksiä tukeen liittyen. Kesälaitumillekin on mukavampi rientää, kun asumistukiasiat eivät paina takaraivossa.

Yleinen asumistuki myönnetään yleensä vuodeksi kerrallaan. Jos tuki on myönnetty tai tarkistettu viimeksi vuosi sitten, siihen täytyy tehdä vuositarkistus. Jos tarkistus meinaa unohtua, Kela muistuttaa asiasta lähettämällä kirjeen noin kuukautta ennen vuositarkistuksen ajankohtaa. Tämä kirje kannattaa lukea huolella. Tarkistushakemus on tärkeää toimittaa Kelaan ajoissa, jottei tuen maksamiseen tule viivästystä. On hyvä huomioida yleisen asumistuen tavoitteellinen käsittelyaika, joka on kolme viikkoa siitä päivämäärästä lukien, kun hakemus on vastaanotettu Kelassa.

Vuositarkistuksesta kertova kirje kannattaa lukea huolella.

Opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin elokuussa 2017. Verrattuna opintotuen asumislisään, yleinen asumistuki aiheuttaa edelleen paljon hämmennystä ja ihmetystä. Syystäkin, sillä onhan asumistuki määritelty laissa asumislisää huomattavasti yksityiskohtaisemmin. Yleisimmät kysymykset asumistuesta koskevat pääasiassa sen tarkistamista. Opintotuen asumislisäähän ei tarkistettu lukukauden aikana lainkaan, vaan sitä sai lähtökohtaisesti aina saman määrän.

Helpointa yleisen asumistuen tarkistusvaatimukset on tsekata edellisestä Kelasta saamastasi päätöksestä, jonne ne on listattu ranskalaisin viivoin. Edelliset päätökset näet kirjautumalla Kelan asiointipalveluun, joten paperisia versioita ei tarvitse omaan kirjahyllyyn arkistoida. Itse tarkistushakemus on kätevintä tehdä verkossa tai hakemuslomakkeella AT 1.

Helpointa yleisen asumistuen tarkistusvaatimukset on tsekata edellisestä päätöksestä.

Jos asumistukea ei tarkisteta ajoissa, sitä voidaan maksaa väärin perustein liikaa. Lain mukaan Kela perii perusteetta liikaa maksetut tuet takaisin. Vaikka Kela tiedottaakin tarkistusperusteista aina säännöllisin väliajoin, asiakkaan on toimitettava tarkistushakemus aina itse. Asumistuen saaja on itse vastuussa siitä, että hän ilmoittaa Kelaan tukeen vaikuttavista seikoista, kuten tulojen muutoksesta. Asumistuen väärät käsitykset näkyvätkin valitettavasti takaisin perityissä tukieuroissa sekä oikaistavien asumistukipäätösten määrässä.

Yleinen ihmetyksen aihe on myös tulojen arviointi tukikaudelle. Asumistuessa tulot kun pitäisi arvioida myöntöajankohdasta vuodeksi eteenpäin. Opiskelijalla tulot usein vaihtelevat vuoden aikana, ja siksi niiden arviointi on ymmärrettävästi hankalaa. Tärkeintä on selvittää Kelaan voimassa olevien osa-aikaisten työsuhteiden keskimääräinen palkka sekä mahdollinen kesätyön kokopäivätyön palkka erikseen.

Tulojen vaihdellessa niiden arviointi vuodeksi eteenpäin on ymmärrettävästi hankalaa.

Yleinen asumistuki vaatii hakijalta enemmän aktiivisuutta kuin opintotuen asumislisä aikanaan. Kelasta lähetetyt päätökset kannattaa esimerkiksi lukea aina huolellisesti läpi. Tsekkaa siis asumistukesi kondikseen, jos et ole aivan varma maksetaanko sitä oikea määrä. Toivotan mukavaa kesää, meni se sitten opintojen, töiden tai lomailun parissa!