Siirry sisältöön

Uhkaavatko opintotuki­kuukaudet loppua kesken? Toimi näin

Opiskelu | 16.4.2019
On yhä yleisempää, että opintotuki loppuu kesken korkeakouluopintojen. Opintojen etenemistä ja rahoitusta kannattaakin suunnitella jo siinä vaiheessa, kun saa opiskelupaikan.
Kuuntele artikkeli
""

Kuinka pitkään opintotukea voi saada ja kuinka yleistä on, että opintotukikuukaudet loppuvat kesken, Kelan vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen?

Opintotukiajan loppuminen on yleinen ongelma korkeakouluopinnoissa ja yleistyy jatkuvasti, koska opintotukikuukausien määrää on pienennetty. Tavallisimman, 300 opintopisteen yliopistotutkinnon suorittamiseen voi nyt saada opintotukea enää 48 kuukaudeksi. Opiskelijan pitäisi siis suorittaa yli kuusi opintopistettä tukikuukautta kohti, jotta opintotuki ei lopu kesken opintojen.

Opintotukiajan loppuminen ei ole ongelma toisen asteen opinnoissa. Lukiolainen ja ammatillisen perustutkinnon suorittaja voi saada opintotuen kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen jopa kahden lukuvuoden ajaksi.

Miten opiskelija voi varmistaa, että opintotukea riittää koko opintojen ajalle?

Opintonsa aloittavan opiskelijan kannattaa viimeistään opintotukipäätöksestä tarkistaa, kuinka pitkäksi ajaksi hän voi saada opintotukea. Opinnot ja opintotuen käyttö täytyy suunnitella niin, että opintotuki riittää koko opintojen ajalle.

Jos korkeakouluopiskelijalla on jaksamista ja mahdollisuuksia käydä palkkatöissä opintojen ohessa, kannattaa harkita, voisiko opintotukikuukausia säästää myöhemmin käytettäviksi. Opintotukea ei tule käyttää, jos opinnot eivät edisty esimerkiksi sairauden vuoksi. Silloin kannattaa siirtyä sairauspäivärahalle tai selvittää kuntoutusmahdollisuudet.

Miten käytännössä tulee toimia, jos opintotuki uhkaa loppua kesken?

Opintotuki myönnetään toisen asteen oppilaitoksen ja ammattikorkeakoulun opiskelijalle aluksi normaalille opiskeluajalle. Jos opinnot jatkuvat sen jälkeen, opiskelija voi hakea opintotukea lisäajalle opintotuen muutosilmoituksella verkossa tai lomakkeella.

Kun korkeakouluopiskelijan opintotukikuukaudet ovat loppumassa, kannattaa ensin selvittää, voiko hän saada tukiaikaansa pidennystä. Se on mahdollista, jos opinnot ovat viivästyneet sairauden tai muun erityisen painavan syyn takia. Tällainen syy voi olla esimerkiksi vaikea elämäntilanne. Tukiajan pidennystä haetaan opintotuen muutosilmoituksella verkossa tai lomakkeella.

Jos opintotuki on loppumassa eikä opintotukiaikaa voida pidentää, opiskelijan on syytä selvittää, miten opintojen loppuajan toimeentulo on mahdollista järjestää. Apua voi saada esimerkiksi Kelan asiakaspalvelusta.

Mitä etuuksia opiskelija voi saada Kelasta, jos opintotuki loppuu kesken?

Opintotukiajan päättyminen ei vaikuta yleisen asumistuen saamiseen. Asumistuki voi jopa suurentua, kun opiskelija ei enää saa opintorahaa.

Kuntoutus ja kuntoutukseen liittyvät etuudet voivat auttaa, jos sairaus tai vamma on vaikeuttanut opintoja. TE-palvelujen kanssa kannattaa selvittää, voisiko kesken jääneet opinnot suorittaa loppuun työttömyysetuudella.

Jos muita tukimuotoja ei ole käytettävissä eivätkä omat ja perheen varat riitä välttämättömiin menoihin, on mahdollista hakea Kelan myöntämää toimeentulotukea. Opiskelijan on tällöin selvitettävä Kelalle, missä ajassa hän voi suorittaa opintonsa loppuun. Kohtuullisena aikana pidetään enintään yhtä lukuvuotta silloin, kun on kyse ensimmäisen tutkinnon suorittamisesta.

Jos opiskelijalla on jo ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto, eikä opintotuki riitä uuden tutkinnon suorittamiseen, toimeentulotuen saaminen ei ole itsestään selvää tai se voidaan myöntää alennettuna. Kannattaa muistaa, että puolison tulot voivat estää toimeentulotuen saamisen.

Kelan asiakaspalvelun lisäksi apua ja neuvoja saa myös oman kunnan sosiaalipalveluista.

Onko muita keinoja rahoittaa opiskelua?

Kelan myöntämän opintotuen sijaan opinnot voi rahoittaa oppisopimuskoulutuksen etuuksilla, Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuella, TE-palvelujen työttömyysetuudella, Kelan kuntoutusetuuksilla tai esimerkiksi vuorottelukorvauksella. Nämä vaihtoehtoiset tukimuodot eivät oppisopimuskoulutusta lukuun ottamatta yleensä ole mahdollisia nuorelle, joka suunnittelee jatko-opintoja peruskoulun tai lukion jälkeen.

Moni nuori opiskelee vanhempiensa tai puolisonsa avustusten tai omien palkkatulojensa turvin. Toivottavaa kuitenkin olisi, että opintotuen säännöt olisivat sellaiset, ettei yhdenkään opiskelijan olisi pakko rahoittaa opintojaan tällä tavoin.

Auttaako opintolaina, jos opintotuki loppuu?

Monella tuntuu olevan käsitys, että opintotukiajan loppumisen jälkeen voi saada pelkkää lainaa. Se ei ole mahdollista. Jos opintotukiaika loppuu kesken opintojen, se tarkoittaa kaikkea opintotukea: opintorahaa ja opintolainan valtiontakausta. Opintolaina pitää nostaa ennen kuin tukikuukaudet loppuvat. Siksikin opintojen rahoitus kannattaa suunnitella opintojen alussa.

Mitä muuta opiskelijan kannattaa ottaa huomioon?

Yliopisto-opiskelijan on oltava erityisen tarkkana, kun hän suorittaa alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa. Opintotuki myönnetään ensin alemman kanditutkinnon suorittamiseen. Opiskelija saa ylemmän maisteritutkinnon opintotukikuukaudet käyttöönsä vasta sen jälkeen, kun hän on suorittanut kanditutkinnon. Ei ole kiellettyä suorittaa maisterivaiheen opintoja jo kandivaiheen opintotukikuukausien aikana. Mutta on tärkeää suunnitella opinnot niin, että kanditutkinto tulee suoritettua ennen kuin sen suorittamiseen myönnetyt tukikuukaudet loppuvat.

Lue lisää Kelan sivuilta

Perustoimeentulotuki opiskelijalle

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.