Opiskelu 3 min

Opiskelijoiden terveyden­huolto mullistui vuoden alussa – mikä kaikki muuttui?

AMK-opiskelijat kuuluvat nyt YTHS:n palveluiden piiriin, terveydenhoitomaksu maksetaan jatkossa Kelalle ja YTHS:n palvelupisteet laajenevat useille uusille paikkakunnille.

Kuuntele artikkeli
Teksti Pi Mäkilä Kuvat Kela ja galluphaastateltavat 5.1.2021
""

AMK-opiskelijat siirtyivät vuoden alussa kuntien opiskeluterveydenhuollosta YTHS:n palveluiden piiriin ja ovat oikeutettuja samoihin palveluihin kuin yliopisto-opiskelijat.

YTHS:n palveluihin tuli lukuisia muutoksia vuoden 2021 alussa, kun palvelut laajenivat kaikkien korkeakouluopiskelijoiden käytettäviksi. Aiemmin YTHS:n palveluja ovat voineet käyttää ainoastaan yliopisto-opiskelijat. Vastedes myös ammattikorkeakouluopiskelijat ovat oikeutettuja YTHS:n palveluihin. Moni muukin asia korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollossa muuttui vuoden 2021 alussa.

Ketkä kaikki voivat jatkossa asioida YTHS:llä?

YTHS:n palveluiden piiriin kuuluvat pääsääntöisesti kaikki korkeakoulussa suomalaista tutkintoa suorittavat opiskelijat, jotka ovat ilmoittautuneet läsnä oleviksi. Joukossa on muutamia poikkeuksia: Ahvenanmaan ammattikorkeakoulun (Högskolan på Åland) opiskelijat, Poliisiammattikorkeakoulun ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat ja Maanpuolustuskorkeakoulun upseerit eivät kuulu YTHS:n palveluiden piiriin.

Ulkomailta Suomeen tulevien vaihto-opiskelijoiden terveydenhuolto kuuluu jatkossa YTHS:n sijaan kunnille. Myöskään avoimen yliopiston, avoimen ammattikorkeakoulun tai esimerkiksi täydennyskoulutusten opiskelijat eivät kuulu YTHS:n palveluiden piiriin.

Jos opiskelija ei ole varma, kuuluuko hän YTHS:n piiriin, tiedon voi tarkastaa näppärästi Kelan sivuilta.

Mitä muutos tarkoittaa AMK-opiskelijalle?

AMK-opiskelijat siirtyivät kuntien opiskeluterveydenhuollosta YTHS:n palveluiden piiriin ja ovat oikeutettuja samoihin palveluihin kuin yliopisto-opiskelijat. Laajentuneen palveluverkon ansiosta YTHS:n palvelut ovat aiempaa useamman opiskelijan tavoitettavissa.

YTHS:n asiakasmäärä nousi noin 125 000 opiskelijasta noin 270 000 opiskelijaan. Muutos näkyy myös suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä Malmille avattiin vuoden alussa uusi YTHS:n palvelupiste, Töölön palvelupisteen jatkaessa toimintaansa. YTHS avasi uudet toimipisteet myös Mikkeliin, Lahteen, Seinäjoelle, Hämeenlinnaan, Kotkaan, Kajaaniin, Kemiin, Kouvolaan ja Kokkolaan. Pienemmillä paikkakunnilla yksityisten terveydenhuoltopalvelujen tuottajat järjestävät YTHS:n palvelut.

Mitä muutos tarkoittaa yliopisto-opiskelijalle?

Yliopisto-opiskelijoiden kannalta keskeiset muutokset liittyvät terveydenhoitomaksun maksamiseen ja YTHS:n uuteen palvelumalliin. Aiemmin yliopisto-opiskelijat ovat maksaneet maksun ylioppilaskunnan kautta. Nyt maksu täytyy muistaa maksaa erikseen Kelalle.

Erillisiä käyntimaksuja ei kuitenkaan enää peritä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: peruuttamattomasta ajasta tulee maksaa 40 euron korvaus.

Vuoden 2021 alusta YTHS:llä otettiin käyttöön uusi palvelumalli, jonka tavoitteena on taata kaikille opiskelijoille saavutettavat, tasalaatuiset ja yhdenvertaiset palvelut. Palvelumallin keskiössä ovat valtakunnallisesti tuotettavat digitaaliset asiointi- ja etäpalvelut sekä opiskelija- ja opintoalakohtaiset moniammatilliset vastuutiimit, jotka tuottavat lähipalveluja paikkakunnilla.

Mitä palveluita YTHS tarjoaa jatkossa?

YTHS tarjoaa jatkossakin lain määrittelemät ja opiskeluterveydenhuollon oppaassa tarkemmin kuvatut palvelut. Opiskeluterveydenhuolto on paljon muutakin kuin terveyden- ja sairaanhoitopalveluita: YTHS:n tehtäviin kuuluu lisäksi edistää opiskelijoiden terveyttä ja opiskelukykyä sekä edistää opiskeluympäristön ja -yhteisön hyvinvointia.

Palveluvalikoima säilyy pääasiassa entisen kaltaisena. Pieninä muutoksina ovat seksuaaliterveyden palvelut, jotka tuotetaan jatkossa yleislääkärivetoisesti ja se, että gynekologin palveluihin ohjataan tarvittaessa lähetteellä. Ihotautilääkärit jatkavat YTHS:llä konsultatiivisessa roolissa.

Miten terveydenhoitomaksu maksetaan jatkossa, ja paljonko se on?

YTHS:n palveluiden piiriin kuuluvat opiskelijat maksavat terveydenhoitomaksun jatkossa Kelalle lukukausittain. Maksusta ei lähetetä laskua, vaan se täytyy muistaa maksaa itse. Maksun voi maksaa Kelan asiointipalvelussa tai tilisiirtona. Maksu on veroluonteinen, eikä sen maksamisesta voi luistaa. Maksamatta jääneestä terveydenhoitomaksusta peritään viivästymismaksu.

Maksun määrä vahvistetaan vuosittain. Vuonna 2021 maksu on 71,60 euroa eli 35,80 euroa lukukautta kohti. Ohjeet terveydenhoitomaksun maksamiseen löytyvät Kelan sivuilta.

Kela järjestää jatkossa YTHS:n palvelut. Mitä se tarkoittaa?

Kelalla on jatkossa iso rooli korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestäjänä. Kelan tehtävänä on huolehtia palveluiden riittävästä saatavuudesta ja saavutettavuudesta valtakunnallisesti. Kela seuraa muun muassa terveydenhuoltopalveluiden laatua ja vaikuttavuutta esimerkiksi tekemällä auditointeja YTHS:lle.

Miten YTHS:n rahoitus muuttuu ja miten se vaikuttaa opiskelijaan?

Kela maksaa jatkossa neljännesvuosittain YTHS:lle korvauksen terveydenhuoltopalveluiden tuottamisesta aiheutuvista kustannuksista. Aiemmin Kela on maksanut YTHS:lle korvauksen kuukausittain. Rahoituksen muutos vaikuttaa opiskelijoihin lähinnä siten, että erilliset käyntimaksut poistuvat ja jatkossa opiskelijat maksavat terveydenhoitomaksun ylioppilaskunnan sijaan suoraan Kelalle.

Juttuun on haastateltu YTHS:n toimitusjohtaja Katariina Poskipartaa, Kelan juristi Mari Jaakkolaa, Kelan erikoissuunnittelija Mari Stenbergiä ja Omakannan liiketoiminnan asiantuntija Mari Holmroosia.

Miten opiskeluterveydenhuollon uudistus vaikuttaa elämääsi?

Sami Luukela.

Sami Luukela, Oulun ammattikorkeakoulu

”YTHS-uudistus on omalta osaltani varsin tervetullut, sillä se tekee terveydenhuoltoon hakeutumisesta aiempaa helpompaa ja parantaa selvästi korkeakouluopiskelijoiden yhdenvertaisuutta. Palvelujen käyttö vaikuttaa myös selkeältä, koska kaikki palvelut saa samalla maksulla. Koska maksu täytyy joka tapauksessa maksaa, uskon, että palveluita tulee myös käytettyä. Esimerkiksi hammashoitoon tulee varmaankin hakeuduttua aiempaa matalammalla kynnyksellä.

Meillä Oulussa YTHS:n piste tulee näppärään paikkaan kampuksen yhteyteen, joten terveydenhuoltoon hakeutuminen ei ole jatkossa myöskään sijainnista kiinni.”

 

Sauli Sarjus.

Sami Luukela, Oulun ammattikorkeakoulu

”YTHS-uudistus ei ehdi vaikuttaa järin paljon minuun, sillä valmistun vuoden 2021 alkupuolella enkä ehdi nauttia palveluista kovin kauaa. Olisin ehdottomasti toivonut uudistusta jo aiemmin, mutta on hyvä, että monen vuoden työ YTHS:n saamiseksi myös AMK-opiskelijoille on vihdoin valmistumassa. Kouvolassa ei ole ennen ollut YTHS:n palvelupistettä, joten moni tulee hyötymään uudistuksesta – itsekin varmaan ehdin käyttää esimerkiksi hammaslääkäripalveluita. YTHS:n palvelupiste tulee olemaan oman opiskelupaikkani tiloissa, joten sinne on jatkossa tosi helppo löytää.”

 

Emma Jolkkonen.

Sami Luukela, Oulun ammattikorkeakoulu

”On hyvä asia, että YTHS:n terveydenhuoltopalvelut ovat jatkossa tarjolla myös AMK-opiskelijoille. Tämä lisää tasa-arvoa korkeakoulujen terveyspalvelujen saannissa. Toki asiakasmäärän äkillinen tuplaantuminen voi ruuhkauttaa palveluja ja kuormittaa siten myös henkilöstöä. Toivon, että muutoksessa huomioidaan henkilöstön riittävyys ja jaksaminen, jotta odotusajat eivät pitene merkittävästi ja palvelujen laatu pysyy hyvänä. Omaan elämääni muutos ei hirveästi vaikuta, sillä minulla on vakuutus ja työterveyshuolto, joiden kautta saan tarvittaessa palvelut myös yksityiseltä puolelta.”

Kanta-palvelut kuuluvat korkeakouluopiskelijoille

  • Korkeakouluopiskelijat voivat jatkossakin hyödyntää Kelan ylläpitämää Omakanta-palvelua ja tutustua omiin potilastietoihinsa.
  • Myös valtaosan resepteistä voi uusia Kanta-palveluiden kautta. Omakantaan tallennetaan YTHS:n lääkärin kirjoittamat reseptit, ja kun resepti on uusittu, lääkkeen voi lunastaa apteekista.
  • Reseptin uusimista tulee pyytää Omakannan kautta hyvissä ajoin ennen lääkkeiden loppumista. YTHS:n ammattilaisten on käsiteltävä reseptin uusimispyyntö kahdeksan vuorokauden kuluessa siitä, kun reseptin uusimispyyntö on tehty. Jos reseptiä ei voida uusia käytettävissä olevilla tiedoilla, YTHS:n työntekijä ottaa yhteyttä.