Kun Ossi Lakkala aloitti tekniikan alan opinnot Oulun yliopistossa syksyllä 1969, oli itsestään selvää, että hän nosti valtion takaamaa opintolainaa. Kesätöistä saadut rahat auttoivat, mutta ei niillä olisi koko lukuvuotta pärjännyt.
– Kotona käydessä äiti laittoi aina evästä matkaan, maalaistalon emännän tapaan. Muuta en kotoa tarvinnutkaan, sillä omat rahat riittivät.
Perheen isä oli kuorma-autoyrittäjä, äiti hoiti kotona pientä maatilaa ja nuorempia lapsia. Koulunkäyntiin kannustettiin, ja opiskelemaan veti myös vanhempien kavereiden esimerkki.
Opintolaina oli sen verran suuri, noin 3 500 markkaa vuodessa, että kaiken tarpeellisen sai hankittua, ja rahaa jäi vielä tansseihinkin. Summa vastasi nykyrahassa noin 600 euroa kuukaudessa.
– Tavallisia asioita tuli hankittua ja tietysti rahaa meni kotimatkoihin. Ensimmäisenä ja toisena vuonna kävin kotona Pellossa aika usein.
Opiskelu ei jäänyt enää vanhempien varallisuudesta kiinni
Lakkala ei muista, milloin kuuli valtion takaamasta opintolainasta. Syksyllä 1969 sitä myönnettiin opiskelijoille ensimmäistä kertaa.
Muutos aiempaan verrattuna oli iso, sillä ensimmäistä kertaa ei jäänyt vanhempien varallisuudesta kiinni, saattoiko nuori ryhtyä opiskelemaan vai ei.
– Vanhempien rahoja tai takauksia ei enää tarvittu. Siihen asti jotkut vanhemmat olivat jopa joutuneet panttaamaan omaisuuttaan, jotta lapsi pääsi opiskelemaan, sanoo opintotuesta vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen Kelasta.
Kaikilla vanhemmilla ei edes ollut omaisuutta, mitä pantata, joten on selvää, että opintotukijärjestelmä tasavertaisti mahdollisuuksia ryhtyä opiskelemaan.
Yleinen huoli oli, että työssäkäynti vei liikaa opiskelijoiden aikaa.
1960-luku oli sosiaalipoliittisten uudistusten aikaa, ja opintotukijärjestelmän rakentamista mietittiin komiteoissa. Yleinen huoli oli, että työssäkäynti vei liikaa opiskelijoiden aikaa. Järjestelmän rakentamiseen otettiin mallia muista Pohjoismaista, mutta Suomen ratkaisu – puhtaasti lainamuotoinen tuki – oli lopulta omintakeinen.
Komiteat esittivät, että opiskelijoille saataisiin myös rahamuotoinen tuki. Poliitikot pitivät Suomea kuitenkin vielä liian köyhänä.
Poikkeava ratkaisu oli myös se, että opintolainoja ei myönnetty valtion kassasta, vaan niiden myöntäminen tuli yksityisten pankkien tehtäväksi.
– Ratkaisu osoittautui mielestäni yllättävän hyväksi. Muissa maissa opintolainaan liittyy monenlaisia lisäehtoja ja on vaikea sanoa, kuinka paljon opintotuki maksaa. Suomessa on voitu rauhassa keskittyä kehittämään rahamuotoista tukea, kun lainojen maksaminen ja periminen on jäänyt pankeille, Lahtinen toteaa.
Lue myös: Kuinka paljon opiskelija saa tienata? Näin tulojen ja tukien yhdistäminen onnistuu
Tiukka lukujärjestys piti opiskelijan kiireisenä
Ensimmäisen opintolainansa Ossi Lakkala haki Pellon Säästöpankista. Työnteko opintojen ohella ei kuulunut tapoihin, eikä siihen olisi jäänyt aikaakaan. Pari ensimmäistä vuotta lukujärjestyksessä oli luentoja ja harjoitustöitä lähes 40 tuntia viikossa.
Lisäksi luennot olivat eri puolilla kaupunkia, niin että välillä piti vaihtaa paikkaa.
– Kaupunki tuli hyvin tutuksi, kun siellä käveltiin luennolta toiselle. Mutta välillä oli vaikea löytää aikaa välikokeisiin valmistautumiseen. Kokeet pidettiin lauantaisin, ja usein ehdin opiskella niitä varten vasta perjantai-iltana.
Kolmantena opiskeluvuonna Lakkala halusi vaihtaa pankkia Ouluun. Siellä Säästöpankki ei ottanut häntä asiakkaakseen, vaan neuvoi takaisin Pelloon. Niinpä Lakkala marssi Postisäästöpankkiin, mistä sai opintolainan ja jäi lopulta asiakkaaksi vuosikausiksi.
– Kaksi vuotta valmistumisen jälkeen tuli tosin yllätyksenä, että molempien pankkien lainoja piti alkaa lyhentää saman tien. Ei se kovin raskasta ollut, koska 1970-luvun inflaation seurauksena opintolainan reaalikorko oli miinuksella.
Opintorahaa maksettiin aluksi vain harvoille ja valituille
Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1972, opintolainan rinnalle saatiin opintoraha. Sitä myönnettiin kuitenkin kappalemääräisesti vain hyvin pienelle joukolle opiskelijoita.
Valtion opintotukikeskus valitsi hakemusten joukosta parhaat. Pinkan päällimmäisinä olivat vähävaraiset opiskelijat, jotka menestyivät opinnoissaan hyvin.
– Tuen kokonaismäärä oli silti kaikille sama. Jos sai opintorahaa, lainan määrä oli vastaavan summan verran pienempi, Lahtinen kertoo.
Vuonna 1977 opintotukeen lisättiin asumislisä ja opintorahan kappalemääristä luovuttiin. Uudistus oli pakko tehdä, sillä pankit päättivät leikata lainamääriä. Opintolainojen myöntäminen ei ollut niille kannattavaa, koska enimmäiskoron määräsi valtio.
Päätöstä seurasi erittäin tiukka tarveharkinta, jossa opintotuen saamiseen vaikuttivat omat, puolison ja vanhempien tulot sekä omaisuus.
– Nykyään kenenkään omaisuudella ei ole vaikutusta. Vanhempien tulotkin vaikuttavat vain alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen, jos he asuvat vanhempiensa luona.
Tarveharkinnalla tuki haluttiin kohdistaa niille, jotka sitä eniten tarvitsivat.
Halvat ravintolat tulivat tutuiksi
Kun yliopistoon ilmoittautuminen syksyllä 1969 oli käsillä, Ossi Lakkala lähti kotoa Pellosta tietämättä, missä asuisi. Hän ei ollut hankkinut asuntoa, koska odotti kutsua armeijan harmaisiin lokakuusta lähtien.
Kutsua ei tullutkaan, ja niin Lakkala marssi yliopistossa ensi töikseen opintotoimistoon. Sieltä hän sai tiedon huoneesta keskustan tuntumassa Raksilassa, paritalon yläkerrassa. Toisessa vinttihuoneessa piti majaa pari vuotta kokeneempi historian opiskelija, jonka kanssa Lakkala ystävystyi.
– Asumisen kustannukset olivat hyvin kohtuulliset. Aluksi meillä ei ollut jääkaappia, mutta kahvia pystyi aamuisin keittämään.
Aamiainen ja iltapala syötiin kotona, päivisin käytiin syömässä ravintolassa. Opiskelijaravintoloita ei vielä silloin ollut, joten tavallisten ravintoloiden joukosta piti etsiä ne halvimmat.
Opintorahaa Lakkala ei koskaan saanut.
– Kesätöistä saamani tienestit olivat ilmeisesti sen verran isot, hän arvelee.
1990-luvulla opintoraha tuplaantui ja lainanotto romahti
Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki luotiin vuonna 1979, kun Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä (YTHS) heräsi huoli opiskelijoiden terveydestä. Heille haluttiin turvata yksi lämmin ateria päivässä.
– Ateriatuki on toteuttanut tehtäväänsä erittäin hyvin. Syötyjen aterioiden määrä lasketaan vuosittain kymmenissä miljoonissa, Kelan Ilpo Lahtinen sanoo.
1980-luvulla opintotukea täydennettiin monella lisätuella aina sitä mukaa, kun huomattiin epäkohtia. Siksi opintotuki oli 1990-luvulle tultaessa vaikeasti ymmärrettävä ja hallittava sillisalaatti.
Suomi eli 1990-luvun alussa voimakkaassa kasvusuhdanteessa, ja lainojen korot lähentelivät 20:tä prosenttia. Vain opintolainan korko laahasi matalalla, korkeimmillaan 12 prosentissa.
Opintolainan korkotukijärjestelmän ansiosta iso osa valtion opintotukimenoista siirtyi korkotukena pankeille. Pankkien vaatimuksesta järjestelmä oli pakko uudistaa. Opintorahan määrä yli kaksinkertaistettiin, opintolainan osuutta vähennettiin ja korosta tuli markkinaehtoinen. Samalla tarveharkintaa kevennettiin merkittävästi.
– Seurauksena oli, että pelkällä opintorahalla saattoi pärjätä. Opintolainan käyttö romahti yhdessä yössä, kun korosta tuli markkinaehtoinen.
Lahtinen nostaakin vuoden 1992 jälkeiset vuodet opintotuen historian parhaimmistoon, koska opintorahan määrä kasvoi ja järjestelmä selkeni.
– Samalla kuitenkin katosi perinne, että tuen määrää tarkistetaan vuosittain, niin kuin 1980-luvulla oli tehty.
Lue myös: Tiesitkö, että Kela piffaa osan opiskelijaruoastasi? 5 faktaa ateriatuesta
Nykyisen opintotuen ostovoima on korkeampi kuin koskaan
Lahtinen pitää nykymuotoista opintotukea mainettaan parempana. Sen ostovoima on korkeampi kuin koskaan aiemmin, vaikka suurin osa tuesta onkin lainaa. Korko on kuitenkin käytännössä olematon, koska markkinakorot ovat pysytelleet matalina.
Nykyopiskelijan tilanteeseen vaikuttaa myös se, että vuonna 2017 opintotuen asumislisä poistui valtaosalta opiskelijoita. Nyt opiskelijat ovat yleisen asumistuen piirissä, mikä kohdistaa tuen paremmin niille, jotka tukea todella tarvitsevat.
– Merkittävä uudistus oli myös opintolainahyvitys, jonka ansiosta jopa kolmasosan lainasummasta voi saada Kelalta takaisin, jos valmistuu määräajassa.
Toisaalta tulorajat ja tulovalvonta ovat kiristyneet. Opintopisteiden riittävyyttä valvotaan tiukasti ja korkeakoulututkinnon suorittamiseen tarkoitetut tukikuukaudet ovat vähentyneet aiemmasta.
– Opiskelijan pitäisi saada valita, ottaako hän lainaa ja keskittyy opintoihin, vai käykö hän töissä ja käyttää vähemmän opintotukea.
Lahtisen mukaan opintotuki oli alkuaikoinaan varsin selkeä järjestelmä, mutta nyt ollaan taas samassa tilanteessa kuin 1990-luvun alussa. Opintotukeen on tullut paljon lisukkeita ja sääntöjä, joilla on korjattu epäkohtia. Seurauksena on kuitenkin se, että järjestelmä on monimutkainen ja vaikeasti hallittava.
– Jälleen olisi aika tehdä opintotuen kokonaisuudistus.
