Sovitin taannoin urheilurintaliivejä lissabonilaisessa ostoskeskuksessa. Terävä viilto ja kova kipu silmässä – hetkinen? Onnistuin huitaisemaan hintalapun silmääni siten, että siellä näytti olevan piilolinssi rutussa. Paitsi ettei minulla ollut piilolinssejä.
Onnekseni ostoskeskuksen vieressä oli silmäsairaala, jossa lääkäri oikoi ruttuun menneen sarveiskalvon. Hoidosta aiheutuneet kustannukset jouduin maksamaan itse, sillä yksityinen silmäsairaala ei kelpuuttanut eurooppalaista sairaanhoitokorttia eikä oman matkavakuutukseni myöntämää vakuutuskorttia. Sain kuitenkin korvauksen jälkikäteen matkavakuutuksestani.
Ruokakojun välipala myllää vatsassa kolmatta päivää, astmakohtaus yllättää museossa tai synnytys käynnistyy odottamatta.
Ulkomailla matkustaessa voi sattua ja tapahtua, ja joskus lääkärin apu on tarpeen. Huumaava puuterilasku Alpeilla lipsahtaa kärrynpyöriksi, ruokakojun välipala myllää vatsassa kolmatta päivää, astmakohtaus yllättää museossa tai synnytys käynnistyy odottamatta. Lähin lääkäri löytyy ehkä helpoiten paikallisilta kysymällä, mutta laskua maksaessa voi mennä sormi suuhun. Miten voin parhaiten varautua lääkärikäyntiin ulkomailla?
Kustannuskysymyksessä avain on eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card, EHIC). Sinisen kortin voi hakea ilmaiseksi Kelasta. Kätevintä kortti on hakea Kelan verkkoasiointipalvelussa. Korttia vilauttamalla saat lääketieteellisesti välttämättömän hoidon samaan hintaan ja samalla tavalla kuin paikalliset asukkaat. Kortti käy EU- ja Eta-maiden sekä Sveitsin julkisessa terveydenhuollossa sekä palveluntarjoajilla, jotka ovat tehneet sopimuksen. Ilman korttia tai paikassa, jossa ehic ei käy, sinulta peritään hoidon todelliset kustannukset.
Jos kortti unohtuu kotiin, tai et ole hakenut sitä, ja joudut sairaalaan, voit ottaa yhteyttä Kelan kansainvälisten asioiden keskukseen.
Vaikka moni lääkärissäkäynti sujuu matkavakuutuksen turvin, on eurooppalainen sairaanhoitokortti hyvä kumppani matkavakuutukselle. Matkavakuutuksen ulkopuolelle jäävät usein raskauden, pitkäaikaissairauden, pitkän oleskelun tai tiettyjen harrastusten aikana ilmenevät hoidontarpeet. Matkavakuutuksen avulla puolestaan voit turvata matkakustannukset kotiin tai kattaa myös hoidon asiakasmaksun.
Jos eurooppalainen sairaanhoitokortti unohtuu kotiin, tai et ole hakenut sitä, ja joudut sairaalaan, voit ottaa yhteyttä Kelan kansainvälisten asioiden keskukseen. Kela voi vahvistaa kuulumisesi Suomen sairausvakuutukseen ja toimittaa väliaikaisen todistuksen. Jos maksat kaikki kustannukset itse, voit hakea sairaanhoitokorvauksia Kelasta jälkikäteen.
Muista siis matkalle eurooppalainen sairaanhoitokortti. Minä muistan sulkea silmäni, kun sovitan pään yli vedettäviä vaatteita.