Siirry sisältöön

Luulo ei ole tiedon väärti

Kela palvelee | 21.1.2020
Anniina Lapinkaski
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

Viime syksynä Kela kampanjoi työn ja työttömyysturvan yhdistämisestä. Tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta sovitellun työttömyysturvan hakemisesta ja kannustaa vastaanottamaan keikkatöitä. Mainoskampanjalle oli tarvetta, koska työttömyysturvan ja keikka- tai osa-aikatyön tekemisen yhdistämiseen liittyy paljon virheellisiä käsityksiä. Kampanjassa hyödynnettiin väitepareja, joiden avulla näitä harhaluuloja kumottiin.

Rahoja ei joudu odottelemaan viikkokausia, eikä liitteitäkään enää tarvitse toimittaa Kelaan selkä vääränä.

Lukiessani kommentointia sosiaalisessa mediassa huomasin, että paljon on vielä tehtävää. Monilla näyttää olevan hyvin sitkeässä käsitys, että työkeikan vastaanottaminen katkaisee työttömyysturvan maksun ja rahoja joutuu odottelemaan viikkokausia, jos palkkalaskelman saamisessa kestää pitkään. Näin ei kuitenkaan enää ole, eikä liitteitäkään enää nykyään tarvitse toimittaa Kelaan selkä vääränä.

Työttömyysturvaan tuli vuoden 2019 aikana kaksi muutosta, jotka helpottavat keikka- tai osa-aikatyön tekijää. Ensimmäinen merkittävä muutos oli 1.1.2019 käyttöön otettu tulorekisteri. Työttömyysturvan hakijan ei tarvitse enää postittaa, skannata tai valokuvata palkkalaskelmiaan, vaan Kela saa palkkatiedot sähköisesti kansallisesta tulorekisteristä. Työnantaja on velvollinen ilmoittamaan palkkatiedot sinne viiden päivän kuluessa palkan maksamisesta.

Toinen ja ilmeisesti hieman hankalammin hahmotettava uudistus oli 1.4.2019 voimaan tullut maksuperusteinen sovittelu. Se tarkoittaa sitä, että palkat huomioidaan sen ajan tuloksi, jolloin ne maksetaan. Tämä ohje ei välttämättä kovin helposti avaudu, mutta siihen on hyvin helppo muistisääntö: kun täytät työttömyysajan ilmoituksen tietyltä jaksolta (esim. 1.2.–29.2.2020), tuloksi tuolle ajalle huomioidaan ne palkat, joita sinulle on maksettu tuon jakson aikana. Sitä, milloin palkat on ansaittu, ei enää tarvitse miettiä. Jos samalle jaksolle sattuu kaksi palkkapäivää, molemmat palkat huomioidaan. Tai jos palkkaa ei ole maksettu ollenkaan, ei huomioida mitään.

Palkka huomioidaan sitten, kun se maksetaan, eikä maksupäivää tarvitse osata ennustaa.

Aiemmin työkeikan vastaanottaminen saattoi johtaa siihen, että työttömyysturvaa joutui odottamaan pitkäänkin, koska päätöstä ei voitu tehdä ennen kuin palkkalaskelma oli Kelan käytettävissä. Maksuperusteinen sovittelu muutti tilanteen asiakkaan kannalta paremmaksi. Palkka huomioidaan vasta sitten kun se maksetaan, eli palkkalaskelmia ei tarvitse odotella. Työttömyysajan ilmoitus täytetään aina jälkikäteen. Esim. ajalta 1.2.–29.2.2020 olevan ilmoituksen voi täyttää aikaisintaan 1.3.2020. Silloin on jo tiedossa, onko helmikuussa maksettu palkkaa, joka vaikuttaa työttömyysturvaan.

Jokainen tehty työpäivä täytyy edelleen muistaa ilmoittaa työttömyysajan ilmoituksessa, koska Kela seuraa, kertyykö työstä työssäoloehtoa. Työpäivät ja -tunnit ilmoitetaan sille päivälle, jolloin työ on tosiasiallisesti tehty. Palkka huomioidaan sitten, kun se maksetaan, eikä maksupäivää tarvitse osata ennustaa. Kelan järjestelmä kyllä huomaa sitten kun tulorekisterissä on tuloa, eli palkat eivät jää huomioimatta.

Ja loppuun vielä tärkeä vinkki: jos et ole varma, kysy neuvoa! Älä luule, vaan tiedä.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.