Siirry sisältöön

Kun Kelan kirje on iloinen yllätys

Kela palvelee | 7.8.2021
Anna Heikkinen
palveluasiantuntija
Kuuntele artikkeli

Tuli vastaan taas se tilanne, että suutarin lapselta puuttui ne kuuluisat kengät. Jokin aika sitten neuvoin tuttavaani eläkkeen hakemisessa. Kerroin mitä hän voi hakea ja miten hakeminen tulee tehdä, ja näin tuttavani myös teki. Kunnes puolen vuoden kuluttua hän sai Kelasta kirjeen, jossa neuvottiin hakemaan kansaneläkettä. Olimme tuolloin haun yhteydessä tarkastaneet pelkän tulorajan perusteella, ettei tuttavallani synny oikeutta kansaneläkkeeseen. Hänellä työeläkkeen määrä ylitti kansaneläkkeeseen oikeuttavan rajan. Nauruksihan sen silloinkin meni, koska asia oli onneksi takautuen korjattavissa. Yhteen ääneen palasimme tähän (jo vähän vanhaksi käyneeseen) vertaukseen suutarin lapsista.

Kela maksaa kansaneläkettä silloin, kun työeläke on pieni tai sitä ei saa ollenkaan.

Pääsääntö on se, että työeläkettä maksaa työeläkevakuuttaja ja kansaneläkettä maksaa Kela. Kansaneläke on melko laaja käsite, koska se pitää sisällään monta eri eläkelajia, joihin edelleen vaikuttaa hakijan elämäntilanne. Sitä voidaan maksaa iän, työttömyyden tai työkyvyttömyyden perusteella. Kela maksaa kansaneläkettä silloin, kun työeläke on pieni tai sitä ei saa ollenkaan. Kansaneläkkeen on oikeus silloin, kun muut maksussa olevat eläkkeet ja korvaukset eivät ylitä tulorajaa. Tulorajaan vaikuttavat lähes kaikki lakisääteiset työeläkkeet ja muut jatkuvat korvaukset, kuten liikenne- tai tapaturmakorvaukset.

Kaikki työeläkkeen osat eivät kuitenkaan vaikuta kansaneläkkeen määrään. Näitä voi olla esimerkiksi eläkkeen osat, jotka ovat kertyneet lastenhoidon tai opiskelun ajalta tai eläkkeeseen on tullut työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus. Siksi pelkän eläkesumman vertailu tulorajaan ei automaattisesti kerro koko totuutta.

Lisäksi on hyvä muistaa, että eläkkeiden määrät ja niihin vaikuttavat tulorajat tarkastetaan vuosittain työeläke- ja kansaneläkeindeksillä. Jos oikeutta ei ole syntynyt eläkkeeseen viime vuonna, voikin käydä niin, että eläkkeeseen syntyy oikeus tämän vuoden puolella. Kela saa tiedot eläkekertymistä ja eläkkeen osista suoraan työeläkelaitoksesta.

Kela varmistaa joka syksy, että kansaneläkkeeseen oikeutetut saisivat tukensa.

Kela tarkistaa joka syksy rekistereistään työeläkkeensaajat, jotka eivät ole hakeneet kansaneläkettä, mutta joilla Kelan tietojen mukaan olisi siihen oikeus. Tilanne voi olla vaikkapa se, että työeläke on haettu vanhuuseläkkeelle jäädessä esimerkiksi 63-vuotiaana, kun kansaneläkettä maksetaan vasta 65-vuotiaasta eteenpäin. Moni ei siis välttämättä tajua, että he voisivat hakea kansaneläkettä. Näille eläkkeensaajille lähetetään kirjeitse ilmoitus mahdollisuudesta hakea eläkettä, ja näiden kirjeiden postitus on jälleen käsillä. Kelan kirjeen saadessaan moni saattaa hätkähtää tai ihmetellä ”mitä se Kela nyt taas lähettää”. Kelasta tuleva kirje voi olla kuitenkin iloinen yllätys. Ystäväni tapauksessa tuo iloinen yllätys oli pieni maksuun tullut kansaneläkeosuus työeläkkeen lisäksi.

Siksi on tärkeää avata kaikki Kelasta tulevat kirjeet, tutustua niiden sisältöön ja toimia kirjeessä annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos kirjeessä pyydetään hakemusta tai lisäselvitystä, useimmat hakemukset pystyy nykyisin täyttämään OmaKelassa ja lisäselvitykset voi myös lähettää samaa kautta. Aina voit myös olla yhteydessä myös asiakaspalveluumme, jos haluat keskustella tai kysyä asiasta enemmän. Yhdessä huolehdimme suutarin lapsille kengät jalkaan.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.