Irina Immonen, 45, ei pelkää uusia haasteita. Hän aloitti huhtikuun alussa yrittäjäopinnot Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa. Puoli vuotta kestävä koulutus sisältää esimerkiksi eri yritysmuotojen opiskelua, kirjanpidon perusteita ja yrittämiseen liittyviin lakeihin perehtymistä.
”Aina välillä törmään sanaan, jota en tiedä suomeksi. Silloin yritän ensin kääntää sanan puhelimen sanakirjalla. Jos se ei onnistu, kysyn tunnilla, mitä sana tai asia tarkoittaa.”
Irina muutti Venäjältä Suomeen reilu 10 vuotta sitten tuolloin kouluikäisen tyttärensä kanssa. Hänen lapsellaan on suomalainen isä, ja Irinan sukulainen asuu Suomessa. Sukulainen auttoi Irinaa muuttoon liittyvissä paperiasioissa, kuten oleskeluluvan saamisessa, ja asunnon löytämisessä.
”Halusin Suomeen, sillä tiesin, että lapsellani olisi täällä paremmat koulutusmahdollisuudet.”
Irinalla oli myös oma unelma: kouluttautua parturi-kampaajaksi. Kotiseudulla haave oli hautautunut arjen alle, sillä työpäivät suvun omistamassa yrityksessä olivat pitkiä ja raskaita.
Kielen oppiminen mahdollisti kotoutumisen – ”Opiskelu on ollut paras kielikylpy”
Irinalle oli selvää, että hän haluaa elättää Suomessa itsensä ja tyttärensä. Melkein heti Suomeen muutettuaan hän pääsikin töihin hotellisiistijäksi. Vaikka työ oli raskasta, Irina viihtyi ja tunsi työkavereiden ottavan hänet hyvin vastaan. Aluksi yhteistä kieltä ei ollut, sillä Irina ei osannut kuin muutaman sanan suomea, eikä hän puhunut myöskään englantia. Hiljalleen kielitaito kuitenkin karttui, mikä osoittautui kotoutumisen kannalta avainasiaksi.
”Kun olin asunut kaksi vuotta Suomessa, maa alkoi tuntua kotimaalta. Työskentelin edelleen siistijänä, mutta olin lapsesta asti haaveillut kampaajan työstä. Sukulaiseni rohkaisi minua kulkemaan toivettani kohti.”
”Kun kirjoittaa ja lukee joka päivä suomea ja juttelee opiskelukavereiden kanssa, kielitaito karttuu väkisinkin.”
Irina haki ja pääsi yksityiseen parturi-kampaajakouluun. Tällä hetkellä opinnot ovat muutamaa tenttiä vaille valmiit, ja Irina on opiskellut myös jo ekokampaajataitoja.
Helppoa opiskelu ei kuitenkaan ole ollut, ja varsinkin alussa Irinalla oli haasteita suomen kielessä.
”Nyt ajattelen, että opiskelu on ollut paras kielikylpy. Kun kirjoittaa ja lukee joka päivä suomea ja juttelee opiskelukavereiden kanssa, kielitaito karttuu väkisinkin.”
Erityisen hankalalta Irinasta on tuntunut oppia sanojen oikeat taivutusmuodot.
”Varsinkin alussa arastelin puhua suomea ja pelkäsin sanovani väärin. Rohkeutta on tullut sitä mukaa, kun olen tullut ymmärretyksi.”
Lue myös: Oletko työtön ja haluaisit opiskella? 6 vinkkiä lyhytkestoiseen opiskeluun
Lyhytkestoinen opiskelu ei katkaise työttömyysetuutta
Irina kertoo etsineensä aktiivisesti koulutusta, jossa voisi perehtyä yrittäjyyteen Suomessa. Hän kertoo muutama vuosi sitten jo kerran tulleensa hyväksytyksi eräälle kurssille, joka ei lopulta toteutunut osallistujien vähyyden vuoksi. Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen maahanmuuttajille suunnatusta puolen vuoden yrittäjyyskoulutuksesta Irina kuuli Tampereen TE-palvelujen yrittäjätapahtumassa.
”Löysin verkosta tiedon tapahtumasta ja päätin mennä mukaan. Väkeä oli paljon, ja vähän sattumoisin tapahtumassa kuulin koulutuksesta. Täytin miltei saman tien hakemuksen.”
Yrittäjäopinnot ovat jo avanneet oven työelämään.
Puoli vuotta kestävä koulutus ei katkaise Irinan työttömyysetuutta, sillä se antaa hänelle lisää ammatillisia valmiuksia ja tukee mahdollista myöhempää yrittäjyyttä. Tämänkaltainen lyhytkestoinen opiskelu työttömyysetuudella on ollut tietyin ehdoin mahdollista vuoden 2019 alusta.
Oman unelmansa toteutumisen kannalta Irina pitää koulutusta tärkeänä askeleena. Sen avulla on jo auennut ovi työelämään. Opintoihin kuuluva harjoittelupaikan Irina löysi tamperelaisesta kampaamosta, jossa hän on aiemmin käynyt asiakkaana.
”Tuntuu upealta, että olen saanut ensimmäisiä omia asiakkaita. Nykyään toimin kampaamossa tarvittaessa myös kiireapulaisena.”
Yrittäjyyskurssi on tarjonnut käytännön tietoa yrittäjyydestä
Oman tien löytäminen on vaatinut sisukkuutta ja määrätietoisuutta.
”Jos muuttaa vieraaseen maahan, pitää olla itse aktiivinen. On oltava valmis kysymään, etsimään tietoa ja opettelemaan uutta. Jos ei esimerkiksi ymmärrä jotakin asiaa, se kannattaa kirjoittaa ylös ja kysyä ihmiseltä, joka voi sen selittää.”
”Tämän koulutuksen ansiosta oman yrityksen perustaminen tuntuu mahdolliselta asialta.”
Yrittäjäopinnoissa Irina kiittää erityisesti kärsivällisiä opettajia, joilta voi kysyä epäselviä asioita. Hän mainitsee esimerkiksi verotuksen ja yrittämiseen liittyvien lakien ja pykälien läpikäymisen.
”Tämän koulutuksen ansiosta oman yrityksen perustaminen tuntuu mahdolliselta asialta, koska vasta nyt tiedän, mitä yrittäjyys käytännössä Suomessa tarkoittaa.”
Irina toivoo, että löytäisi seuraavaksi oman alansa ammattilaisia, joiden kanssa voisi toimia samoissa tiloissa. Kampaamon lisäksi liikkeessä voisi toimia esimerkiksi kauneushoitola.
”Useamman yrittäjän yhteinen liike mahdollistaisi esimerkiksi aukiolon joka päivä ja asiakas saisi saman katon alta monipuoliset palvelut.”
Lue myös: Konkurssi mullisti Panun elämän – työttömyysetuudella opiskelu mahdollisti uuden alun
Haaveissa oma kampaamo ja kansalaisuus
Reilun kymmenen Suomen vuoden jälkeen Irina tuntee olevansa Tampereella kotonaan. Täällä on puoliso, ystäviä, jo omilleen muuttanut tytär ja luonnonrauhaa. Ennakkoluuloihin Irina ei juuri ole törmännyt.
Oman yrityksen lisäksi Irina toivoo saavansa mahdollisimman pian Suomen kansalaisuuden.
”Nautin järvimaisemista ja rauhallisuudesta. Toisinaan kerään ja kuivaan yrttejä, josta teen teetä. Toivon, että viiden vuoden päästä voisin tarjota sitä omassa kampaamossa myös asiakkailleni.”
Lyhytkestoinen opiskelu työttömyysetuudella
- Vähintään 25-vuotiaat voivat opiskella työttömyysetuudella lyhytkestoisesti eli enintään puoli vuotta, kun opinnot antavat ammatillisia valmiuksia tai tukevat yritystoimintaa.
- Opintojen tulee edistää työllistymistä, eikä opiskeluksi käy selkeästi harrastusluonteinen opiskelu tai yli kuusi kuukautta kestävät opinnot.
- Opintojen tulee olla alkaneet 31.12.2018 jälkeen. Jos jatkaa keskeytyneitä opintoja, opintojen keskeytymisestä on oltava vähintään vuosi.
- Ennen opintojen alkamista on oltava yhteydessä TE-toimistoon. Toimistoon voi jättää yhteydenottopyynnön tai soittaa puhelinpalveluun 0295 025 500.
- Oikeus lyhytkestoisiin opintoihin on kertaluonteinen. Oikeus syntyy uudelleen, kun 26 viikon työssäoloehto on täyttynyt uudelleen ja työttömyyspäivärahan enimmäisajan laskenta on aloitettu alusta.