Miksi Kela perii opintotukeani takaisin?
Opintotuen tulovalvonnassa opiskelijan vuositulot tarkastetaan jälkikäteen, kun edellisen vuoden verotiedot ovat valmistuneet. Jos tuensaajan vuositulot ylittävät hänen vuositulorajansa, opiskelijalle lähetetään päätösehdotus opintotuen takaisinperinnästä. Päätösehdotuksen mukainen takaisinperintä voi muuttua, jos opiskelija on aloittanut opintonsa, valmistunut tai käyttänyt loppuun enimmäistukiaikansa. Jos takaisinperintää ei voida muuttaa, liikaa maksettu opintotuki on maksettava eräpäivään mennessä.
Opintotuen takaisinperintä voi syntyä myös muista syistä kuin vuositulorajan ylittymisestä. Esimerkiksi silloin, jos opintotuen muutosilmoitus on jäänyt tekemättä ja opiskelija on muuttanut, keskeyttänyt opintonsa tai alkanut saada muuta etuutta. Näissä tilanteissa Kela lähettää tuen saajalle selvityspyynnön opintotuen liikamaksuun johtaneista syistä. Jos saat selvityspyynnön, vastaa saamaasi kirjeeseen siinä olevien ohjeiden mukaisesti viimeistään vastauksen määräpäivään mennessä. Asiaa ei kannata jättää roikkumaan, sillä kun vastauksesi on vastaanotettu tai vastauksen määräpäivä umpeutunut, Kela antaa asiassa takaisinperintäpäätöksen.
Lue myös: Varmista, että opintotuen takaisinperintä on aiheellinen
Voiko takaisinperittävän opintotuen maksaa osissa?
Jos saat päätöksen opintotuen takaisinperinnästä ja sinulle herää mitä tahansa kysymyksiä perittävän tuen maksamisesta, ota pikaisesti yhteyttä Kelan perintäkeskukseen. Sieltä saat apua kaikissa takaisinperintään liittyvissä kysymyksissä. Perintäkeskuksen henkilöasiakkaiden asiakaspalvelu palvelee maanantaista perjantaihin kello 9–16 numerossa 020 634 4940. Etuuksiin liittyvissä kysymyksissä apua saa opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692 209 (ma–pe klo 9–16).
Maksimissaan takaisin perittävälle opintotuelle voi saada maksuaikaa kolme vuotta.
Jos takaisin perittävä summa on sinulle liian suuri kerralla maksettavaksi, Kelan kanssa on mahdollista sopia myös osamaksusuunnitelmasta. Osamaksusuunnitelmasta sovitaan joko kirjallisesti tai suullisesti yhteistyössä Perintäkeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Ehdotuksen osamaksusuunnitelmasta voi tehdä myös verkossa Kelan asiointipalvelussa (Liikamaksu- ja takaisinperintäasiat; Etuuden takaisinperinnän maksusuunnitelma).
Takaisin perittävälle opintotuelle annettava maksuaika riippuu asiakkaan maksukyvystä ja velan määrästä. Se voi olla maksimissaan kolme vuotta. Sopiva kuukausierä määritellään niin ikään asiakkaan maksukyvyn perusteella. Pienin maksuerä voi olla 30 euroa kuukaudessa. Maksuajalta ei kerry korkoa.
Lue myös: Perintäkirje Kelalta? 8 kysymystä Kela-velkojen maksamisesta
Mitä voin tehdä, jos en pysty maksamaan velkaani eräpäivään mennessä?
On tärkeää ottaa yhteyttä Perintäkeskukseen, jos et pysty maksamaan velkaa eräpäivään mennessä, noudattamaan sovittua maksusuunnitelmaa tai jos maksukyvyssäsi tapahtuu muutoksia. Voitte sopia maksujärjestelyistä tai maksusuunnitelman muuttamisesta. Kela voi myös käyttää sinulle maksettavaa muuta tukea takaisinperittävän velan maksamiseen.
Jos et ole maksanut takaisinperittävää opintotukea määräpäivään mennessä tai tehnyt maksusuunnitelmaa, saat Kelalta kaksi maksukehotusta. Jos et vielä näidenkään jälkeen maksa velkaa tai ole yhteydessä Perintäkeskukseen, velka siirtyy ulosottoviranomaisen perittäväksi.
Kysymyksiin vastasi lakimies, varatuomari Antti Partanen Kelan lakipalveluryhmästä.
4 vinkkiä – näin vältät opintotuen takaisinperinnän
1. Huolehdi opintojesi riittävästä edistymisestä
Takaisinperintää harkitaan, jos olet suorittanut keskimäärin vähemmän kuin yhden opintopisteen/opintotukikuukausi. Jos olet kuitenkin koko opiskeluaikanasi suorittanut tutkintoosi kuuluvia opintoja keskimäärin vähintään viisi opintopistettä/tukikuukausi, opintotuen maksamista voidaan jatkaa. Tarkista tarkemmat vaatimukset opintojen riittävälle edistymiselle omasta oppilaitoksestasi.
2. Laske, miten tulosi vaikuttavat opintotukeen
Jos työskentelet opintojesi aikana, tarkista jo työsopimusta solmiessasi, miten tulosi mahdollisesti vaikuttavat opintotukeen. Pidä kirjaa kaikista tuloistasi. Tarkista myös, mitkä muut tulot huomioidaan opintotuen tulovalvonnassa tuloina.
3. Peru tai palauta vapaaehtoisesti – ja säästät
Jos tulorajasi näyttää ylittyvän, voit perua tai palauttaa opintotukea vapaaehtoisesti. Huomioi, että tällöin vältyt vuositulojen ylittymisen perusteella takaisinperittävään opintotukeen lisättävältä 7,5 prosentin korotukselta. Voit selvittää opintotuen tulovalvonnassa huomioitavat vuositulosi esitäytetyn veroilmoituksen avulla ja käyttää apunasi Kelan verkkopalvelusta löytyviä laskureita. Kelan asiointipalvelussa on saatavilla myös Keskeneräisen verotuksen tiedot -kysely, jota voit hyödyntää opintotuen palauttamisessa 31.5. asti. Voit itse valita, minkä kuukausien tukia (sisältää sekä opintorahan että mahdollisen asumislisän) perut tai palautat. Vapaaehtoinen palautus on maksettava tukivuotta seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä.
4. Muista aina ilmoittaa Kelaan muutoksista
Kaikista opintotukeen mahdollisesti vaikuttavista elämäntilanteen muutoksista tulee ilmoittaa Kelaan välittömästi. Esimerkiksi silloin, jos muutat asumaan toiseen asuntoon, takaisin vanhempiesi luo tai heidän omistamaansa asuntoon tai keskeytät opintosi väliaikaisesti esimerkiksi pidempää poissaoloa vaativan sairastumisen vuoksi.