Laura Ollila 17.9.2019 3 min

Päivärahoihin luvassa muutos vuodenvaihteessa

”Miksi minulta kysytään joistakin ihmeen tulonhankkimiskustannuksista, vaikka työnantajani haki sairauspäivärahaa puolestani?”, pähkäilee moni soittaessaan tänne Kelan asiakaspalveluun.

Vielä loppuvuoden 2019 ajan Kela kysyy asiakkaalta päivärahahakemukseen tarvittaessa lisätietoja esimerkiksi työmatkakuluista, koska ne voivat vaikuttaa tilille kilahtavan rahan määrään. Onneksi ensi vuoden alussa monien päivärahojen hakeminen sujuvoituu. Tammikuusta alkaen päivärahojen määrä perustuu vuosituloihin, ja työmatkakulujen selvittäminen jää historiaan.

Vielä vuodenvaihteeseen asti päivärahoissa on monenlaisia määräytymisperusteita.

1.1.2020 voimaan siis astuu lainmuutos, jonka ansiosta monien päivärahojen määrä lasketaan edeltävän 12 kuukauden tulojen perusteella. Vielä vuodenvaihteeseen asti päivärahoissa on monenlaisia määräytymisperusteita, joita Kelan asiakaspalvelussa selvitellään päivittäin. Millä perusteella esimerkiksi syksyn kuntoutuskurssille lähtevän asiakkaan kannattaa hakea kuntoutusrahaa: hänelle aiemmin maksetun etuuden, verotuksessa vahvistettujen työtulojen tai edeltävän puolen vuoden aikana huomattavasti nousseiden työtulojen perusteella? Jos asiakas on saanut palkkatyön ohella esimerkiksi sairauspäivärahaa vuonna 2017, ei vuoden 2017 verotuksessa vahvistetuista työtuloista laskettu kuntoutusraha välttämättä enää vastaa todellista tulotasoa.

Vuodenvaihteen muutos koskee sairaus-, erityishoito- ja luovutuspäivärahaa sekä kuntoutusrahaa ja vanhempainpäivärahoja. Ensi vuoden alusta alkaen näiden päivärahojen määrä kytkeytyy paremmin oikeaan tulotasoosi, sillä vuosituloiksi huomioidaan yleensä palkkatulot, tietyt etuudet, eräät ansionmenetyskorvaukset sekä yrittäjien YEL- ja MYEL-työtulot. Jos olet esimerkiksi tehnyt palkkatöitä ja saanut opintorahaa edeltävien 12 kuukauden aikana ennen vanhempainrahasi alkua vuonna 2020, vaikuttavat sekä opintorahasi että palkkatulosi vanhempainrahasi määrään. Aiemmin tämä ei olisi ollut mahdollista, vaan päivärahan määrä olisi perustunut tyypillisesti joko palkkaasi tai opintorahaasi.

Muutoksen ansiosta tulonhankkimismenoja ei enää kysytä asiakkailta, koska niitä ei vähennetä vuosituloista.

Uudistuksen myötä päivärahan määrä lasketaan niiltä 12 täydeltä kalenterikuukaudelta, jotka edeltävät päivärahaoikeuden alkamista edeltävää kuukautta. Asiakkaita neuvoessamme tämä hahmottuu parhaiten esimerkin avulla: kun haet esimerkiksi erityishoitorahaa 1.4.2020 alkaen, lasketaan päivärahasi määrä tulojesi perusteella ajalta 1.3.2019–28.2.2020. Tällöin maaliskuu 2020 on vuositulojen ja päivärahan alkamisen välille jäävä kuukausi, jonka aikana saatuja tuloja ei huomioida päivärahan määrää laskettaessa. Pieni poikkeus sääntöön on kuitenkin tammikuu 2020. Silloin vuositulojen tarkastelujakson jälkeen ei tule kuukautta, jonka tuloja ei huomioitaisi. Jos oikeutesi erityshoitorahaan siis käynnistyisi heti tammikuun alussa, perustuisi päivärahan määrä vuosituloihisi ajalta 1.1.2019–31.12.2019.

Muutos koskee niitä asiakkaita, joiden oikeus päivärahaan alkaa 1.1.2020 tai sen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi marraskuussa 2019 sairastuneen henkilön sairauspäivärahan laskentaperuste ei muutu vuodenvaihteessa, koska oikeus etuuteen on alkanut ennen muutoksen voimaantuloa. Muutoksen ansiosta tulonhankkimismenoja ei enää kysytä asiakkailta, koska niitä ei vähennetä vuosituloista. Tämäkin sujuvoittaa päivärahan hakemista. Tavallisesti Kela saa tulotiedot suoraan esimerkiksi tulorekisteristä ja vakuutuslaitoksilta, mikä myös osaltaan yksinkertaistaa päivärahan hakemista.

Muutos koskee niitä asiakkaita, joiden oikeus päivärahaan alkaa 1.1.2020 tai sen jälkeen.

Lasketaanko päivärahan määrä sitten aina 12 kuukauden tuloista? Tavallisesti, mutta joitakin poikkeuksia on. Jos olet esimerkiksi suorittanut ammatillisen perustutkinnon, korkeakoulututkinnon tai asepalveluksen, voi päiväraha perustua hakemista edeltävän 3 kuukauden tuloihin. Toinen paljon puhututtava poikkeus liittyy vanhempainpäivärahaan tilanteissa, joissa hakija on saanut aiemminkin vanhempainpäivärahaa. Jos uuden lapsen laskettu aika on ennen kuin kuopus täyttää 3 vuotta, voi uusi vanhempainpäiväraha määräytyä edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaisesti. Voit tarvittaessa selvittää asiakaspalvelussa olisiko etuuden taso tällä tavalla laskettuna korkeampi kuin muuten – vaihtoehdoista valitaan sinulle parempi. Jos aprikoit jo nyt ensi vuoden päivärahojen määriä, seuraa Kelan tiedotteista milloin uudet laskurit julkaistaan.