Siirry sisältöön

”Avioero oli hyppy tuntemattomaan”

Koti & Perhe | 27.2.2018
Yksin jääminen kolmen pienen lapsen kanssa ei ole helppoa. Sinnikäs Johanna ei antanut periksi: hän etsi tietoa ja tukea, jotta perhe pärjäisi avioeron jälkeen. Nyt äidillä ja lapsilla menee hyvin.
Kuuntele artikkeli
Johanna ja tytöt meren rannalla.
Johanna erosi miehestään, kun nuorimmat lapset olivat alle vuoden ikäisiä. ”Moneen yksinhuoltajaan verrattuna minulla on asiat hyvin. Välillä vain surettaa, että jouduin menemään töihin lasten ollessa pieniä." (Kuvituskuva)

Avioerosta on kulunut muutama vuosi, ja Johanna on pääosin tyytyväinen elämäänsä. Tärkeintä on, että koulussa oleva vanhin lapsi ja päiväkoti-ikäiset kaksoset voivat hyvin.

”Moneen yksinhuoltajaan verrattuna minulla on asiat hyvin. Välillä vain surettaa, että jouduin menemään töihin lasten ollessa pieniä. Erosimme, kun kaksoset olivat alle vuoden ikäisiä.”

Alun joka suuntaan ulottunut huono omatunto on sittemmin hellittänyt. Lapsiperheen arjen pyörittäminen vaatii kuitenkin suunnittelua ja tukien hakemista.

Aviokriisi ja puolison alkoholismi ajoivat eroon

Parisuhde oli ajautunut kriisiin jo hyvän tovin ennen eroa. Johanna harkitsi pitkään lopullista päätöstä, mutta miehen alkoholismi ei parantunut useiden katkaisuhoitojenkaan jälkeen.

”Minulle yksinkertaisesti riitti, kun mikään ei auttanut. Otin kimpsut, kampsut ja lapset kainaloon ja lähdin. Se oli hyppy tuntemattomaan.”

Johanna oli äitiyslomalla, kun hän ja lapset muuttivat vuokralle. Ansiosidonnaisella vanhempainrahalla ja asumistuella perhe pärjäsi kohtuullisesti. (Kuvituskuva)

Salamalähtö tapahtui, kun mies oli töissä. Johanna oli hankkinut vuokra-asunnon, jonne nelikko muutti välittömästi. Lapsille kerätyt säästöt hupenivat takuuvuokraan. Johannalla oli ollut hyvät tulot ennen äitiyslomaa, joten ansiosidonnaisella vanhempainrahalla ja asumistuella perhe pärjäsi kohtuullisesti.

”Aloin tutkia eri etuuksia, kun piti hankkia huonekaluja ja muita tavaroita.”

”Vanhempainvapaalla huonotuloiset ovat erotilanteessa heikossa asemassa. Itsekin aloin tutkia eri etuuksia, kun piti hankkia huonekaluja ja muita tavaroita. Tuntui vaikealta hahmottaa, paljonko kaikesta jää käteen. Selvittelyä hankaloitti se, ettei minulla ollut tietokonetta. Tietoa keräsin Kelan toimistossa.”

Isä ei saapunut oikeuteen – elatustuki maksettiin takautuvasti

Lasten huoltajuutta ei saatu sovittua lastenvalvojan luona, joten asia eteni sovitteluoikeudenkäyntiin. Ongelmana oli, ettei elatussopimusta voitu vahvistaa, koska mies ei saapunut oikeuteen. Uudessa oikeudenkäynnissä elatusmaksut määrättiin maksettavaksi takautuvasti. Kun lapset eivät saaneet elatusapua isältään, Kela alkoi maksaa elatustukea.

Elatustukea voi hakea Kelasta takautuvasti kolmelta kuukaudelta. Jos elatussopimuksen viivästyminen ei johdu hakijasta, tukea voidaan kuitenkin myöntää myös pidemmältä ajalta, kuten Johannan tapauksessa.

Johannan ensimmäinen elatustukihakemus ei mennyt läpi, koska liitteeksi vaadittava elatussopimus puuttui. Kun elatustukea vuoden kuluttua alkoi tulla, Johanna maksoi sillä takaisin osan asumistuestaan, joka oli määritelty liian suureksi.

”Yritin aina päästä saman Kelan työntekijän puheille: hän osasi selittää ja laski puolestani tukia sekä niiden vaikutusta arkeemme.”

”Pienten lasten kanssa arki on hektistä, joten yksinhuoltajan on hankala löytää aikaa mihinkään ylimääräiseen. Yritin aina päästä saman Kelan työntekijän puheille: hän osasi selittää ja laski puolestani tukia sekä niiden vaikutusta arkeemme.”

Avioeron jälkeen Johanna on saanut elatustukea kolmelta lapselta vajaat 500 euroa kuukaudessa. Kela alkoi maksaa lapsilisien yksinhuoltajakorotusta jo ennen lopullista eropäätöstä. (Kuvituskuva)

Johanna on kerran hakenut myös perustoimeentulotukea kunnalta. Hakemusta ei ollut henkisestikään helppo tehdä: oli vaikea myöntyä siihen, ettei pärjää.

”Siihenkin piti ensin selvittää asumis- ja elatustukien määrä. Kun ei ollut tietokonetta eikä skanneria, printtasin ja skannasin liitteitä Kelan toimistossa. Paperimäärä oli melkoinen. Toimeentulotuki kuitenkin evättiin veronpalautuksen takia. Sillä piti selvitä.”

Toimeentulotukea on vuoden 2017 alusta lähtien haettu kunnan sijaan Kelasta. Hakemuksessa ei enää tarvitse ilmoittaa asumistuen eikä muiden Kelan maksamisen etuuksien määriä, sillä Kelalla on jo tieto niistä.

Palkka ei yksin riitä kolmen lapsen elatukseen

Johanna saa lapsilleen elatustukea Kelan kautta. Kolmelta lapselta summa on vajaat 500 euroa kuukaudessa, mikä helpottaa lisääntyvissä kuluissa lasten kasvaessa. Lisäksi hän pitää hyvänä sitä, että lapsilisien yksinhuoltajakorotus tuli aikoinaan Kelalta jo ennen lopullista eropäätöstä.

”Nyt pystyn jo itsekin laskemaan etuuksia Kelan laskureilla, mutta jos kysymyksiä tulee, marssin paikan päälle.”

Tärkeä asumistukikin ehti kerran katkolle, kun ilmoitus asumistuen ja vuokran tarkistuksesta oli hautautunut muun postin sekaan.

”Kaikki oli ennallaan, joten en ajatellut, että siitä pitää kertoa. Sain tuen takautuvasti, mutta ennen sitä piti sinnitellä. Tarkkana saa olla. Asumistuki tuntuu myös laskevan vuosi vuodelta, vaikka vuokrat nousevat. Vain kukkaro pysyy samana.”

Kun hankkii tietoa ja on riittävän sisukas, elämä jatkuu eteenpäin.

Johanna ihmettelee ulkopuolisten asennetta, jonka mukaan omillaan pitäisi pärjätä.

”Elatus- ja asumistuet sekä lapsilisät on tarkoitettu lasten hyvinvointiin, ei minun. Palkallani tulen kyllä yksin toimeen, mutta nelisin se on mahdotonta.”

Johannan mukaan kuitenkin se, mikä ei tapa, vahvistaa. Kun hankkii tietoa ja on riittävän sisukas, elämä jatkuu eteenpäin.

Haastateltavan nimi on muutettu.

Avioero heijastuu etuuksiin

Erotilanteessa lapsen kanssa asuvalla vanhemmalla voi olla oikeus erilaisiin Kelan etuuksiin. Kelan laskureilla voit arvioida useiden etuuksien määriä.

Etuuksia voit hakea kirjautumalla asiointipalveluun verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos täytät paperilomakkeen, voit postittaa sen Kelan toimistoon.

Elatustuki

  • Eron jälkeen etävanhempi maksaa lapselle elatusapua lastenvalvojan vahvistaman sopimuksen perusteella. Jos elatusavusta ei päästä sopuun lastenvalvojan luona, lähivanhempi voi nostaa asiasta kanteen tuomioistuimessa.
  • Kela voi maksaa elatustukea lähivanhemmalle, jos elatusapu on elatustukea pienempi tai elatusvelvollinen ei sitä maksa.

Lapsilisä

Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki

Yleinen asumistuki

  • Pienituloinen perhe voi saada asumistukea. Kela tarkistaa asumistuen vuosittain, vaikka muutoksia ei olisi tapahtunut.
  • Asunnon vaihto sekä asukkaiden määrän ja tulojen muutos vaikuttavat asumistuen määrään.

Lue lisää Kelan sivuilta

Ero perheessä

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.