Siirry sisältöön

Pitääkö Kelaan toimittaa verokortti?

Kela palvelee | 4.12.2018
Joona Suonperä
palveluasiantuntija
Kuuntele artikkeli

Lähestyvä vuodenvaihde merkitsee monelle meille muutamia mukavia perinteitä. Joulu lähestyy, uusi vuosi koittaa ja veronpalautukset kirjautuvat tilille. Verotuksesta kyselläänkin paljon täältä Kelan asiakaspalvelusta, joten aihetta on syytä avata lisää.

Todetaan kuitenkin ihan ensimmäiseksi, että Kela ei ole Verohallinto. Minulta on usein puhelinpalvelussa yritetty tilata verokorttia tai pyydetty arvioimaan sopivaa veroprosenttia. Silloin ohjaan kysyjän Verohallinnon puoleen. Neuvomme Kelassa kyllä yleisesti tukien ennakonpidätyksistä ja vaikkapa tukien veronalaisuudesta, mutta Verottaja on asiantuntija omalla maallaan.

Kelan tukia on kahdenlaisia: veronalaista ja verotonta. Veronalainen tarkoittaa, että tuesta vähennetään veroa. Tällaisia tukia ovat opintoraha, työttömyyden tuet, sairauspäivärahat, lasten hoidon tuet, kuntoutusraha, vanhempainpäivärahat ja jotkin eläkkeet. Verotonta tukea puolestaan ovat muun muassa lapsilisä, elatustuki, äitiysavustus, asumisen tuet, vammaistuet, eläkettä saavan hoitotuki ja toimeentulotuki. Voit tarkistaa tukien veronalaisuuden esimerkiksi Kelan verkkosivuilta.

Kela saa ennakonpidätystiedot suoraan Verohallinnosta.

Sinun ei tarvitse toimittaa verokorttia Kelaan tukia varten. Kela saa ennakonpidätystiedot suoraan Verohallinnosta, ja tukia verotetaan verolakien mukaisesti. Kelan tuista ei tehdä samoja vähennyksiä verotuksessa kuin palkasta. Sen vuoksi ennakonpidätysprosenttisi ei välttämättä pienene, kun alat saada jotain Kelan tukea. Työmarkkinatuessa ja peruspäivärahassa veroprosentti on yleensä 20 ja opintorahassa 10. Päivärahaetuuksissa prosentti on vähintään 25 tai suurempi, riippuen verokortistasi. Voit kuitenkin tilata etuuksia varten oman muutosverokortin Verohallinnosta ja sen avulla esimerkiksi pienentää veroprosenttiasi.

Jos tilaat uutta muutosverokorttia, niin muista kysäistä Kelasta etuussummat tätä varten!

Jos tilaat uutta muutosverokorttia, niin muista kysäistä meiltä etuussummat tätä varten! Näemme asiakaspalvelussa koko vuoden kertymät etuuksistasi todella kätevästi. Tieto helpottaa verokortin tilaamista. Vuoden loppua kohden on kuitenkin mahdollista, että muutosverokortinkin rahamääräinen raja ylittyy. Silloin tukia verotetaan lisäprosentilla. Tällöin kannattaa tilata vielä uusi muutosverokortti vuoden lopulle. Muutosverokortti on voimassa koko loppuvuoden, ja sitä käytetään myös vielä tammikuussa.

Verotuksen suunnittelu voi olla haastavaa, jos tuloja tulee useasta eri paikasta. Jos prosenttisi on ollut liian suuri, voit saada veronpalautuksia. Jos taas et ole maksanut tarpeeksi veroja, niin voi edessä olla mätkyjen eli jäännösverojen maksu. Itse sain tänä vuonna ensimmäistä kertaa mätkyjä, joten tiedän nyt ruuvata prosenttia hieman tiukemmalle jatkossa!

Veronpalautukset huomioidaan tulona ainoastaan perustoimeentulotuessa.

Palautuksia saavia tietysti kiinnostaa, miten palautukset huomioidaan Kelan maksamissa etuuksissa. Jos saat palautuksia, niin ne huomioidaan ainoastaan perustoimeentulotuessa tulona. Muihin etuuksiin ne eivät vaikuta. Jos palautuksesi kuitenkin ulosmitataan, niin sitä ei huomioida toimeentulotuessakaan. Tulevaisuudessa kuitenkaan suurempia palautuksia ja jäännösveroja ei enää luultavasti nähdä tulevan tulorekisterin ansiosta.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.