Oululaisen Pentti Aakon, 80, arki sujuu ilman suurempia ongelmia. Omakotitalo pitää huolen, että puuhaa riittää joka päivälle. Vuosikymmeniä kestänyt harrastus, lentopallo, tuo sosiaalista toimintaa ja pitää yllä hyvää fyysistä kuntoa.
”Arki menee mukavissa merkeissä. Olen tyytyväinen jo siitä, että yleensä pääsen liikkeelle”, Aakko hymähtää.
Eläke riittää välttämättömiin menoihin Oulussa
Pentti Aakon pitkä työura alkoi paimenpoikana ja rautakaupan asiapoikana Oulussa. Sen jälkeen työtä tarjosivat muun muassa käärepaperipaino, rakennusala, teatterin verstas, valokuvalaboratorio ja rautatehdas Ruotsissa.
Viimeisen työrupeamansa, 5–6 vuotta, Aakko teki muovihitsaajana omassa yrityksessä, josta hän jäi eläkkeelle 65-vuotiaana.
”Jos olisin yrittäjänä maksanut eläkemaksua tuplasti, olisi eläke nyt huomattavasti isompi.”
”Jos olisin yrittäjänä maksanut eläkemaksua tuplasti, olisi eläke nyt huomattavasti isompi.”
Aakko kertoo käteen jäävän hieman yli tuhat euroa kuukaudessa.
”Eläke riittää hyvin välttämättömiin menoihin, kun on sovinnossa puolison kanssa. Meillä on hyvä sopimus: minä maksan muun muassa sähkölaskut ja pidän huolen, että auton tankissa on bensaa.”
”Ei ole onneksi tarvinnut hakea toimeentulotukea”, hän lisää.
Eläkeläisalennukset hyötykäytössä
Henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan Pentti Aakko hoitaa urheilulla – kuten on tehnyt viimeiset 50 vuotta. Veteraanilentopalloseura Tervalentiksen harjoituksissa vierähtää kolme kertaa viikossa tunti jos toinenkin mukavassa seurassa.
”Lisäksi käyn katsomassa pelejä, joiden lipuista saan eläkeläisalennuksen. Alennuksen saa myös monessa muussakin paikassa: elokuvissa ja konserteissa”, hän kertoo.
Oulun kaupungin seniorikorttia Aakko ei ole hankkinut, ainakaan vielä. Pienellä vuosimaksulla hän voisi käyttää kaikkia kaupungin liikuntapaikkoja niin usein kuin haluaa.
Lisätienesti on helsinkiläiselle eläkeläiselle tarpeen
Helsingin Kontulassa asuva Paula From, 67, on ollut eläkkeellä viimeiset seitsemän vuotta. Pitkän työuransa aikana hän toimi muun muassa sijaisena sosiaalialalla 20 vuoden ajan.
”En ole koskaan ollut normityöntekijä vaan pätkätyöläinen nykynuorten tapaan. Toivon todella muutosta siihen, että eläkettä kertyisi kaikesta työstä mitä tekee. Muuten kaikki pätkät eivät hyödytä mitään”, hän sanoo.
Fromin työeläkkeen suuruus on noin 700 euroa kuukaudessa.
”En välillä itsekään ymmärrä, miten saan rahat riittämään. Helsingissä on kalliit asumis- ja ruokakustannukset, eikä eläkkeissä ole Helsinki-lisiä”, hän sanoo.
”Lisätyö auttaa. Olen oikeastaan etuoikeutettu, kun osaan tehdä jotain. Eikä ole vapaa-ajan ongelmia.”
Koulutettuna artesaanina From pystyy kuitenkin hankkimaan lisäansioita käsitöillään, joita hän tekee torille myyntiin ja tilauksesta. Verojen ja muiden kulujen jälkeen niiden myynnistä jää käteen noin 1 000 euroa vuodessa.
”Lisätyö auttaa. Olen oikeastaan etuoikeutettu, kun osaan tehdä jotain. Eikä ole vapaa-ajan ongelmia”, hän tuumaa.
Eläkkeensaajan asumistuki ja kansaneläke auttavat pienituloista
Paula Fromin mielestä hänen on pakko tehdä käsitöitä saadakseen tuloja kaikkein välttämättömimpiin menoihin.
”En halua mennä leipäjonoon. Siellä on jo paljon minun ikäisiäni eläkeläisiä, jotka ovat olleet kotona lasten kanssa tai tehneet pätkätöitä, kuten minä.”
Fromin eläke menee lähes kokonaan asunnon vuokraan. Hän sairastaa parantumatonta sairautta, jonka hoitaminen merkitsee isoja lääkekustannuksia.
From saa työeläkkeen lisäksi kansaneläkettä ja eläkkeensaajan asumistukea.
”Sairauteni takia minun pitää harrastaa liikuntaa. Sitä varten minulla on erityisuimakortti, joka maksaa 52 euroa vuodessa. Joogassa ja jumpassa saan seniorialennuksen.”
Kelan tuet eläkeläiselle
- Sairaanhoidon korvaukset. Kela korvaa osan yksityisen lääkärin hoidon ja tutkimusten sekä yksityisen hammashoidon kustannuksista.
- Matkakorvaukset. Kelalta voi saada korvausta sairauden hoitoon liittyvien matkojen kustannuksista.
- Lääkekorvaukset. Kela korvaa osan sairauden hoitoon määrättyjen reseptilääkkeiden kustannuksista. Jos lääkekorvausten vuosiomavastuu ylittyy, sinulla on oikeus lääkkeiden lisäkorvaukseen.
- Hoitotuki. Jos kuntosi heikkenee eläkkeellä, voit hakea eläkettä saavan hoitotukea.
- Toimeentulotuki. Jos tulosi, varasi ja saamasi etuudet eivät riitä välttämättömiin menoihin, voit hakea Kelalta toimeentulotukea.
- Rintamalisät. Rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä maksetaan niihin oikeutetuille veteraaneille.
- Lapsikorotus. Jos kanssasi asuu oma tai puolison alle 16-vuotias lapsi, voit eläkeläisenä hakea lapsikorotusta.