Anniina Ruokangas 18.4.2017 2 min

Opiskelija, tarkasta tulorajasi!

Kolahtiko esitäytetty veroilmoitus jo postiluukusta? Nostitko opintotukea viime vuonna? Jos vastasit molempiin kysymyksiin kyllä, on nyt aika tarkastaa vuoden 2016 tulot ja opintotuen tuloraja.

Opintotuki poikkeaa monista muista etuuksista sikäli, että sitä nostava henkilö voi työskennellä eikä Kela tarkkaile tuloja reaaliaikaisesti. Esimerkiksi soviteltua työttömyysturvaa hakevan täytyy selvittää ensin tulonsa Kelaan, jossa sitten lasketaan, onko työttömyysturvaan oikeutta. Opiskelijan täytyy olla omatoimisempi ja seurata itse tulorajojaan sekä huolehtia, etteivät ne ylity. Tämä on säädetty opintotukilaissa.

Vuoden 2016 opintotukien palautus täytyy tehdä viimeistään 31.5.2017. Sen jälkeen niitä ei voi enää palauttaa itse.

Mutta mitäs sitten, jos tuloraja ylittyi? Liiat opintotuet voi palauttaa itse vapaaehtoisesti Kelaan, ja nyt on juuri se aika. Vuoden 2016 opintotukien palautus täytyy tehdä viimeistään 31.5.2017. Sen jälkeen niitä ei voi enää palauttaa itse. Kela perii ylimääräiset opintotuet takaisin myöhemmin, ja siinä vaiheessa niihin lisätään opintotukilain mukainen 7,5 prosentin korotus, joten oma-aloitteisuus kannattaa.

Jos palautettavaksi tulisi useampia kuukausia eikä pysty maksamaan niitä kaikkia kerralla, kannattaa palauttaa mahdollisuuksien mukaan edes osa kuukausista. Näin Kelan perittäväksi jää vähemmän.

Usein kuulee mainittavan, että opiskelijaa rangaistaan työskentelystä. Näinhän se ei ole. Töitä saa ja kannattaakin tehdä, koska mistä tahansa työkokemuksesta on hyötyä elämässä. Se, mistä rapsahtaa sanktio, on tuen nostaminen silloin, kun sille ei ole tarvetta. Opintotuki ei ole palkkio opinnoista, vaan pienituloisille tarkoitettua tukea opintojen suorittamiseen.

Usein kuulee mainittavan, että opiskelijaa rangaistaan työskentelystä. Näinhän se ei ole.

Vuositulot voi tarkistaa kätevästi Kelan verkkoasiointipalvelusta, ja vapaaehtoiset palautukset saa myös hoidettua verkon kautta. Kannattaa tutustua myös Youtubessa julkaistuun opasvideoon, joka antaa konkreettisia neuvoja siihen, miten vuositulot tarkistetaan ja kuinka monen kuukauden tuet opiskelijan tulee palauttaa, jos vuosituloraja on ylittynyt.

Viime vuoden palkkalaskelmat kannattaa myös pitää visusti tallessa, sillä jos saat alkuvuodesta 2018 Kelasta kirjeen koskien vuoden 2016 opintotuen tulovalvontaa, voi niille tulla tarvetta. Verottaja ilmoittaa Kelaan koko vuoden tulot, eikä Kela voi eritellä mikä osa tuloista on opiskeluajan tuloa ja mikä opintojen ulkopuolisen ajan tuloa. Keväällä valmistuneen tai syksyllä opintonsa aloittaneen kohdalla tilanne voi näyttää siltä, että tuloraja olisi ylittynyt, mutta palkkakuittien avulla voidaan selvittää, onko tuloja ollut liikaa opiskeluajalla vai onko tulot maksettu ennen opintojen alkamista tai valmistumisen jälkeen.

Anniina Ruokangas

etuuskäsittelijä