Monelle opiskelijalle työnteko opintojen ohessa on tärkeää. Kesätyöt, keikkatyöt ja jopa yrittäjyys tarjoavat arvokasta työkokemusta tulevaa opintojen jälkeistä elämää varten. Lisätienesti auttaa myös aina vaan nousevien elämisen kustannusten kattamisessa. Työskenteletkö sinä opintojen ohessa? Se tarkoittaa samalla sitä, että joudut seuraamaan opintotuen vuositulorajaasi.
Vuositulorajat ovat kaikkiaan 20 % suuremmat kuin viime vuonna.
Vuodelle 2023 tulorajaa on korotettu reilusti. Vuositulorajat ovat kaikkiaan 20 % suuremmat kuin viime vuonna. Esimerkiksi yhdeksän tukikuukautta nostava opiskelija voi tienata tänä vuonna 18 720 euroa opintotuen lisäksi ja 10:llä kuukaudella tuloja saa olla 16 640 euroa. Päivitetyt tulorajataulukot löytyvät kätevästi Kelan verkkosivuilta, ja suosittelinkin jokaista opiskelijaa tarkistamaan oman tulorajansa sieltä.
Tuloraja määräytyy siis kalenterivuoden aikana nostettujen opintotukikuukausien perusteella. Mitä enemmän nostat opintotukea, sen pienempi tulorajasi on. Voit vuoden aikana nostaa tulorajaasi perumalla tai palauttamalla opintotukea. Itsekin aikanaan opiskelleena muistan ne hikikarpalot, jotka nousivat otsalle tuloja ja tulorajoja laskiessa. Onneksi nykyään tietoa tulovalvonnasta on laajasti saatavilla, ja Kelan sivuilla olevat laskurit auttavat arvioimaan mahdollista tulevaa tukien palautuksen tarvetta.
Kela seuraa opiskelijan tuloja kalenterivuoden ajalta. Ei siis ole merkitystä, miten tulosi jakaantuu vuoden aikana. Huomaa kuitenkin, että jos aloitat tai valmistut opinnoistasi vuoden aikana, ratkaisevaa on se, paljonko saat tuloja opintojesi ajalta. Tällä hetkellä jotkut teistä ovat luultavasti saaneetkin postia vuoden 2021 tulovalvonnasta ja tulorajojen ylittymisestä. Päätös kannattaa aina tarkistaa, vaikka näistä tämän vuoden tulorajojen korotuksista ei nyt valitettavasti teille hyötyä olekaan.
Myös opintorahaan tulee pieni parannus elokuussa.
Muutokset eivät jää tänä vuonna pelkästään tulorajoihin. Opintorahaan tulee pieni parannus – määrää korotetaan kansaneläkeindeksin mukaisesti 4,2 prosentilla 1.8.2023 alkaen. Lisäksi opintorahan huoltajakorotusta on korotettu 10 eurolla vuoden alusta alkaen. Korkeakouluopiskelijoilla on korotettu myös ateriatukea 0,25 eurolla ja terveydenhoitomaksua eurolla.
Lisäksi yleisen maailmantilanteen myötä myös opintolainahyvityksen suoritusaikaa pidentäviin syihin on tehty lisäys tälle vuodelle. Tutkinnon suoritusaikaa voidaan nyt pidentää poikkeuksellisen, vakavuudeltaan sotaan rinnastettavan olosuhteen vuoksi.