Yleinen 2 min

Kun lapsen syntymä lähestyy: vastauksia yleisimpiin kysymyksiin

Kela tukee lapsiperheitä useilla etuuksilla. Kokosimme vanhempien yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Kuuntele artikkeli
Vilma Flinkman 12.7.2019

Miksi en ole saanut päätöstä lapsilisästä, vaikka hain sitä ennen lapsen syntymää?

Asiakkaat hakevat yleensä lapsilisää samaan aikaan äitiys- ja vanhempainrahan kanssa. Kela voi antaa päätöksen lapsilisästä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt. Päätös annetaan lapsen syntymää seuraavan kuukauden aikana. Esimerkiksi helmikuussa syntyneet lapset saavat päätöksen lapsilisästä maaliskuun puolessa välissä. Lue lisää lapsilisän hakemisesta.

Pitääkö lapsen syntymästä ilmoittaa Kelaan?

Ei tarvitse. Kela saa tiedon lapsen syntymästä suoraan maistraatista tai väestötietojärjestelmästä.

Entä jos lapsi syntyy ennen laskettua aikaa?

Äitiysvapaa voi alkaa aikaisintaan 50 arkipäivää ja viimeistään 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa.

Jos lapsi syntyy etuajassa ennen äitiysvapaan alkua, äitiysraha alkaa automaattisesti lapsen syntymää seuraavana arkipäivänä. Aikaisemmin alkanut äitiysloma ei lyhennä äitiys- ja vanhempainrahakautta loppupäästä. Tällöin vanhempainrahaa maksetaan niin monta arkipäivää pidempään kuin äitiysraha aikaistui. Lue lisää äitiysrahasta. 

Milloin lapsi saa Kela-kortin, ja pitääkö sitä hakea erikseen?

Kela-kortti postitetaan kotiin automaattisesti, kun lapsi on saanut henkilötunnuksen ja nimen. Sinun ei tarvitse ilmoittaa lapsen nimeä Kelaan, sillä Kela saa tiedot suoraan väestötietojärjestelmästä. Kortti on valmis postitettavaksi yleensä 5 päivän kuluessa tietojen saapumisesta.

Milloin isä voi hakea isyysrahaa?

Isä voi hakea isyysrahaa vasta lapsen syntymän jälkeen. Hae isyysrahaa, kun tiedät, milloin aiot pitää isyysvapaata. Selvitä, maksaako työnantajasi palkkaa isyysvapaan ajalta. Tarvitset tiedon isyysrahahakemukseen. Voit hakea isyysrahan myös takautuvasti. Isyysrahaa on haettava viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun lapsi on täyttänyt kaksi vuotta tai kun adoptiolapsen hoitoon ottamisesta on kulunut kaksi vuotta. Lue lisää isyysrahasta.  

Vaikuttaako perheeseen syntynyt lapsi asumistukeen?

Yleensä tulot pienenevät äitiyslomalla, milloin asumistuki vastaavasti suurenee. Asumistuki tarkistetaan tulojen muutoksen vuoksi, jos tulot suurenevat vähintään 400 e/kk tai pienenevät vähintään 200 e/kk edellisen päätöksen tuloihin verrattuna. Tuki tarkistetaan vasta sitä kuukautta seuraavan kuukauden alusta, josta alkaen tulojen muutos on voimassa kuukauden 1. päivästä alkaen.  Esimerkiksi jos tulosi muuttuvat 15.6.2019, asumistuki tarkistetaan 1.8.2019. Lapsen syntymän vuoksi ruokakunnassa on yksi henkilö aiempaa enemmän. Lapsi lasketaan mukaan ruokakuntaan syntymää seuraavan kuukauden alusta alkaen.

Pyrkimyksenä on, että Kelan käsittelijä soittaa perheelle ja asumistuen tarkistus tehdään puhelimessa. Valitettavasti aina ei kuitenkaan ehditä soittaa, joten varminta on tehdä itse asumistuen tarkistushakemus viimeistään kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. Lue lisää asumistuen tarkistamisesta