Torstaiaamuisin viestintäyrittäjä Merja Mähkä sanoo heipat miehelleen Kallelle ja puolivuotiaalle vauvalleen ja lähtee töihin. Eli siirtyy perheen esikoisen huoneeseen, josta korona-aikana on tullut myös Merjan työhuone. Pääosin täällä hän kirjoittaa, suunnittelee viestintäkoulutuksia, sopii sosiaalisen median kanavissa toteutettavista kaupallisista yhteistöistä ja hoitaa kollegansa kanssa tekemäänsä verkkokurssiin liittyviä asioita.
Merja on vanhempainvapaalla toista kertaa. Esikoisensa kohdalla, kahdeksan vuotta sitten, hän käytti vanhempainvapaan yksin ja palasi töihin, kun lapsi oli 1,5-vuotias. Tällöin Kalle jäi hoitovapaalle puoleksi vuodeksi.
Tällä kertaa Merja halusi hoitaa asian toisin. Esikoisensa jälkeen hän on ryhtynyt yrittäjäksi, ja liiketoiminnan lopettaminen vauvavuoden ajaksi tuntui huonolta vaihtoehdolta. Myös Kalle kaipasi kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa.
Kumpikin vanhemmista saisi viettää aikaa vauvan kanssa ja jatkaa samalla töitään.
Kun pari sitten löysi tiedon osittaisesta vanhempainvapaasta, se kuulosti täydelliseltä ratkaisulta heidän perheensä tarpeisiin: kumpikin vanhemmista saisi viettää aikaa vauvan kanssa ja jatkaa samalla töitään.
Taloudellisestikin ratkaisu vaikutti kannattavalta, kun molemmat vanhemmat saavat palkkansa lisäksi ansiosidonnaista osittaista vanhempainrahaa.
Niinpä he sopivat, että jos vanhempainvapaan jakaminen vauvan synnyttyä tuntuisi sopivalta, sitä kokeiltaisiin.
”Kokemus on opettanut, että vauvat voivat olla kaikenlaisia, eivätkä kaikille aina sovi kaikki samat asiat”, Merja sanoo.
Kun äitiysrahakausi oli tulossa päätökseensä, Merjan kalenterissa oli muistutus vanhempainrahan hakemisesta. Siinä kohtaa pariskunta päätti, miten vanhempainvapaita lähdettäisiin käyttämään.
Vanhempainvapaan jakaminen mahdollistaa osa-aikatyön
Isä ja äiti voivat pitää osittaisen vanhempainvapaan samaan aikaan. Tällöin molemmat saavat Kelasta osittaista vanhempainrahaa, joka on puolet ansiosidonnaisesta vanhempainrahasta. Etuus lasketaan kummallekin vanhemmalle erikseen. Edellytyksenä on, että molemmat tekevät työnantajansa kanssa sopimuksen osa-aikatyöstä vanhempainrahakaudella vähintään yhtäjaksoiseksi kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Työajan tulee kummallakin vanhemmalla lyhentyä niin, että työaika ja palkka ovat 40–60 prosenttia alan kokoaikaisesta työajasta ja palkasta. Yrittäjäkin voi jäädä osittaiselle vanhempainvapaalle, kun työaika ja palkka vähenevät vastaavalla tavalla – tosin, jos vanhempi tekee jo entuudestaan osa-aikatyötä tai vastaavankaltaista työtä, ei työajan lyhentämistä tai palkan alentamista edellytetä.
Vuonna 2020 osittaista vanhempainrahaa sai yhteensä 210 henkilöä eli 105 paria.
Osittainen vanhempainraha on ollut mukana etuusvalikoimassa vuodesta 2003. Se on ollut hyvin vähän käytetty etuus. Vuonna 2020 sitä sai yhteensä 210 henkilöä eli 105 paria, kun kokonaisuudessaan vanhempainrahaa maksettiin 68 070 saajalle, kertoo suunnittelija Suvi-Maaria Heinäsmäki Kelan Eläke-, perhe- ja opintoetuuksien osaamiskeskuksesta.
Heinäsmäen mukaan Kelasta kysytään jonkin verran, maksetaanko osittaista vanhempainrahaa myös vuosiloman aikana. Jos sopimus osittaisesta vanhempainvapaasta on voimassa vuosilomalla, maksetaan vanhempainraha osittaisena, vaikka vanhemmalla ei vuosilomansa aikana ole työtunteja, Heinäsmäki kertoo.
”Jos taas sopimus osittaisesta vanhempainvapaasta keskeytyy vuosiloman ajaksi tai muusta syystä, oikeus osittaiseen vanhempainrahaan päättyy olosuhdemuutoksen alkaessa.”
Jos toisen vanhemman työaika muuttuu niin, että hän ei enää voi saada osittaista vanhempainrahaa, myös toisen vanhemman oikeus osittaiseen vanhempainrahaan loppuu. Sama vanhempi ei voi saada samaan aikaan osittaisen vanhempainrahan kanssa joustavaa hoitorahaa tai osittaista hoitorahaa.
Osittaisella vanhempainvapaalla työajan voi jakaa joustavasti
Merja ja hänen miehensä hakivat osittaista vanhempainvapaata Kelan asiointipalvelussa. Työajan he olivat päättäneet jakaa joka viikko samalla tavalla: Kalle työskentelisi maanantaista keskiviikkoon, Merja torstait ja perjantait.
Vanhempainrahaa tosin maksetaan myös lauantailta. Tätä Merja ja Kalle eivät olleet huomanneet merkitä hakemuksiinsa, ja Kelassa lauantai ratkaistiin Kallen päiväksi lapsen kanssa.
Työtä voi tehdä joustavasti itselle sopivina aikoina, kunhan kokonaistyöaika pysyy enintään 60 prosentissa kokoaikatyöstä.
Osittaisella vanhempainvapaalla työajan voi jakaa joustavasti viikon eri päiville. Kela ei edellytä, että työtä tehtäisiin kokonaisina työpäivinä, vaan työtunnit voi halutessaan jakaa vaikka viikon kaikille päiville, jos se on työn ja lapsen hoitamisen kannalta toimivin ratkaisu.
”Mieleni pysyy virkeänä, kun saan tehdä töitä ja koen itseni tarpeelliseksi yhteiskunnan jäseneksi ja veronmaksajaksi. Pystyn pitämään kiinni asiakkaistani, eikä ammattitaidon katoamisesta tarvitse murehtia.”
Erityisesti yrittäjälle tämä on joustava ratkaisu – tilaisuuden tullen Merjallakin on mahdollisuus käydä läpi sähköpostejaan, tehdä kirjanpitoa tai taustatöitä niinäkin päivinä, kun hänellä on lapsenhoitovuoro. Jos normaalisti vanhempainvapaalla tekee töitä, leikkautuu vanhempainraha minimiin kaikilta päiviltä, joina työtä tekee. Osittaisella vanhempainvapaalla tilanne on eri – työtä voi tehdä joustavasti itselle sopivina aikoina, kunhan kokonaistyöaika pysyy enintään 60 prosentissa kokoaikatyöstä.
Vanhempainvapaan jakaminen pitää mielen virkeänä
Parin kuukauden kokemuksella Merja pitää osittaista vanhempainvapaata hyvänä ratkaisuna.
”Elämänlaadun kannalta tämä on uskomattoman hyvä systeemi. Mieleni pysyy virkeänä, kun saan tehdä töitä, ja koen itseni tarpeelliseksi yhteiskunnan jäseneksi ja veronmaksajaksi. Pystyn pitämään kiinni asiakkaistani, eikä ammattitaidon katoamisesta tarvitse murehtia.”
Kotona työskentely korona-aikaan on ajoittain haastavaa, kun myös lapsi ja toinen vanhempi viettävät valtaosan päivästä samoissa neliöissä. Vaikka on siinä myös etunsa, Merja sanoo.
”Tällä tavalla imettäminen on helppoa. Kuulen, kun vauva on nälkäinen. Sitten syötän hänet ja jatkan töitäni.”
Tällä systeemillä Mähkän perheessä jatketaan kesälomaan saakka. Sitten Merja jää täyspäiväisesti vanhempainvapaalle ja hänen miehensä palaa täydellä työajalla töihin.
Sen pidemmälle perheen arkea ei vielä ole suunniteltu – aika näyttää, miten asiat on paras järjestää.
Merjan vinkit osittaista vanhempainvapaata harkitsevalle
- Harkitse avoimin mielin. Osittainen vanhempainvapaa on kummallekin vanhemmalle loistava mahdollisuus viettää aikaa vauvan kanssa heti ensimmäisinä kuukausina. Monessa perheessä isä jää kotiin vanhempainrahakauden jälkeen, kun vauva on liki vuoden ikäinen. Pienen vauvan kanssa päivät saattavat olla rennompia kuin touhukkaan taaperon kanssa.
- Älä päätä valmiiksi. Jos vauva on itkuinen, huonouninen tai arki on muuten haastavaa, voi osittainen töihin paluu olla äidille liikaa. Päätös vanhempainvapaan jakamisesta kannattaa tehdä vasta sitten, kun vauva on syntynyt ja arjesta hänen kanssaan on kertynyt kokemusta.
- Arvioi hintalappu. Monesti äidin kotiin jäämistä perustellaan sillä, että puoliso tienaa paremmin, vaikka taloudellista vaikutusta ei edes arvioida. Vanhempainpäiväraha on ansiosidonnainen etuus, jonka määrän voit laskea Vanhempainpäivärahan laskurilla. Osittaisella vanhempainvapaalla etuudesta maksetaan puolet, ja lisäksi molemmat vanhemmat saavat palkkaa osa-aikaisesta työstään. Madaltunut ansiotaso huomioidaan verotuksessa.
Kolme kuvaa matkan varrelta
Näin haet osittaista vanhempainrahaa
- Hae osittaista vanhempainrahaa viimeistään kuukausi ennen vanhempainrahakauden aloittamista.
- Molemmat vanhemmat täyttävät Kelan asiointipalvelussa oman hakemuksen.
- Liitä hakemuksiin kummankin puolison työsopimukset osa-aikatyöstä tai yrittäjältä luotettava selvitys työn vähentymisestä.
- Vaihtoehtoisesti voit myös täyttää ja tulostaa lomakkeet Äidin vanhempainetuushakemus SV 9 (pdf) ja Isän vanhempainetuushakemus SV 29a (pdf). Postita hakemukset ja liitteet osoitteeseen Kela, PL 10, 00056 KELA.
Teksti Anne Ventelä
Editointi Jenni Juntunen
Kuvat Roope Permanto
Videot Roope Permanto
Kuvatoimitus Satu Karppinen