Koti & Perhe 7 min

Miian lapsi kuoli kohtuun – ”Ei se ole sellaista, että suru vaan surraan ohi”

Lapsen menettäminen on äärimmäinen psyykkinen kriisi. Miia Valento sai mentyä vauvan kuoleman jälkeen neuvolapsykologille, joka auttoi eteenpäin kohtukuoleman käsittelyssä.

Kuuntele artikkeli
teksti Anitra Rönkkö kuvat Leena Ylä-Lyly 19.11.2019

"Kun lapsen tapaa sen ainoan kerran, on saatava ottaa ne muistot itselleen, jotka tarvitsee", Miia Valento sanoo.

”Olen Miia ja menettänyt Violan. ”

Näin Miia Valento esittelee itsensä Käpy ry:n vertaistukiryhmässä, jossa hän toimii ohjaajana. Käpy on lapsensa menettäneiden yhdistys.

Vertaistukiryhmässä puhutaan paljon siitä, kuinka on aika ennen ja jälkeen menetyksen. Että on taviksia, jotka elävät pumpulissa. Heille ei voi koskaan sattua mitään kamalaa. Tavikselta voi kysyä, kuinka monta lasta sinulla on ja siihen on yksinkertainen vastaus. Miia taas miettii, mitä siihen vastaisi. Kiertääkö, valehteleeko vai kertooko totuuden? Mitä kysyjä ymmärtää kohtukuolemasta?

Miian kokemus nimittäin on, että juuri ymmärtämättömyys saa ihmiset laukomaan tyhmiä ja loukkaavia asioita.

“Eihän se edes ollut olemassa” on tökeröintä, mitä Miialle on sanottu.

Äitiyslomalla jokin muuttui – lapsi liikkui mutta ei potkinut

Miialle kesä 2009 oli se, joka jakoi elämän aikaan ennen ja jälkeen. Miia oli raskaana, ja asiat olivat edenneet tavanomaisesti. Neuvolakäynneillä kuunneltiin sydänääniä, jotka kuuluivat normaalisti. Vauva liikkui ja potki mahassa. Miia jäi jo äitiyslomalle.

Kesäkuun lopussa jokin tuntui erilaiselta.

”Sillä viikolla olin maanantaina synnytyssuunnittelussa ja puhuin kätilölle, että liikkeet ovat muuttuneet. Viola kyllä möyri, mutta ei potkinut.”

Vaikka Miia etäisesti tunsi, että oli tapahtunut muutos, hän halusi uskoa, että vauvalla on kaikki hyvin.

Synnytyssuunnittelussa sanottiin, että lapsella oli vähemmän tilaa liikkua, eikä Miia ensisynnyttäjänä tiennyt, mitä ajatella. Vaikka Miia etäisesti tunsi, että oli tapahtunut muutos, hän halusi uskoa, että vauvalla on kaikki hyvin.

Torstaina neuvolassa Miia mainitsi potkujen vähentymisestä uudelleen. Siellä kuitenkin havaittiin, että sydänäänet kuuluivat.

Samalla viikolla lauantaiyönä Miia näki unta lapsestaan. Unessa vauvalla oli siniset silmät ja ruskea tukka. Lapsi meni ylös, jonnekin korkealle. Miialla oli huono, tukehduttava olo.

”Olen jälkikäteen ajatellut, että Viola kuoli silloin.”

Miia Valento selaa albumia.
Miialle valokuvat ovat tärkeitä. Häntä harmittaa, että Violasta ei saatu ammattimaisen valokuvaajan ottamia kuvia. ”Onneksi saimme kuitenkin jotain.”

Lapsen menetyksen jälkeen apu jäi puolitiehen

Miia ja hänen miehensä olivat viettäneet mökkiviikonloppua Pirkanmaalla, mutta sunnuntaina heidän oli ajettava paikalliseen sairaalan ensiapuun tarkistuttamaan sydänäänet. Siellä lääkäri teki Miialle ultraäänitutkimuksen.

“Lääkäri sanoi, että valitettavasti sikiön sydän ei lyö. Huusin suoraa huutoa.”

Miian oli vaikea puhua asiasta, sillä silloin kuolema muuttui yhä todemmaksi.

“Lapsen menetys aiheuttaa äärimmäisen psyykkisen kriisin, jossa tarvitaan ammattiapua.”

Sitä Miia ei kuitenkaan saanut siinä määrin kuin hän olisi halunnut. Se, miten kohtukuolema kohdattiin sairaalassa kymmenen vuotta sitten, oli Miian mukaan haparoivaa.

”Mietin ison mahani kanssa, että minulla on täällä nyt kuollut lapsi, sekoanko nyt vai milloin.”

“Käpy ry:n vertaistukiryhmien keskustelujen perusteella siinä on kuitenkin menty eteenpäin.”

Miia ei voinut kuvitella synnytystä kotipaikkakunnallaan Helsingissä, sillä kotona hän näkisi pestyt vauvanvaatteet, jotka roikkuivat pyykkitelineessä. Siksi hän halusi synnyttää Tampereella. Miiaa ei kuitenkaan otettu osastolle vaan lähetettiin pois sairaalasta yöksi. Järkyttyneet vanhemmat päättivät yöpyä Miian appivanhemmilla.

”Sen automatkan sairaalasta appivanhemmille mietin ison mahani kanssa, että minulla on täällä nyt kuollut lapsi, sekoanko nyt vai milloin.”

Lue myös: Uusi alku terapiasta – Tiesitkö, että Kela korvaa myös psykoterapiaa?

Kuolemaa ei pidä pyyhkiä pois – “Surun on saatava konkretisoitua”

Miia yritti hakea tietoa kohtukuolemasta, mutta sai tulokseksi vain yhden Wikipedia-sivun. Hän olisi halunnut, että joku sairaalassa olisi neuvonut, kuinka toimia. Kuinka käsitellä pelkoa, joka tulvi mieleen joka puolelta. Miia pelkäsi itse kuolevansa ja hän pelkäsi kuollutta lastaan. Miten tätä voisi katsoa tai koskettaa?

Synnytyksessä selvisi, että kaulan ympärille kietoutunut napanuora oli aiheuttanut Violan menehtymisen.

Miia on jälkikäteen ajatellut kaikkea, minkä olisi toivonut menevän toisin. Erityisesti on jäänyt vaivaamaan se, että Violasta ei saatu otettua kunnollisia kuvia. Kymmenen vuotta sitten kännyköiden kamerat eivät vielä olleet kummoisia. Ainoat kuvat saatiin appivanhempien vanhalla pokkarikameralla.

Kun lapsen tapaa sen ainoan kerran, on saatava luoda ne muistot, jotka itse tarvitsee.

Miian mukaan tärkeää on, että suru saa konkretisoitua rauhassa. Kuolemaa ei pidä yrittää pyyhkiä pois. Kun lapsen tapaa sen ainoan kerran, on saatava luoda ne muistot, jotka itse tarvitsee. Ottaa hiuskiehkura, käden- ja jalanjäljet, ensimmäiset ja viimeiset perhekuvat ennen lopullisia hyvästejä.

Synnytyksen jälkeen paikalla kävi psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta jatko jäi Miian itsensä hoidettavaksi. Se on Miian mukaan suuri virhe, sillä kriisin kokeneen on hyvin vaikea tarttua puhelimeen.

Miian onni oli, että hän sai miehensä kanssa käveltyä neuvolaan kotipaikkakunnallaan ja varattua ajan neuvolapsykologille. Kontakti neuvolaan oli suuri apu siinä, että elämä jatkui Violan kuoleman jälkeenkin. Miia kävi puhumassa psykologille ensin miehensä kanssa ja sen jälkeen yksin.

Miia Valento.
”Surevan kohtaamisessa tärkeintä on, että pysähdyt, olet läsnä ja kuuntelet. Kosketuskin on tärkeä, se rauhoittaa”, Miia sanoo.

Viha kannatteli eteenpäin ja psykoterapia tuli tarpeeseen

Violan kuoleman jälkeen Miia ei pidätellyt vihaansa. Hän oli katkera ihmisen biologialle. Miksi ihmisellä piti olla napanuora, jos se kerran saattoi päättää elämän? Miksi tämä tapahtui heille?

”Olin pelkkää kyyneltulvaa, surua ja vihaa. En pystynyt kohtaamaan muiden ihmisten onnea, päällisin puolin hyvää elämää. Saatoin töksäytellä kaikenlaista.”

Vaikka vihaa pidetään negatiivisena asiana, Miialle se oli tarpeellinen tunne, joka kantoi eteenpäin. Seuraava raskaus laannutti sen, sillä energia meni raskaudesta selviämiseen. Surutyö ei ollut kuitenkaan loppunut, eikä vauva-aikakaan ollut sitä, mitä Miia oli kuvitellut. Poika valvotti ja itki, eikä ollut Viola.

“Tuntui, että meidän välillämme oli verho.”

Sinänsä paljon apua tuonut neuvolapsykologikaan ei pystynyt auttamaan äidin ja vauvan kiintymyssuhteen korjaamisessa. Niinpä Miia hakeutui kaupungin tarjoamaan terapeuttisen vauvaperhetyön piiriin, ja sai sitä kautta psykoterapeutin. Aluksi hän kävi siellä Konsta-pojan kanssa kaksin, sitten yksin. Kelan korvaamaa psykoterapiaa saa enintään kolmen vuoden ajan, ja sen Miia myös käytti.

“Suosittelen psykoterapiaa, tosin sitä voisi olla enemmänkin kuin kolme vuotta.”

Lue myös: Sasa kävi kolme vuotta Kelan kuntoutus­psykoterapiassa – ”Solmut aukesivat”

Albumi.
Violan muisto kantaa läpi elämän.

”Menetys on osa ihmisen historiaa ja identiteettiä”

Elvyttävää vaikutusta oli myös Miian työyhteisöllä, jossa sai puhua Violan kuolemasta ilman rajoituksia. Työpaikalla tehtiin tutkimusta erityislapsista, joten muillakin oli tietoa rankoista kokemuksista.

“Ensimmäinen työpäivä Violan menettämisen jälkeen oli todella hankala, ja sain lisäksi sairauslomaa kuukauden. Sen jälkeen olin työkokeilussa neljänä päivänä viikossa. Se oli todella hyvä, koska surussa pitkittäismuisti menee huonoksi. Piti oikein miettiä, mitä työhön kuuluikaan. En halunnut töissäni paeta menetystä ja olla puhumatta surusta, joka täytti kaiken elämäni. Oli hyvä, että aamupalapöydässä sai puhua elämästä ja kuolemasta.”

“Tiedän, että Viola olisi nyt 10-vuotias neljäsluokkalainen.”

Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon. Vauva-ajan jälkeen suhde Konstaan parani. Äidillä ja pojalla on lämpimät välit. Miialla on myös kolmas lapsi, Kaius, jonka odotus oli parantava kokemus. Siihen auttoi se, että lakkasi ajattelemasta voivansa vaikuttaa raskauden lopputulokseen.

Miia ei halua sanoa, että kaikesta voi selvitä. Ei ainakaan sillä tavalla, kuten selviäminen yksinkertaisimmillaan ymmärretään.

“Ei se ole sellaista, että suru vaan surraan ohi. Menetys on osa ihmisen historiaa ja identiteettiä. Lapsen menetyksen kanssa on kuitenkin mahdollista oppia elämään. Ja voi elää ihan hyvää elämää.”

Miiasta menetyt ihmiset seuraavat elämässä mukana aina. Muistot nousevat pintaan tietyissä virstanpylväissä.

“Tiedän, että Viola olisi nyt 10-vuotias neljäsluokkalainen.”

Kelan etuudet kohtukuolemaperheille

  • Jos raskaus on kestänyt vähintään 22 raskausviikkoa ja lapsi syntyy kuolleena tai kuolee synnytyksessä tai pian sen jälkeen, Kela maksaa äitiysrahaa 105 arkipäivältä.
  • Äiti saa myös äitiysavustuksen, jonka voi ottaa äitiyspakkauksena tai raha-avustuksena.
  • Jos lapsi syntyy kuolleena tai kuolee synnytyksessä, isällä on oikeus pitää isyysvapaata ja saada isyysrahaa enintään 18 arkipäivältä.
  • Jos olet työsuhteessa, työnantaja hakee sairauspäivärahaa Mikäli olet työtön ja lääkäri toteaa sinut työkyvyttömäksi, saat sairauspäivärahan omavastuuajalta työttömyyspäivärahan Kelalta tai työttömyyskassalta.
  • Kela korvaa kuntoutuspsykoterapiaa sitä tarvitseville 16–67-vuotiaille henkilöille, joiden työ- tai opiskelukyky on mielenterveyden häiriön vuoksi uhattuna. Korvaaminen edellyttää kolmen kuukauden pituista asianmukaista hoitosuhdetta sekä psykiatrian erikoislääkärin arviota hakijan diagnoosista ja kuntoutustarpeesta. Kela myöntää tuen vuodeksi kerrallaan. Psykoterapiaa voi saada Kelan tukemana enintään kolme vuotta.
Aihesanatpsykoterapia