Terveys 2 min

Uusi alku terapiasta – Tiesitkö, että Kela korvaa myös psykoterapiaa?

Tiina Kaju kävi onnistuneesti läpi monivuotisen psykoterapian ja toimii nyt kokemuskouluttajana.

Kuuntele artikkeli

Text to Speech

teksti: Riitta Ahonen, kuva: Vesa Ranta 15.12.2016

Kela korvasi Tiina Kajun psykodynaamista terapiaa kolmen vuoden ajan.

Työuupumus pakotti Tiina Kajun jäämään pois töistä vuonna 2005. Uupumus johti syvään masennukseen. Tiina hakeutui terveyskeskukseen, sillä hänen pienessä työpaikassaan ei ollut omaa työterveyshuoltoa. Terveyskeskuslääkäri teki masennusdiagnoosin, jonka jälkeen Tiina yritti saada keskusteluapua julkiselta puolelta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja Tiina hakeutui yksityisterapiaan. Kela korvasi hänen terapiaansa kolmen vuoden ajan.

”Terapian jälkeen olin kuin uusi ihminen. Terapiaputki oli raskas, mutta saatoin käydä turvallisesti asioita läpi terapeuttini kanssa ja aloin vähitellen nähdä niitä toisessa valossa”, Tiina kertoo.

Ahdistukseen ymmärrystä menneisyyden kokemuksista

Terapeutti muistutti, että terapia on kuin sipuli. Ongelma on keskellä, ja sinne pääsee vain kärsivällisesti kerros kerrokselta.

Terapiaputki oli raskas, mutta saatoin käydä turvallisesti asioita läpi terapeuttini kanssa ja aloin vähitellen nähdä niitä toisessa valossa.

”Monet ovat kysyneet, miten sain itseni terapiaan. Olin tosi syvällä, ja kipeiden asioiden käsittely kysyy voimia. Ajattelin, että kyllä se aurinko jossain kohdassa paistaa, kun vain tänään jaksan. Uskoin, että edessä täytyy olla parempia aikoja.”

Tiina sai psykodynaamista terapiaa. Terapeutti käsitteli hänen kanssaan arkipäivän ahdistavia tilanteita, ja niihin haettiin ymmärrystä menneisyyden kokemuksista.

”Minulla oli onnea, että löysin heti terapeutin, jonka kanssa yhteistyö sujui hyvin. Kun asioita käydään syvällisesti läpi, se on kuin avoimeen haavaan heitettäisiin suolaa. Mutta pikkuhiljaa haava alkoi mennä kiinni, ja huomasin voivani paremmin.”

Nykyisin masennuksesta kärsinyt Tiina Kaju toimii kokemuskouluttajana.

 

Toipumisen polulta kokemuskouluttajaksi

Tiina toimi aikaisemmin Oulun Hyvän mielen talolla kokemuskouluttajana.

Nykyisin hän asuu Pirkanmaalla ja jatkaa myös siellä kokemuskouluttajan työtä. Tiina käy luennoimassa omasta toipumisen polustaan myös muun muassa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.

On tärkeää kertoa läheisille, missä mennään. He eivät voi auttaa, jos eivät tiedä, mitä käyt läpi.

Vanhemmat, ystävät ja mies olivat Tiinan tukena koko toipumisprosessin ajan.

”On tärkeää kertoa läheisille, missä mennään. He eivät voi auttaa, jos eivät tiedä, mitä käyt läpi. Pahinta, mitä masentuneelle ja umpiuupuneelle voi sanoa, on että ota itseäsi niskasta kiinni!”

Tiina tuntee nyt itsensä ja pyrkii välttämään työuupumuksen kierteen nukkumalla riittävästi, liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Hän toivoo, että hänen kokemuksestaan on apua niille, jotka ovat nyt saman asian edessä.

Kela voi korvata psykoterapiaa

Kela on yksi taho, joka korvaa psykoterapiaa ja osaltaan täydentää julkisen terveydenhuollon vastuulla olevaa toimintaa. Kela voi korvata kuntoutuspsykoterapiaa 16–67-vuotiaille. Psykoterapiaa voi hakea asianmukaisen hoidon jälkeen Kelan kuntoutuksena. Hakemukseen tarvitaan psykiatrin lausunto. Kuka tahansa voi hakeutua yksityisesti psykoterapiaan. Tällöin terapian kustannukset tulevat kuitenkin kokonaan itse maksettavaksi. Asiakas etsii kummassakin tapauksessa terapeutin itse.

Kelan tuki voidaan myöntää vuodeksi kerrallaan, yhteensä enintään kolmen vuoden ajan. Kela korvaa enintään 80 terapiakertaa vuodessa ja enintään 200 kertaa kolmessa vuodessa. Kelan tuki yksilöterapiasta on 57,60 euroa käynniltä.

Näin korvausta haetaan:

Lue lisää kuntoutuspsykoterapiasta

Kelan sivuilta

tai soita kuntoutuksen palvelunumeroon 020 692 205 (ma–pe 8–17)