Kesän kynnyksellä monella lapsiperheellä on sama ongelma. Miten lastenhoito järjestetään kesän aikana? Koko perheen lomien ja vapaiden yhteen sovittaminen, päiväkodin ja koulujen loma-ajat huomioiden, voi tuntua haasteelta. Saisiko siinä sivussa jotain tukea Kelasta?
Minäkin isänä olen pohtinut näitä monen kesän kynnyksellä. Enkä ole varmasti yksin ongelman kanssa. Suuri osa päiväkodeista on kiinni kesän, koululaiset lomailevat ja lapset jäävät kuukauden tai parin ajaksi kotiin. Jotain on siis keksittävä, tänäkin kesänä. Mitä vanhempia lapset ovat, sitä helpommalla usein pääsee. Pienet lapset taas vaativat aikuisen läsnäoloa jatkuvasti, ja kaikki meistä ei voi jäädä koko kesäksi hoitamaan lasta kotiin.
Miten lastenhoito järjestetään kesän aikana? Saisiko siinä sivussa jotain tukea Kelasta?
Vastaan Kelan puhelinpalvelussa muun muassa lapsiperheiden kysymyksiin. Alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmat kysyvät minulta usein, onko kotihoidon tukea mahdollista saada, kun se päiväkoti on kiinni. Monelle kysyjälle tulee kuitenkin ikävänä yllätyksenä se, että tukea ei voida maksaa pelkästään sillä perusteella. Jos kunnallinen päivähoitopaikka on edelleen lapselle varattuna, se estää tuen myöntämisen. Osa kunnista tarjoaa niin sanottua hoitopaikkatakuuta, jossa paikka irtisanotaan kesän ajalle, ja lapsi pääsee syksyllä samaan hoitopaikkaan. Voit kotikunnaltasi kysyä, löytyykö tämä palvelu teiltä.
Yksityisen hoidon tukea saavia vanhempia pyydetään ilmoittamaan kesäajan hoitojärjestelyiden muutoksesta Kelaan. Heinäkuu on yleisin lomakuukausi yksityisen päivähoidon puolella. Aiemmin tietoa pyydettiin jokaiselta tuen saajalta, mutta nykyisin vanhempien pitää ilmoittaa siitä itse Kelaan. Muistathan tehdä oman ilmoituksesi ajoissa? Voit täyttää ilmoituksen helpoiten asiointipalvelussa. Jos mietit hoitajan palkkaamista kesäksi, niin kokeilepa lastenhoidon tuen laskurilla, paljonko tukea voit saada alle kouluikäisestä lapsesta.
Yksityisen hoidon tukea saavien pitää ilmoittaa kesäajan hoitojärjestelyjen muutoksesta Kelaan.
Muistan, kun mietimme näitä asioita oman lapsemme kohdalla. Onneksemme poikani päiväkoti oli pääasiassa kesän ajan auki, kuten myös kunnan päivystävä päivähoitopaikka. Lomien, töiden ja opiskelun miettiminen oli kuitenkin stressaavaa. Lapselle suositellaan riittävän mittaista lomaa päivähoidosta, joten aikuisen kesälomat ovat yksi helpotus hoitokuvioiden keskellä. Myös sukulaisten ja tuttavien apu on monelle korvaamatonta. Missäpä olisimmekaan ilman mummoja ja ukkeja?
Tiesitkö muuten, että eka- ja tokaluokkaisen lapsen hoidosta voit saada osittaista hoitorahaa, jos lyhennät työaikaasi?
Itse olen jo varautunut lapseni koulutien alkamiseen tulevana syksynä. Lomapäiviä on jätetty reserviin odottamaan koulun syys- ja hiihtolomia, ihan varmuuden vuoksi. Tiesitkö muuten, että eka- ja tokaluokkaisen lapsen hoidosta voit saada osittaista hoitorahaa, jos lyhennät työaikaasi lapsen hoidon vuoksi keskimäärin alle 30 tuntiin viikossa?
Järjestelyjä ja hoidon tarpeita on yhtä monta kuin on perheitäkin. Lapset ovat meille tärkeimpiä ihmisiä elämässä. Varmasti moni viettää mielellään aikaa oman lapsensa kanssa kesällä lomaillen yhdessä perheenä. Koko kesän ajalle se ei välttämättä ole kuitenkaan mahdollista, joten silloin on syytä miettiä ja etsiä ratkaisuja. Kelaan kannattaa ottaa yhteyttä, ainakin niissä tukiasioissa.