Valtimolainen Antero Liuskin huoneen ikkunasta näkee järvelle asti. Maisemat ovat tutut. Näitä kyläteitä pitkin Antero on kulkenut 40 viime vuotta. Nyt kotina on huone hoitokodissa Valtimolla Pohjois-Karjalassa. Voimat eivät enää riitä yksin asumiseen, vaikka mieli palaa usein ”oikeaan kotiin”.
Anteron tytär Helena Liuski hoitaa yhdessä sisarustensa kanssa isän asioita. Nyt Liuskit ovat päättäneet tehdä valtakirjan, jonka avulla Helena voi asioida Kelassa isänsä puolesta.
– Selvyys on aina selvyys. Vaikka ei meillä mitään epäselvyyksiä ole aiemminkaan ollut, Antero perustelee.
Missä tilanteissa valtakirja kannattaa laatia?
Antero saa Kelasta muun muassa eläkettä saavan hoitotukea. Tähän asti Antero ja Helena ovat hoitaneet asioita yhdessä esimerkiksi puhelimitse, jolloin Antero on voinut antaa suullisen valtuutuksen asian hoitamiseksi. Liuskit uskovat, että kirjallinen valtakirja helpottaa asiointia, sillä sen avulla Helena voi järjestellä isän asioita myös kotoaan Joensuusta käsin.
Valtakirjan ansiosta Helena voi tehdä isänsä puolesta esimerkiksi hakemuksia tai selvittää isäänsä koskevia asioita Kelan kanssa.
Valtakirjasta huolimatta henkilö voi edelleen myös itse asioida Kelan kanssa normaalisti.
Kela suosittelee valtakirjan tekemistä, jos asiakkaan on hankala hoitaa asioitaan itse. Valtakirjalla voi antaa toiselle valtuudet hoitaa kaikkia Kela-asioita, tai valtuutuksen voi rajata koskemaan vain tiettyä etuutta. Tilinumeron muutos edellyttää erillisen maininnan valtakirjassa.
Puheeksi mieluummin ajoissa kuin liian myöhään
Helpoiten valtakirjan teko onnistuu tulostamalla Kelan verkkosivuilta valmis valtakirjalomake. Kela hyväksyy myös muun kuin valtakirjalomakkeella tehdyn valtakirjan, kunhan siinä on kaikki tarvittavat tiedot. Valtuuttaja allekirjoittaa valtakirjan, eikä todistajia tarvita.
Valtakirjalla asiakas antaa toiselle henkilölle oikeuden hoitaa asioitaan Kelassa. Valtakirjasta huolimatta henkilö voi kuitenkin edelleen myös itse asioida Kelan kanssa normaalisti. Valtuutus voidaan tehdä määräajaksi, tai se voi olla voimassa toistaiseksi. Ilman valtakirjaa Kela ei voi antaa juuri mitään tietoja omaisille.
Kun omaisen kunto on vielä kohtuullinen, toiveista ja mielipiteistä on helpompi keskustella.
Antero ja Helena Liuski päätyivät tulostamaan valmiin valtakirjalomakkeen Kelan verkkosivuilta. Liuskeille valtakirjan tekeminen on ennestään tuttu juttu, sillä he ovat aiemmin tehneet valtakirjan esimerkiksi pankkiasioiden hoitamiseksi.
– Valtakirja-asioita kannattaa pohtia hyvissä ajoin. Kun omaisen kunto on vielä kohtuullinen, toiveista ja mielipiteistä on helpompi keskustella, Helena neuvoo.
Näin teet valtakirjan
- Tee valtakirja silloin, kun haluat, että joku muu voi hoitaa Kela-asioita puolestasi. Valtakirjalla voi antaa valtuudet hoitaa kaikkia Kela-asioita tai valtuutuksen voi rajoittaa koskemaan vain tiettyä etuutta.
- Helpointa on tulostaa Kelan verkkosivuilta valmis valtakirjalomake. Voit laatia valtakirjan myös itse. Siinä on hyvä olla seuraavat asiat: valtuutetun ja valtakirjan antajan nimi henkilö- ja yhteystiedot sekä tieto siitä, mitä asioita valtuutus koskee ja saako valtuutetulle antaa asioiden hoitamiseksi salassa pidettäviä, esimerkiksi terveydentilaa koskevia tietoja.
- Muista laittaa valtakirjaan päiväys ja allekirjoitus sekä nimenselvennys.
- Toimita valtakirja Kelaan.