Siirry sisältöön

Monista Kelan etuuksista pitää maksaa veroa

Kela palvelee | 8.8.2021
”En ymmärrä. OmaKelassa lukee, että minulle on myönnetty täysimääräinen työmarkkinatuki 33,78 e/pv eli 20 päivän pituisen maksuerän pitäisi olla 675,60 e. Sain kuitenkin tilille vain 540,48 e. Mihin loppuosa katosi?”
Anniina Lapinkaski
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

Yhteiskunta tarvitsee rahaa, jotta se voi ylläpitää toimintojaan, kuten kouluja ja julkista terveydenhuoltoa. Yhteiskunnan rahakirstua täydennetään veroilla. Ne ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri lähteistä. Veroja on kerätty Suomessa ensimmäisen kerran jo rautakaudella. Nykyään valtion veroasioita hoitaa Verohallinto. Verojen maksaminen on kansalaisvelvollisuus, ja verovaroilla saadaan aikaan paljon kaikenlaista hyvää.

Verojen maksamista ei aina edes huomaa. Harva kiinnittää esimerkiksi ruokakaupassa huomiota siihen, että ostoksista maksetaan niiden hinnan lisäksi myös arvonlisäveroa. Tutumpi esimerkki veroista on se, että palkasta pitää maksaa veroa ja työnantaja tarvitsee sitä varten verokortin, jonka Verohallinto postittaa jokaiselle kotiosoitteeseen vuoden alussa. Kyseinen verokortti on laskettu palkkatuloa varten, joten sitä ei tarvitse toimittaa Kelaan, koska Kela ei maksa asiakkailleen palkkaa.

Palkkaa varten laskettua verokorttia ei tarvitse toimittaa Kelaan.

Myös monet Kelan etuudet, esimerkiksi vanhempainpäivärahat, sairauspäivärahat ja työttömyysturva ovat veronalaista tuloa. Kelan etuuksien verotuksen perusteisiin vaikuttaa se, mikä etuus on kyseessä. Esimerkiksi opintorahasta täytyy maksaa veroa vain silloin, jos opiskelijalla on sen lisäksi myös muita tuloja. Opiskelija voi ilmoittaa haluamansa veroprosentin OmaKelan kautta viestinä tai soittamalla Kelaan. Äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoissa etuuden veroprosentti puolestaan määräytyy sen mukaan, onko hakijan palkkaa varten laskettu veroprosentti yli vai alle 25 %:n tai työskenteleekö hän.

Etuuksia ja palkkaa verotetaan eri tavalla, ja palkasta tehdään ennakonpidätyksen lisäksi myös muita vähennyksiä. Etuudesta sen sijaan ei vähennetä esimerkiksi eläke- tai työttömyysvakuutusmaksuja. Vaikka etuus on määrältään pienempi kuin palkka, veroprosentti ei tästä syystä välttämättä pienene. Esimerkiksi työttömyysturvaa verotetaan Verohallinnon ohjeen mukaan automaattisesti 20 % suuruisella ennakonpidätysprosentilla, vaikka palkan veroprosentti olisi pienempi. Näin varmistetaan, että veroja tulee maksettua riittävästi eikä asiakkaalle tule myöhemmin maksettavaksi jäännösveroa eli ”mätkyjä”.

Jos tuesta tehtävä ennakonpidätys tuntuu liian pieneltä tai suurelta, kannattaa tarkistaa ennakonpidätysprosentti veroprosenttilaskurilla. Kelan veronalaisia etuuksia varten on mahdollista laskettaa muutosverokortti. Tuolloin veroprosentti voi pienentyä. Esimerkiksi työttömyysturvassa muutosverokortin prosentti voi olla alle 20 %, riippuen asiakkaan muista veronalaisista tuloista. Veroprosentin nostamista varten ei tarvita muutosverokorttia, vaan asiakas voi ilmoittaa haluamansa veroprosentin OmaKelassa viestillä, puhelimitse tai suullisesti.

Etuutta varten laskettu muutosverokortti välittyy Verohallinnolta suoraan sähköisesti Kelaan.

Helpoin tapa hankkia muutosverokortti on mennä osoitteeseen www.omavero.fi. Verokorttia tilatessa täytyy olla tarkkana, koska muutosverokortteja on kahdenlaisia: palkkaa varten ja etuutta varten. Palkkaa varten olevaa muutosverokorttia Kela ei voi käyttää. Sen sijaan etuutta varten laskettu muutosverokortti välittyy Verohallinnolta suoraan sähköisesti Kelaan. Muutosverokortin tilaamista varten tarvitset tiedot vuoden alusta alkaen maksetuista veronalaisista etuuksista. Voit pyytää ne OmaKelan kautta viestinä tai laskea summat itse etuuksien maksutiedoista.

Vastaat muutosverokortistasi itse. Tämä tarkoittaa sitä, että Kela ei seuraa eikä ilmoita, jos muutosverokorttiin laskettu tuloraja on ylittymässä. Tällainen tilanne voi tulla eteen loppuvuodesta, jos et ole arvioinut koko vuoden tuloja tarpeeksi suureksi muutosverokorttia hankkiessasi. Jos verokortin perusprosentin tuloraja ylittyy, verotus siirtyy lisäprosentille. Tuolloin voit kääntyä uudelleen Verohallinnon puoleen ja laskettaa loppuvuodelle uuden muutosverokortin. Toinen vaihtoehto on odottaa, että Verohallinto maksaa liikaa perityt verot veronpalautuksena seuraavana vuonna.

Kela ei voi vaikuttaa siihen, minkä verran veroja sinun pitää maksaa, millaisen veroprosentin voit muutosverokorttiisi saada tai millä perusteella veroprosentti määräytyy. Näitä asioita koskevissa kysymyksissä täytyy kääntyä Verohallinnon puoleen. Kelan toimivaltaan kuuluu etuuksien maksatus ja ennakonpidätyksen tekeminen sen verotusperusteen mukaisesti, joka sinulla on tällä hetkellä voimassa.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.