Monet hallitusohjelmassa esitetyt muutokset kohdistuvat sosiaaliturvaan, ja kansalaisten kysymykset ovat kuuluneet Kelan asiakaspalvelussa jo hyvän tovin. Monia mietityttää, milloin muutokset tulevat voimaan, miten paljon etuuksia jatkossa maksetaan ja miten muutokset vaikuttavat juuri omaan tilanteeseen. Asiakaspalvelussa on kuultu myös huolta tukien poistumisesta tai muutosten vaikutuksista esimerkiksi omaan talouteen. Se on ymmärrettävää, sillä epävarmuudessa ei ole mukava elää. Jotkut ovat jopa pohtineet, olisiko halvemman vuokra-asunnon katseleminen tai omistusasunnon myyminen jo paikallaan. Miten ensi vuonna sitten tulee toimeen?
Miten ensi vuonna sitten tulee toimeen?
Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia toimeentuloa palkkatyössä, jolloin suurin osa tuloista voi ainakin tilapäisesti muodostua eri sosiaalietuuksista. Esitetyt muutokset voivat koskettaa esimerkiksi lapsiperheitä monella tapaa. Työttömyysturvan lapsikorotuksen poistuminen pienentäisi tuen määrää, mutta lapsilisän määrän korotuksen myötä tukea myös voisi saada lisää. Lisäksi yleiseen asumistukeen suunnitellut muutokset olisivat lievempiä juuri lapsiperheille. Opiskelijoita ja työttömiä voisivat koskettaa ainakin yleisen asumistuen muutokset, sillä esityksen mukaan jatkossa hieman isompi osa asumiskustannuksista jäisi itselle maksettavaksi.
Kaiken kaikkiaan muutoksia on esitetty moniin muihinkin etuuksiin ja tukiin. On hyvä tietää, että useimmiten muutokset tulevat voimaan vaiheittain ja eri aikaan, eli kerralla asiat eivät rysähdä päälle. Vaikutukset voivat näkyä sinulle esimerkiksi vasta silloin, kun asumistukesi seuraavan kerran tarkistetaan määräaikaistarkistuksen tai tuloihin tulevan muutoksen vuoksi. Heti vuodenvaihteessa ei siis tarvitse olla lomakkeiden kanssa liikkeellä tai varaamassa aikaa Kelaan. Monet suunnitelluista muutoksista eivät välttämättä edes vaadi toimia, vaan tarkistukset tehdään automaattisesti. Tarvittaessa Kela ottaa yhteyttä, jos sinulta tarvitaan reagointia tai toimia.
Mielenkiinto muutosten seuraamisesta, ennakointi ja talouden suunnittelu eivät koskaan mene hukkaan.
Valmistelut aloitetaan Kelassa heti, kun saadaan tieto lakiehdotuksista. Kuitenkin vasta eduskunnan hyväksyttyä ehdotetut muutokset lakiin, myös Kelassa tiedetään tarkkaan mitä tuleman pitää ja miten muutokset pannaan käytäntöön. Tässä vaiheessa Kelakin seuraa aktiivisesti tilannetta, sillä tarkkaa tietoa ei vielä kaikista muutoksista ole. Käsi sydämellä voin kuitenkin todeta Kelalla olevan vankka vuosikymmenten kokemus etuuksien maksamisesta ja muutosten läpiviemisestä – tälläkin kertaa teemme parhaamme, jotta asiat tapahtuisivat mahdollisimman sujuvasti.
Kela tiedottaa asiakkaille heti, kun tietoa on. Siksi kärsivällisyys on nyt paikallaan. Myös sinä voit seurata muutosten etenemistä kela.fistä omalta Muutokset sosiaaliturvaan -sivultaan. Tietoa päivitetään sinne heti, kun sitä on saatavilla. Tähän mennessä on julkaistu tiedotteita esimerkiksi työttömyysturvasta ja asumistuesta sekä kaikki muutokset kokoavasti.
Mielenkiinto muutosten seuraamisesta, ennakointi ja talouden suunnittelu eivät koskaan mene hukkaan. Varautuminen voi vähentää huolia, mutta vielä ei välttämättä kannata tehdä radikaaleja päätöksiä esimerkiksi asumisen suhteen, koska lopulliset muutokset eivät ole tiedossa. Nyt kannattaa vielä yrittää pitää pää kylmänä ja seurata Kelan tiedotusta ahkerasti. Kun tietoa ja varmuutta on enemmän, voidaan tilannettasi pohtia yhdessä.