Siirry sisältöön

Tämä ei ole mikään pelkokerroin

Työ & Toimeentulo | 22.8.2022
Syksyn tullen alkaa pikkuhiljaa olla aika vähentää kertoimia aurinkorasvassa Kelan kertoimen tasolle. Oletko kuullut tästä Kelan kertoimesta? Nimittäin jos saat työttömyysetuutta ja haet perustoimeentulotukea, tämä kerroin voi tulla sinullekin tutuksi.
Heli Aho
palveluasiantuntija
Kuuntele artikkeli

Työttömyysetuus maksetaan neljän viikon eli 20 päivän jaksoissa. Tämä 20 päivän työttömyysturvatulo huomioidaan kuukauden tulonasi perustoimeentulotuessa. Jollekin kuukaudelle voi kuitenkin sattua kaksi työttömyysturvan maksupäivää. Tässä tilanteessa toimeentulotuessa otetaan käyttöön työttömyysturvan kerroin 21,5. Tämä tarkoittaa, että aiemman 20 työttömyysturvan maksupäivän sijaan toimeentulotuessa huomioidaankin jatkossa 21,5 maksupäivää.

Jos saat työttömyysturvaa ja toimeentulotukea, tämä kerroin voi tulla sinullekin tutuksi.

Yleisin virhekäsitys näissä tilanteissa on useimmiten se, että päätöksen saanut ajattelee, että työttömyysetuuden kulukorvaus tai korotusosa on laskettu lisätuloksi toimeentulotuessa. Ne eivät kuitenkaan vaikuta toimeentulotukeen. Moni tarkistaa myös työttömyysetuuden maksua ja miettii, onko työttömyysturva huomioitu bruttomääräisenä toimeentulotuessa. Näinkään ei tehdä, vaan toimeentulotukeen vaikuttavat aina nettotulot.

Melko yleinen kysymys on myös se, miten minulle voidaan huomioina tuloksi jotain sellaista mitä en tosiasiassa saa. Tavallaan kerroin kuitenkin tasaa tuloja, joita oikeasti kuukauden aikana olet saanut. Positiivista kertoimessa onkin, että sen ansiosta sinulle ei huomioida tuloina kahta täyttä työttömyysturvan maksuerää. Kertoimen käyttö on parempi kuin se, että huomioitaisiin molemmat työttömyysetuuden maksujaksot. Siitä kertyisi todennäköisesti summa, joka voi estää toimeentulotuen saamisen siltä kuukaudelta ja vaikuttaa jopa myöhempien kuukausien toimeentulotukeen.

Ennen kuin jonotat meille puhelimitse, tarkista päätöksestä, onko siinä ilmoitettu kertoimesta.

Kela lähettää sinulle postia ennen kertoimen käytön aloittamista. Joskus tämä on jäänyt lukematta, ja silloin meiltä pyydetään tarkistusta toimeentulotuen laskelmaan. Päätöksestä kannattaakin maksupäivän ja määrän lisäksi lukaista niiden jälkeen löytyvät tarkemmat perustelut sekä ohjeet esimerkiksi tulevien hakemusten mukaan tarvittavista liitteistä tai tulevasta kertoimesta.

Eli ennen kuin jonotat meille puhelimitse, tarkista aiemmasta päätöksestä, oletko saanut ilmoituksen kertoimen käytöstä. Jos tämä ilmoitus on annettu, työttömyysturvan määrä päätöksellä on todennäköisesti oikein. Jos asiassa kuitenkin on epäselvää, me täällä Kelassa autamme mielellämme selvittämään asiaa. Matalasta kertoimesta huolimatta, sen ei kannata antaa polttaa hermojasi.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.