”Äitini on sanonut aina, että Anne tekee, kunnes repee. Olen käytännön ihminen, enkä ole koskaan säikkynyt työntekoa. Tykkään edelleen siitä, että hommia tehdään hyvällä tahdilla ja saadaan aikaan”, Anne kertoo suhtautumisestaan työhön.
Työnantajan näkökulmasta Anne on unelmatyöntekijä: antaa kaikkensa, haluaa olla tehokas ja hyvä työntekijä, kantaa vastuuta kokonaisuudesta ja huolehtii, että hommat tulee tehtyä, vaikka ylitöinä. Työntekijälle liiallisesta tunnollisuudesta tulee usein taakka.
Taito-kuntoutuksessa Annen ohjaajana toiminut ammatillinen kuntoutusohjaaja Paula Takala Coronaria Vervestä tietää, miten vaikeaa tunnollisen työntekijän voi olla selviytyä työelämässä.
”Kun on tottunut tekemään kovaa, nauttii siitä ja saa vielä hyvää palautetta tehokkuudestaan, on vaikea oppia tunnistamaan, mikä on oikeasti riittävä taso.”
Taito tuuppaa eteenpäin – Apua kuntoutukseen hakemisessa tuli Kelalta
Työskennellessään huonesiivoojana kylpylähotellissa Anne oli mieluiten aina askelen edellä. Siivousta rakastavalle nuorelle naiselle työ oli mieleistä. Hän sai tehdä siistiä jälkeä ja laittaa huoneet näteiksi.
”Näen edelleen unia siitä. Visuaalisesti palkitseva käytännön työ on minun juttuni”, Anne muistelee.
Nopeudesta ja sitkeydestä huolimatta työnantajan vaatimuksissa ja aikamitoituksissa pysyminen oli raskasta. Kun kroppa ei enää sallinut tahtia, migreeni ja niska-hartiaseudun kivut pakottivat Annen sairauslomille.
Huonesiivoojan töiden jälkeen Anne kouluttautui kotoa löytämiensä puutarhakirjojen innoittamana puutarha-alalle. Raskas työ kasvihuoneella ja tapaturma johtivat kuitenkin uudelleen sairauslomille.
”Puutarha-alasta luopuminen oli kova paikka. Meni pitkään, että suostuin myöntämään, etten pysty tekemään tätä työtä.”
Vuoden 2022 alussa työvoimapalveluista ehdotettiin, että Anne osallistuisi Taito-kuntoutukseen. Sairauslomalla vietettyjen vuosien jälkeen Annella riitti motivaatiota päästä taas kiinni työelämään. Kunhan vain saisi tukea, että uskaltaisi kokeilla.
Kun Anne päätti osallistua kuntoutukseen, hakemukset Kelalle tehtiin yhdessä kunnan työllisyyspalvelujen kanssa. Myös tarvittava B-lausunto järjestyi sitä kautta.
”Verven järjestämässä Taito-kuntoutuksessa tuli heti sellainen olo, että minua kuunnellaan. Oli ymmärrystä vajaakuntoisen haasteista työnhaussa ja tuupattiin sopivasti eteenpäin”, Anne kertoo.
Annen kokemukset Taito-kuntoutuksesta ovat pelkästään positiivisia.
Anne koki tulleensa autetuksi ja ymmärretyksi ja häntä kohdeltiin yksilönä.
Työharjoittelusta onnistumisia ja uskoa omiin kykyihin
Taito-kuntoutus on yhdistelmäpalvelu, joka sisältää yksilö- ja ryhmätapaamisia sekä työharjoittelun. Kuntoutus alkaa tapaamisilla omaohjaajan kanssa. Kun luottamus on rakentunut, ja usko omaan pystyvyyteen vahvistunut, alkaa ensimmäinen ryhmäjakso.
Kuntoutusryhmässä kaikki ovat samassa tilanteessa iästään tai taustastaan riippumatta. Vertaistuellisten keskustelujen lisäksi ryhmä tekee asioita yhdessä, esimerkiksi työhakemuksia harjoittelupaikkoihin.
”Työpaikan miettiminen oli vaikeaa. Olin ollut usein elämässäni tässä samassa pisteessä. Mitä voisin tehdä, missä työssä jaksaisin?” Anne kertoo.
”Kun takana on epäonnistumisia työelämässä, on lähdettävä rakentamaan uudelleen uskoa omiin kykyihinsä.”
Lopulta idea syntyi, ja Anne haki sisustustavarataloon. Toukokuussa alkaneella harjoittelujaksolla Anne sai tehdä mieleistään järjestely- ja myyntityötä kauniiden tavaroiden ympäröimänä. Työkaverit ja myymäläpäällikkökin olivat mukavia.
Kuntoutusohjaajan mukaan 50–70 päivää kestävän työharjoittelujakson merkitys on Taito-kuntoutuksessa suuri. Työharjoittelu kun on kenelle tahansa takaisin työelämään ponnistavalle tärkeä kokemus.
”Kun takana on epäonnistumisia työelämässä, on lähdettävä rakentamaan uudelleen uskoa omiin kykyihinsä. Taito-kuntoutus on juuri tätä varten”, Paula sanoo.
Omaohjaaja tapaa asiakasta myös työharjoittelupaikalla. Vierailuilla ohjaaja näkee, miten työ sujuu, ja hän pystyy yhdessä asiakkaan ja tämän työnantajan kanssa arvioimaan työn sopivuutta.
Takalan mukaan tapaamiset avartavat usein työnantajan käsitystä osatyökykyisten työntekijöiden tarpeista. ”Moni työnantaja kommentoi lopuksi, että olipa hyvä keskustelu. Että en olekaan ennen ajatellut asioita tällä tavalla työntekijän näkökulmasta.”
Taito-kuntoutuksesta kohti uutta
Uudet fyysiset terveyspulmat ovat estäneet Annea jatkamasta harjoittelupaikassaan, josta hän sai työpaikan. Takaiskusta huolimatta Taito-kuntoutus on ollut Annen työpolulla merkittävä vaihe. Se auttoi uskomaan omiin kykyihin.
”Kun Annen tilanne selvisi, aloimme heti pohtia yhdessä ammatillista jatkosuunnitelmaa. Verkostoituminen on Taito-kuntoutuksessa tärkeää. Kun meiltä lähtee, on jatkosuunnitelman oltava selvillä”, Paula sanoo.
”Jos unelmatyön tekeminen ei nyt onnistu, haen työllistymistä edistävään ammatilliseen TEAK-kuntoutukseen ja lähden vielä kerran kokeilemaan uutta alaa”, Anne kertoo.
Takala toivoo työnantajilta ymmärrystä osatyökykyisten kohdalla. Monella on tärkeä panos annettavanaan työpaikoille, kunhan työ mitoitetaan sopivaksi. Takala uskoo, että omaohjaajien vierailut työpaikoilla ja keskustelut työnantajien kanssa vievät tätä tietoa eteenpäin.
Ammatillinen Taito-kuntoutus
Taito-kuntoutus on suunniteltu tilanteeseen, jossa sairaus tai vamma vaikeuttaa pääsyä työelämään tai opiskelemaan.
Taito-kuntoutus on 18–64-vuotiaille, jotka tarvitsevat tukea
- työhön pääsemiseksi tai työssä jatkamiseen
- opiskelemaan pääsemiseksi tai opintojen jatkamiseen
- ammatillisen suunnitelman edistämisessä.
Saat kuntoutuksessa
- ohjausta ja tukea, joiden avulla voit suunnata kohti työelämää tai opintoja
- neuvoja siihen, miten voit vaikuttaa omaan toiminta- ja työkykyysi
- monipuolista tietoa työ-, opiskelu- ja kuntoutusmahdollisuuksista
- työharjoittelukokemuksen
- mahdollisuuden vertaistukeen
- yhteyden tarvitsemiisi tukiverkostoihin.
Taito-kuntoutuksen kesto on noin 15 kuukautta. Se sisältää 6–16 yksilöllistä tapaamista, 17–20 päivää ryhmäkuntoutusta sekä 50–70 päivää työharjoittelua.
Omaohjaaja on tukena kuntoutuksen ajan ja vierailee työpaikalla.
Kuntoutuksen päättyessä asiakkaan tilanne arvioidaan yhdessä ja varmistetaan, että ammatillinen suunnitelma etenee sovitusti.
Taito-kuntoutukseen on jatkuva haku.
Kolme kuvaa matkan varrelta:
Artikkelin on tarkastanut Kelan suunnittelija Leena Penttinen
Teksti Marjaana Tunturi
Kuvat, videot ja editointi Laura Vesa