Toimeentulotukea varten tarvitaan luotettava selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta. Yhtenä näistä selvityksistä toimii tiliote, josta Kela katsoo tarkempia tietoja päätöksen tekemistä varten. Erityisesti ensimmäistä kertaa tukea hakevat pähkäilevät usein sitä, mikä ero on tiliotteilla ja tilitapahtumilla, miksi juuri tiliotteet tarvitaan ja mitä Kelaan toimitetusta tilitiedosta pitää selvitä.
Monikaan meistä ei enää saa paperisia laskuja tai tiliotteita kotiin ilman, että siitä on erikseen lähettäjän kanssa sopinut. Yhä useammin tiedot löytyvät sähköisesti eri palveluiden tai sovellusten kautta, joista myös omia asioita voi tarkistaa ja jonne omat tiedot jäävät talteen. Nykypäivänä tietokoneet ja tulostimet harvemmin myöskään enää kuuluvat kodin vakiovarustukseen, useimmiten monet viralliset asiat pankkiasioinnista veroilmoituksen täyttämiseen hoidetaan kämmeneen sopivalla viestintävälineellä. Kelassakin asiointi, etuuksien hakeminen ja selvitysten toimittaminen onnistuu nopeimmin sähköisessä asiointipalvelussa OmaKelassa.
Tiliotteita tarvitaan, jotta päätös voidaan antaa.
Jotta sen tiliotteen voi Kelaan toimittaa, pitäisi se ensin saada pankin sähköisestä palvelusta ulos. Monilla tämä vaihe saattaakin olla se hankalin, mikä näkyy meillä Kelassa tiliotteiden puuttumisena ja lukuisina kyselyinä päivittäin. Kokosin tiliotteiden toimittajan muistilistan, josta voi poimia vinkit haastaviin tilanteisiin ja mietityttäviin kysymyksiin:
- Tarkista aina hakemuksen lopusta tai edelliseltä päätökseltä, mitä liitteitä tarvitaan. Jos tiliotteita pyydetään, silloin ne myös tarvitaan, jotta päätös voidaan antaa.
- Tiliote on virallinen todistus tilin tapahtumista ja saldosta. Tiliote kertoo meille tarvittavat tiedot eli tilinumeron, tilin omistajan, onko tilillä käyttövaroja tai tilisiirtoja sekä tiedot esimerkiksi vuokranmaksusta. Vastaavia tietoja ei toistaiseksi saada Kelaan muulla tavalla, ja pankista saatavien tietojen toimittaminen on sinun varassasi. Tärkeää on, että toimitettavat tiliotteet ovat yhdenjaksoiset ja katkeamattomat.
- Osalla pankeista tiliotekausi päättyy kesken kuukauden, osalta sen saa vain kokonaisilta kuukausilta. Toimita tiliotteet aina siihen asti kuin ne saat. Voit avata asiaa tarvittaessa tiliotteen toimittamisen yhteydessä.
- Oikeanlaisia tiliotteita ei yleensä pysty hakemaan pankin mobiilisovelluksesta. Yhä useampi kuitenkin asioi Kelassa kännykällä. Huoli pois – puhelimellakin tiliotteiden etsiminen ja tallentaminen onnistuu muutamalla kikalla: Kirjoita puhelimen nettiselaimen osoiteriville oman pankkisi osoite ja kirjaudu verkkopankkiin. Silloin käytössä pitäisi olla koko verkkopankin palvelut.
- Suunnista verkkopankissasi tilit- tai tiliote-osioon, silloin olet jo hyvin lähellä. Joidenkin pankkien sivuilta löytyvät myös ohjeet tiliotteiden hakemiseen. Apua tiliotteiden sijaintiin ja etsintään saat omasta pankistasi. Muista, että jos tiliotteet tilaa paperisina pankista kotiin, ne ovat yleensä maksulliset.
- Saat tallennettua tiliotteet verkkopankista tulostamalla pdf:nä, jolloin ne tallentuvat omalle laitteelle. Tulostaa tavallaan siis voi myös ilman paperia, tulostinta tai tietokonetta. Jos toimitat tiliotteita kuvakaappauksina tai kuvina, niistä pitää käydä virallista tiliotetta vastaavat tiedot ilmi katkeamattomina.
- Jos kännykänkäyttö haastaa, myös Kelan palvelupisteillä ja esimerkiksi myös kirjastoissa voi olla yhteiskäyttöisiä tietokoneita, joita voi käyttää tiliotteen hakemiseen.
Tiliotteet kannattaa toimittaa heti hakemuksen tekemisen yhteydessä.
Kelan asiakaspalvelussa autamme sinulle kyllä parhaamme mukaan tiliotteiden etsimisessä ja asiasi edistämisessä. Vinkkejä löydät myös Kelan nettisivuilta. Päätös voidaan antaa vasta, kun tarvittavat tiedot ja tiliotteet on saatu, joten ne kannattaa toimittaa heti hakemuksen tekemisen yhteydessä tai pian sen jälkeen. Jos tietoja joudutaan pyytämään erikseen, käsittelyaika voi pidentyä. Nopeimmin tiliotteet ja muut selvitykset tulevat perille sähköisesti OmaKelassa. Ne voi toimittaa myös postilla tai tuomalla Kelan palvelupisteen postilaatikkoon.
Opettelemalla tiliotteiden hakemisen ja toimittamisen taidon, sinulla on käsissäsi valttikortit siihen, miten parhaiten edistää hakemuksesi käsittelyä.