Siirry sisältöön

Kun elämä heittää kuperkeikkaa

Kela palvelee | 15.12.2020
Heli Nevalainen
suunnittelija
Kuuntele artikkeli

Tuleva vuodenvaihde sai minut pohtimaan perinteisiä uuden vuoden lupauksia ja omasta halusta tehtyjä elämänmuutoksia. Kela-vuosieni aikana on tullut vastaan monenlaisia tilanteita ja joskus myös sellaisia, joissa asiat ovat menneet päälaelleen, ilman että siihen on voinut itse vaikuttaa. Kaikki elämänkäänteet eivät ole odotettuja tai toivottuja. Vastaan voi tulla ikäviäkin yllätyksiä.

Millaista tukea tarvitaan, kun jokin elämässä muuttuu pysyvästi?

Asiakaspalvelussa kohtaamme erilaisia ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. On iloisia tapahtumia ja käännekohtia, jotka vievät kohti toivottuja asioita. Palvelemme usein myös tilanteissa, joissa muutos on tullut odottamatta. Millaista tukea tarvitaan, kun askeleet äkillisesti loppuvat kokonaan tai jokin elämässä muuttuu pysyvästi?

Erityisesti tänä vuonna monelle on tullut vastaan yllätyksiä. Esimerkiksi töiden loppuminen yhtäkkiä on koetellut monia tai oma elämäntyönä rakennettu yritys on saattanut mennä konkurssiin. Myös terveys voi heikentyä äkillisesti tai ero puolisosta tulla puun takaa. Miten päästä eteenpäin, kun tulee äkkipysähdys tai elämä heittää kuperkeikkaa? Jokaiseen tilanteeseen etsimme yhdessä asiakkaan kanssa ne tukimuodot, jotka kuhunkin tilanteeseen sopivat parhaiten.

Erityisesti tänä vuonna töiden loppuminen on koetellut monia tai oma elämäntyönä rakennettu yritys on saattanut mennä konkurssiin.

Sopeutuminen uuteen tilanteeseen voi vaatia aikaa ja tukea Kelan lisäksi monelta eri taholta. Joskus ratkaisu on työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen TE-palveluihin. Joskus taas riittää, että tarkistetaan jo saadut etuudet uuden tilanteen tasalle. Joskus asiakas on tarpeen ohjata sellaisen tuen ja avun piiriin, jota Kelassa emme voi tarjota. Jos tunnistan, että asia painaa enemmän kuin asiakkaat omat hartiat jaksavat kantaa, kannustan esimerkiksi ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon. Myös läheisen tai ystävän tuki erityisesti alkuvaiheessa on tärkeää, jos omat voimavarat eivät riitä.

Vastaan on tullut myös niitä tilanteita, joissa odottamaton pysähdys elämässä on ollut alku jollekin uudelle.  Muistan yhden tilanteen, jossa asiakkaan liikuntakyky heikkeni yllättäen pysyvästi. Hän päätti ottaa irti uudesta tilanteesta sen, mikä hänelle oli mahdollista. Rajoituksista huolimatta hän pystyi edelleen matkustamaan, opiskelemaan uutta alaa ammatillisen kuntoutuksen avulla ja sen jälkeen tekemään uutta työtä. Vaikka asiat muuttuivat pysyvästi, hän itse määritteli sen, mitä muutos hänen elämässään lopulta tarkoitti.

Vaikka asiat muuttuivat pysyvästi, asiakas itse määritteli sen, mitä muutos hänen elämässään lopulta tarkoitti.

Jos elämästäsi on tipahtanut tuttu pohja pois ja hukut netissä hakutulosten joukkoon, soita asiakaspalveluumme niin katsotaan yhdessä, miten pääset alkuun. Voit myös varata ajan uusien kuvioiden suunnittelemista varten ja tällöin me soitamme sinulle.

Mieleeni on jäänyt erääseen mukavaan asiakaskohtaamiseen liittyvät elämänmullistuksen jälkeiset sanat vuosien takaa: Mennyttä ja tapahtunutta en voi muuttaa, mutta tulevaan voin vielä vaikuttaa. Näillä samoilla sanoilla toivotan kaikille toiveikasta uutta vuotta!

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.