Siirry sisältöön

Tarvitsemme suostumuksesi päätöksen oikaisuun

Kela palvelee | 27.4.2021
”Sain teiltä aivan käsittämättömän viestin. Siinä luki, että työmarkkinatukipäätökseni on virheellinen ja työmarkkinatuki pitäisikin nyt muka hylätä, koska TE-palveluiden mielestä olen työssä. En ole, enkä todellakaan suostu mihinkään oikaisuun”, kirjoitti meille Kalle.
Anniina Lapinkaski
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

Kela antaa etuuspäätökset käytettävissä olevien tietojen perusteella. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan tilanteensa totuuden mukaisesti. Joskus kuitenkin käy niin, että etuuspäätöksen antamisen jälkeen esiin putkahtaa jokin seikka, jolla onkin vaikutusta päätöksen sisältöön. Päätöstä täytyy tuolloin oikaista joko asiakkaan eduksi tai vahingoksi, riippuen siitä millaista uutta tietoa saamme. Jos oikaisu on asiakkaalle eduksi, Kela ei kysele sen enempää vaan uusi päätös annetaan heti.

Jos oikaisu on asiakkaalle eduksi, Kela ei kysele sen enempää vaan uusi päätös annetaan heti.

Joskus kuitenkin käy niin, että esiin tuleva seikka ei ole asiakkaalle eduksi. Otetaan esimerkkihenkilöksi Kalle, jota jo kirjoituksen alussa siteerasin. Hänelle on myönnetty työmarkkinatuki, koska TE-palveluiden antaman työvoimapoliittisen lausunnon mukaan sen maksamiselle ei ole mitään estettä. Tämän jälkeen TE-palveluissa huomataan, ettei Kalle olekaan selvittänyt miksi ja miten hänen työsuhteensa päättyi. Kalle ei pyynnöistä huolimatta selvitä asiaa, joten TE-palveluille jää ainoaksi vaihtoehdoksi antaa työvoimapoliittinen lausunto, jonka mukaan työsuhde on edelleen voimassa. Tuolloin työmarkkinatukioikeutta ei ole eli Kelan päätös on virheellinen ja se täytyy oikaista Kallen vahingoksi.

Monet asiakkaat vaikuttavat ajattelevan, että Kela voi tehdä päätöksiä mielivaltaisesti. Tässäkään tapauksessa se ei pidä paikkaansa. Emme voi suoralta kädeltä hylätä työmarkkinatukea, joka Kallelle on ehditty jo myöntää, vaan meidän täytyy ottaa Kalleen yhteys ja pyytää häneltä kirjallista suostumusta oikaisuun. Kalle saa suostumuspyyntöviestin, tulistuu ja ilmoittaa, ettei todellakaan suostu, koska ei ole enää työsuhteessa.

Kalle ei voi itse mitään sille, ettei hänellä ole työsuhteen päättymisestä mustaa valkoisella.

Jos Kalle suostuisi oikaisuun, Kela antaisi hänelle heti uuden päätöksen, jossa työmarkkinatuki hylätään TE-toimiston lausunnon mukaisesti. Kallella olisi oikeus valittaa päätöksestä Kelaan. Valituksessaan hän voisi kertoa miten asia on: työnantaja ilmoitti koeajan viimeisenä päivänä tekstiviestitse, ettei töihin enää tarvitse tulla eikä työnantaja ole sen jälkeen vastannut Kallen yhteydenottopyyntöihin, saati toimittanut työtodistusta.

Kalle ei siis voi itse mitään sille, ettei hänellä ole työsuhteen päättymisestä mustaa valkoisella. Asia käsiteltäisiin uudelleen TE-palveluissa ja he tarkistaisivat, onko työsuhde tosiasiallisesti päättynyt. Sen jälkeen Kelaan tulisi uusi työvoimapoliittinen lausunto Kallen työmarkkinatukioikeudesta. Jos ja kun se on myönteinen, Kela myöntää työmarkkinatuen.

Käsittely kestää muutoksenhakulautakunnassa noin 11 kuukautta, ja sen ajan Kallen työmarkkinatuen maksatus on jäissä.

Kalle ei kuitenkaan aio suostua oikaisuun, koska ei hyväksy sitä, että työmarkkinatuki hylätään. Silloin asia etenee melko paljon pidemmän kaavan kautta. Kelan myönteinen päätös ei ole TE-toimiston uusimman, kielteisen lausunnon mukainen, joten Kela joutuu hakemaan virheellisen päätöksen poistamista Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta. Käsittely kestää siellä noin 11 kuukautta, ja sen ajan työmarkkinatuen maksatus on jäissä. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toteaa, että Kelan myöntöpäätös ei ole TE-toimiston kielteisen lausunnon mukainen ja poistaa virheellisen päätöksen. Asia palaa uudelleen Kelaan ja Kela antaa Kallelle päätöksen, jossa työmarkkinatuki hylätään kielteisen lausunnon vuoksi. Vasta tässä vaiheessa Kalle pääsee valittamaan ja kertomaan, miten koeajan viimeisenä päivänä kävi.

Jos saat Kelasta viestin tai kirjeen, jossa sinulta pyydetään suostumusta päätöksen oikaisuun, mutta et ymmärrä mitä Kela tarkoittaa pyynnöllään, älä jätä asiaa sikseen. Vastaamatta jättäminen käsitellään samalla tavalla kuin se tilanne, jossa Kalle kieltäytyi antamasta lupaa oikaisuun. Jos sinulla on kysyttävää, kysy rohkeasti. Kerromme kyllä mitä eri vaihtoehdot käytännössä tarkoittavat.

Voi olla, että olet eri mieltä siitä, millainen uuden päätöksen tulisi olla, mutta vain suostumuksen antamalla saat uuden päätöksen, josta voit valittaa. Muussa tapauksessa haemme virheellisen päätöksen poistamista ja vasta sen jälkeen saat valituskelpoisen päätöksen.

Älä siis jätä vastaamatta suostumuspyyntöön.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.