Terveys 9 min

Pimeyteen ja takaisin – Päihdekuntoutus auttoi Minnan irti huumeista

Minna pakeni jo nuorena ajatuksiaan huumeisiin, jotka tekivät elämästä itsekeskeisen ja kylmän. Luovuttaminen oli lähellä, kunnes yksi välittävä ihminen menneisyydestä valoi uskoa tulevaan. Myllyhoito antoi Minnalle uuden, puhtaan elämän.

Kuuntele artikkeli
Teksti Anitra Rönkkö Kuvat Maija Savolainen 10.3.2020

Minna onnistui jättämään huumeet. "On ihan uskomatonta, mihin sitten loppujen lopuksi pystyykään.”

Kun Minna oli 14-vuotias, hän kohtasi elämänsä suuren rakkauden. Se ei ollut naapurin poika, vaan kasvi, joka tunnetaan kannabiksena. Minna oli jo kokeillut alkoholia, mutta ei oikein pitänyt kännissä olemisesta. Kannabis oli toista luokkaa, kuin luotettu ystävä. Sen polttelu vei ajatukset pois niistä armottomista vaatimuksista ja syytöksistä, joita Minnalla oli itseään kohtaan. Hän tunsi itsensä jatkuvasti arvottomaksi.

Kannabis ei silti ollut Minnan ensimmäinen riippuvuus. Se alkoi tupakasta, jota Minna salaa varasti vanhemmiltaan. Varastaminen toi jännitystä elämään. Sama päti alkoholiin. Sitä otettiin kavereiden kanssa, koska juomisessa oli kielletyn hedelmän maku.

”Lapsuudessa tai perheessä ei ole ollut mitään sellaista, mitä olisi pitänyt paeta. Olen kasvanut hyvässä, rakastavassa perheessä ja on ollut kavereita. Mutta minulla on ollut joku kieroutuma suhteessa itseeni. Päihteiden käyttö palveli aina sitä, että pääsen pakoon omaa itseäni”, Minna sanoo.

Koukussa jännityksen tunteeseen – ”Mieluiten käytin jotain sellaista, josta seurasi tajuton tila”

Minna jäi helposti koukkuun asioihin, jotka tuottivat jännitystä. Yksi niistä oli urheilu. Minna treenasi seitsemän kertaa viikossa lajia, jossa vaaditaan kestävyyttä ja nopeutta. Hän voitti kovatasoisia kisoja, mutta se ei tyynnyttänyt mieltä. Olisi pitänyt suoriutua vieläkin paremmin.

Treenikausinaan Minna otti iltaisin kipulääkkeitä ja rauhoittavia saadakseen nukuttua. Liian tehokas harjoittelu johti kuitenkin loukkaantumisiin. Silloin kun Minna ei pystynyt harjoittelemaan, lääkkeiden ja kannabiksen käyttö lisääntyivät.

Lopullinen niitti oli selän vamma. Minna yritti pakkomielteisesti mennä salille niin kauan, kun jalat kantoivat.

”Sitä kesti parin viikon sykleissä pitkän aikaa, kunnes totesin, että tästä ei tule nyt mitään. Että nyt sitten voi lähteä ihan kunnolla vetämään. Mieluiten käytin jotain sellaista, josta seurasi tajuton tila.”

Kunnolla vetäminen sisälsi esimerkiksi amfetamiinia ja opiaatteja. Eikä mennyt kauaakaan, kun Minna totesi, että aineet tehoavat paremmin suoraan suoneen pistettynä.

Haastateltavan nyrkki.
”Oma halukkuus päihteettömyyteen on avaintekijä. Niin kauan kuin henki pihisee, on mahdollisuus saada elämään jotain muuta”, Minna sanoo.

Huumeriippuvuus vei pohjalle – ensimmäinen katkaisuhoito ei auttanut

Puolessa vuodessa Minna oli sellaisessa kunnossa, että psykiatri ehdotti katkaisuhoitoa, jonne Minna menikin.

”En ollut saanut riittävää pohjakosketusta, joten kuukauden jatkohoidon jälkeen homma jatkui samanlaisena.”

Asiat muuttuivat vielä huonompaan suuntaan, kun Minna muutti miehen perässä toiselle paikkakunnalle. Siihen asti Minna oli onnistunut ylläpitämään kulissia, koska kävi töissä. Uudella paikkakunnalla ei ollut työtä eikä harrastuksia. Myös mies käytti huumeita.

”Ei ollut selviä päiviä, ja päivän ainoa missio oli saada pää sekaisin. Kun sitä oli jatkunut jonkin aikaa, henkinen rappio alkoi olla sitä luokkaa, että oli koko ajan paha olo, eikä tiennyt mistä se johtuu.”

”Ratkaisuni ei ollut se, että lopettaisin päihteiden käytön ja jättäisin sen elämän, vaan halusin jättää koko elämän.”

Minnan elämä alkoi saada synkkiä ja jossain mielessä jopa absurdeja sävyjä. Hän ei mennyt sairaalaan, vaikka piikeillä runneltu käsi tulehtui ja turposi palloksi. Minna ei mennyt ensiapuun silloinkaan, kun mies mursi hänen nenänsä tappelussa. Elämä täyttyi väkivallasta itseä ja muita kohtaan. Rahaa huumeisiin Minna sai pikavipeillä ja varastelemalla.

”Minulla on jo pienestä pitäen ollut sellainen tulkinta elämästä, että minun ei sovi näyttää tunteitani. En voi olla herkkä, koska se tarkoittaa heikkoa ja haavoittuvaa. Silloin käytetään hyväksi. Kykyni käsitellä tunteita on ollut olematon.”

Minnalla oli hirveä olo, mutta hän ei puhunut kenellekään, ei edes miehelleen. Yksinäinen elämä muuttui entistä yksinäisemmäksi, kun mies joutui vankilaan. Minna lähti neljän seinän sisältä lähinnä kauppaan mutta silloinkin kiinnimenoaikaan, jotta kohtaisi mahdollisimman vähän ihmisiä.

Minna ymmärsi, että väkivaltainen suhde jatkuisi, kun mies tulisi takaisin.

”Päätin, että en jaksa sellaista. Ratkaisuni ei ollut se, että lopettaisin päihteiden käytön ja jättäisin sen elämän, vaan halusin jättää koko elämän. Että nyt olisi minun aikani siirtyä ajasta iäisyyteen.”

Valmentaja valoi uskoa – ”Muistin, että elämässäni oli joskus ollut jotain hienoa”

Minnan pohjakosketuksesta on nyt kolme vuotta. Hän on 35-vuotias, eikä näytä ulkoisesti siltä, että takana on kaksikymmentä vuotta päihteitä. Keho on edelleen urheilullinen. Ajatukset juoksevat vuolaasti ja välillä Minna naurahtaa aikaisemmalle elämälleen hieman epäuskoisena itsekin.

Tarvittiin vain yksi ihminen, joka ei antanut luopua toivosta. Minnalle se oli entinen valmentaja.

Huumeita käyttäessään Minna näki suhteensa ihmisiin niin, että heillä piti olla jotain häntä hyödyttävää. Kun esimerkiksi vanhemmat pistivät rahahanat kiinni, eivätkä siten mahdollistaneet huumeiden hankintaa, Minna lakkasi pitämästä heihin yhteyttä. Rakkaus ja läheisyys eivät olleet asioita, jotka Minna olisi kokenut arvokkaina.

Minna otti kuitenkin pahimpina itsetuhon hetkinään yhteyttä valmentajaansa. Elämä oli ollut kylmää ja itsekeskeistä, mutta kohtaaminen valmentajan kanssa oli tarpeellinen valon tuikahdus pimeässä.

”Valmentajani oli ottanut minut siipiensä suojaan ja mahdollistanut treenaamisen. Halusin kiittää häntä siitä mahdollisuudesta. En ollut nähnyt häntä pariin vuoteen ja silti hänellä oli lämmin ja rakastava syli minulle. Se keskustelu muistutti minua siitä, että elämässäni oli joskus ollut jotain hienoa.”

Palattuaan kotiin tapaamisesta Minna totesi, että ei ollut mikään luovuttaja. Hän haki apua.

Haastateltava nojaa puunrunkoon, selin kameraan.
”Päihteitä käyttäessään on itsekeskeinen ja eikä pysty hetkeäkään ajattelemaan sitä, mitä aiheuttaa läheisilleen”, Minna sanoo.

Myllyhoidossa tehdään töitä itsensä kanssa – Päihteistä ei tarvitse päästä eroon yksin

Minna pääsi ensin A-klinikkasäätiön vieroitushoitoyksikköön ja jatkohoitoon. Hoito oli Minnasta enimmäkseen säilytyspaikka, eikä hän onnistunut pääsemään eroon kannabiksen käytöstään.

”Pääsin kuitenkin kaikista muista aineista eroon, joten siinä mielessä siitä oli hyötyä. Olin yrittänyt päästä aineista yksin kotona eroon, eikä mennyt kuin tunteja tai korkeintaan seuraavaan päivään, ettenkö olisi jatkanut samaa rataa.”

Jatkohoidossa lääkäri arveli, että Minna saattaisi urheilutaustansa vuoksi hyötyä Myllyhoidosta, jossa yhdistetään erilaisia psykiatrisia hoitoja ja vertaistukea. Hoidettavat saavat tukea AA-ryhmissä ja huumeiden käyttäjille tarkoitetuissa NA-ryhmissä.

”Kukaan ei pysty auttamaan huumeiden käyttäjää, ellei muutos lähde itsestä.”

”Heti ensimmäisenä päivänä totesin, että kaikki muut ovat alkoholisteja ja että elämme eri maailmoissa. He pystyivät käymään töissä, mutta huumeiden kanssa tulee rikollisuus ihan eri tavalla kuvioihin. Tunsin itseni erilaiseksi”, Minna kertoo.

”Sitten kuitenkin tajusin, että sairaus oli pohjimmiltaan sama, oli kyseessä mikä päihde tahansa. Sillä, oliko ympärillä alkoholin vai huumeiden ongelmakäyttäjiä, ei ollut enää mitään väliä. Tajusin myös, että päihteistä eroon pääseminen ei ole asia, joka pitää tehdä yksin.”

Myllyhoidon läheistapaamisissa tuli esiin asioita, joita Minnan oli hankala kohdata.

”Siellä äiti sanoi, että on ollut minusta huolissaan siitä lähtien, kun olin viisitoistavuotias. Oli vaikea kuulla, että äiti on joutunut kantamaan sellaista pelkoa kaksikymmentä vuotta. Isä sanoi, että hänen oli ollut pakko luovuttaa suhteeni, koska unettomat yöt vaativat liikaa veroja. Jos jollain tapaa olisin muuttanut käytöstäni, niin isä olisi tukenut”, Minna kertoo.

”Mutta kukaan ei pysty auttamaan huumeiden käyttäjää, ellei muutos lähde itsestä.”

Haastateltava lenkkeilee metsässä.
Minnan uuteen elämänvaiheeseen kuuluvat urheilu, vertaistukiryhmissä käyminen, kouluttautuminen ja parisuhde.

Asumisyhteisössä joutui opettelemaan armollisuutta itseään kohtaan

Minna osallistui Myllyhoitoon Nukarin kylässä Nurmijärvellä toimivalla Kalliolan klinikalla, joka on yksi Kelan hyväksymistä päihdekuntoutuslaitoksista. Myllyhoidon jatkohoitomahdollisuutena on Kuvernööritien asumisyhteisö Helsingissä, jonne myös Minna pääsi.

”Siellähän se todellinen työnteko vasta alkoikin.”

Asumisyhteisön henkilökunta huomasi nopeasti, että Minna piiloutui helposti sarkastisen huumorin taakse, eikä antanut todellisen minänsä näkyä. Niinpä Minna joutui tekemään sopimuksen, jossa hän lupasi jättää sarkasmin sikseen.

”Seuraava työsopimus koski arvottomuutta ja armottomuutta. Jos sain jonkun kehun, niin minun piti toistaa se pääni sisällä. Aluksi vähättelin kehuja ja väitin vastaan. Se oli se toinen ääni, joka oli koko elämäni latistanut minua. Pikkuhiljaa asiat muuttuivat niin, että pystyin vastaanottamaan kehun ilman, että mikään päässäni tuli siihen väliin.”

”On ihan uskomatonta, mihin sitten loppujen lopuksi pystyykään.”

Asumisyhteisössä Minnalle valkeni, että hänen oli luovuttava mahdottomista vaatimuksista itseään kohtaan. Kun armottomista ajatuksista pystyi luopumaan, ei ollut enää tarvetta paeta itseään huumeisiin.

”On epämiellyttävää ryhtyä luottamaan ihmisiin ja kertomaan, mitä pään sisällä liikkuu. Se kaikki tuntuu niin vieraalta ja epämiellyttävältä, ja juuri sen takia niin pitää tehdä. Jos tuntuu liian pitkään hyvältä ja turvalliselta, väitän, että toipumista ei ole tapahtunut. ”

Nyt Minnalla menee omien sanojensa mukaan niin kuin pitääkin. Hän käy vertaistukiryhmissä ja työharjoittelussa. Minnalla on uusi miesystävä, jolle hän on uskaltautunut näyttämään tunteensa.

”Joskus ihmisten kohtalot saattavat näyttää huonoilta. Mutta miten ihminen pystyykin yllättämään siinä vaiheessa, kun on valmis ottamaan apua vastaan. On ihan uskomatonta, mihin sitten loppujen lopuksi pystyykään.”

Haastateltavan nimi on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Kelan etuudet päihdekuntoutujille

  • Päihdekuntoutukseen voi hakeutua omakustanteisesti tai esimerkiksi julkisen terveydenhuollon, työterveyshuollon tai sosiaalitoimiston kautta.
  • ­Kela ei järjestä päihdekuntoutuspalveluita, mutta maksaa kuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa toimeentulon turvaamiseksi, kun asiakkaalla on kuntoutuspäätös. Jos asiakas maksaa kuntoutuksensa itse, kuntoutusrahaa ei voi saada.
  • Päihdekuntoutusta voidaan järjestää myös perhekuntoutuksena, jos perheen tilanne tätä edellyttää. Tuolloin kuntoutukseen osallistuu koko perhe ja kuntoutusrahaa voidaan maksaa, kun kuntoutukseen osallistuminen estää toimeentulon saamisen.
  • Kunnan järjestämään päihdekuntoutukseen tehdyistä matkoista voi saada Kelasta matkakorvausta, kun asiakkaalla on kuntoutukseen terveydenhuollon ammattihenkilön lähete. AA-kerhoon tehtyjä matkoja ei korvata, koska kyseessä on vertaistukiryhmä.
  • Perustoimeentulotuessa voidaan huomioida terveydenhuoltomenot ja asumismenot. Jos päihdekuntoutusjakson jälkeen siirtyy asumaan esimerkiksi päihdekuntoutujien asumispalveluyksikköön, voi asumismenoihin saada lisäksi Kelasta asumistukea.
  • Päihteiden käytön taustalla voi olla masennusta, kauan käsittelemättä olleita asioita menneisyydestä tai traumaattinen tapahtuma. Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa on mahdollista saada, jos työ- tai opiskelukyky on uhattuna mielenterveyden häiriön vuoksi.

Faktaboksin tietoja on tarkennettu 10.3.2020 matkakorvausten ja perustoimeentulotuen osalta.