Siirry sisältöön

Palkkaa ja päivärahaa

Puusepäksi valmistunut Samu Tarvainen on työtön työnhakija, jolla on yksi ammatillinen haave: vakituinen työpaikka. Sellaista tavoitellessaan Samu tekee satunnaisia työvuoroja ja saa sekä palkkaa että soviteltua työttömyysetuutta.
Työ & Toimeentulo | 12.1.2021
Kuuntele artikkeli

Puusepän ammatti oli Samu Tarvaisen, 24, lapsuuden haave. Siksi yhteishaku yläasteen yhdeksännellä luokalla oli helppo juttu: hän haki ainoastaan Saimaan ammattiopistoon puuseppälinjalle.

Haaveissaan Samu näki oman verstaan, maineen myötä kertyvän asiakaskunnan ja näille tehtävät tilaustyöt. Opinnoissaan Samu pääsi jo tähän kiinni. Koulussa tehtiin asiakastöinä saunanlauteita, hyllyjä ja tv-tasoja. Työharjoitteluissa Samu pääsi entisöintihommiin, ja hänen kädenjälkensä näkyy myös esimerkiksi Imatran kylpylän kaapeissa.

”Työharjoitteluun pääsi mutta palkkatyöhön ei.

Kuitenkin jo opiskeluaikana alalle työllistyminen alkoi näyttää vaikealta. Oman firman perustaminen heti valmistumisen jälkeen ei houkuttanut, ja riittävän asiakaskunnan kerryttäminen pienellä paikkakunnalla tuntui mahdottomalta tehtävältä. Toisaalta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut.

”Kun yritin hakea työpaikkoja, tuli tietoa, että yritykset ovat yhden hengen firmoja tai pieniä perheyrityksiä. Työharjoitteluun pääsi mutta palkkatyöhön ei.”

Samu sai puusepän paperit vuonna 2015 eikä ole tehnyt päivääkään koulutustaan vastaavaa työtä. Parhaillaan hän on työtön työnhakija ja haaveilee vakituisesta työpaikasta. Tätä hän tavoittelee sovitellun työttömyysetuuden avulla.

Samu Tarvainen.
Samun haaveet puusepän ammatista muuttuivat opintojen edetessä. Nyt haaveet ovat toisaalla. ”Asiakaspalveluala motivoi.”

Palkkatulo ja Kelan soviteltu työttömyys­etuus yhdistyvät joustavasti

Jos työtön työnhakija saa osa-aika- tai keikkatyötä, voidaan hänen työttömyysetuutensa sovitella yhteen tulojen kanssa. Se tarkoittaa, että palkka voi vähentää työttömyysetuutta. Työnteko on silti taloudellisesti kannattavaa, sillä jokainen tienattu euro pienentää tukea vain 50 senttiä.

Soviteltua työttömyysetuutta voi saada myös silloin, jos tekee lyhennettyä työpäivää lomautuksen takia, saa tuloa sivutoimisesta yritystoiminnasta tai perustaa yrityksen työttömänä.

Nykyään etuus sovitellaan vasta siinä kuussa, jossa palkka maksetaan, eikä etuuden maksuun tule taukoja.

Nykyään etuuden maksatus on sujuvampaa kuin ennen. Vuoteen 2019 saakka soviteltu työttömyysetuus maksettiin työssäolokuukausilta vasta sitten, kun asiakas oli toimittanut Kelaan palkkalaskelman.

Jos siis oli töissä tammikuussa, sai tammikuun työttömyysetuuden sitten, kun oli toimittanut Kelaan tammikuun palkkakuitin. Jos palkka maksettiin helmikuun puolivälissä, joutui tammikuun tukea odottamaan siihen asti.

Nykyään etuus sovitellaan vasta siinä kuussa, jossa palkka maksetaan, eikä etuuden maksuun tule taukoja. Edellä olevassa esimerkissä tammikuun työttömyysetuus maksetaan täytenä ja tammikuun palkka vaikuttaa vasta helmikuun tukeen. Palkkakuitteja Kelaan ei tarvitse toimittaa, sillä tiedot saadaan suoraan tulorekisteristä.

LUE MYÖS
Teetkö osa-aikatöitä? Voit saada samaan aikaan työttömyys­etuutta
Samu Tarvainen keittää keittiössään kahvia.

Vapaa-ajallaan Samu harrastaa musiikkia ja pelaa tietokoneella Call of Duty Warzone -peliä. Hän myös striimaa pelejään eli lähettää niistä livevideota liki kahdelle tuhannelle seuraajalleen.

Vapaa-ajallaan Samu harrastaa musiikkia ja pelaa tietokoneella Call of Duty Warzone -peliä. Hän myös striimaa pelejään eli lähettää niistä livevideota liki kahdelle tuhannelle seuraajalleen.

Keikkatyö työttömänä – työ­­päivät ilmoitetaan Kelaan kerran kuussa

Valmistumisensa jälkeen Samu oli vuoden verran paikallisessa firmassa kuivaamassa, sahaamassa ja lajittelemassa viilua. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen hän sai vielä toisen vuoden mittaisen sopimuksen samaan yritykseen.

Sitten: kesätyö maatalouskaupassa, työttömyysjakso, kesätyö rautakaupassa, uusi ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi.

”Työtilanne Imatralla on heikko. Isommilla paikkakunnilla voisi olla helpompaa. Välillä on helppoa ja välillä vähän tiukempaa, mutta olen pärjännyt ihan hyvin. Sen kummemmin en ole asiaa stressannut”, Samu sanoo.

”Työilmapiiri motivoi, ja se, että saan pidettyä jalan oven välissä. Tiedän, että työtunteja on taas tarjolla enemmän, kun tulee kevät ja kesä.”

Viimeisimmästä kesätyöpaikastaan, rautakaupasta, Samu on saanut työvuoron tai kaksi viikossa jo kuukausien ajan. Ne Samu ottaa tyytyväisenä vastaan, vaikka ansaitut eurot vähentävätkin työttömyysetuutta.

”Työilmapiiri motivoi, ja se, että saan pidettyä jalan oven välissä. Tiedän, että työtunteja on taas tarjolla enemmän, kun tulee kevät ja kesä”, Samu sanoo.

”Työtunteihin nähden tulot ovat kuukaudessa pienet. Välillä aina mietin, mitä muuta tähän rinnalle keksisi.”

Työpäivänsä Samu ilmoittaa Kelaan kerran kuussa Kelan asiointipalvelun kautta.

”Ensimmäisellä kerralla oli vähän opettelemista, mutta nykyään sen tekee ohimennen ja homma on sillä selvä.”

Samu Tarvainen ulkona polkupyörän kanssa.
Samu Tarvaisen työmatkat rautakauppaan taittuvat polkupyörällä. Vuoroja on noin kaksi viikossa. ”Tykkään siitä, että jokainen päivä on erilainen ja että saan olla asiakkaiden kanssa tekemisissä.

Haaveena vakituinen työpaikka – asiakas­palvelu innostaa

Samun tulevaisuuden haaveet ovat muuttuneet. Unelmat omasta verstaasta ovat vaihtuneet haaveeseen vakituisesta työpaikasta.

”Se on tällä hetkellä ainoa haave, mitä tulee mieleen. Tykkään nykyisestä työstäni sen verran paljon, että yritän pitää siitä kiinni.”

Puusepän työ häntä ei enää kiinnosta. Asiakaspalvelutyön myötä ammatti on alkanut näyttää erilaiselta kuin haavekuvissa.

”Puusepän homma on loppupeleissä aika sulkeutunutta, siinä työskennellään yksin. Rautakaupassa saan olla asiakkaiden kanssa tekemisissä ja jokainen työpäivä on erilainen. Asiakaspalveluala motivoi ja innostaa”, hän sanoo.

Soviteltu työttömyysetuus

  • Soviteltu työttömyystuki tarkoittaa sitä, että työttömyystuki pienenee palkkasi mukaan: mitä enemmän saat palkkaa tai yritystuloa, sitä enemmän työttömyystukesi pienenee. Työnteko on taloudellisesti kannattavaa, sillä jokainen tienattu euro pienentää tukea vain 50 senttiä.
  • Soviteltua työttömyysetuutta voi saada työtön työnhakija, joka tekee osa-aika- tai keikkatyötä, enintään 2 viikkoa kestävää kokoaikatyötä tai lomautuksen vuoksi lyhennettyä työpäivää tai joka saa tuloa sivutoimisena yrittäjänä. Etuutta voi saada myös silloin, jos aloittaa työttömänä yritystoiminnan. Oikeus soviteltuun etuuteen on neljän kuukauden ajan yritystoiminnan aloittamisesta, minkä jälkeen tutkitaan, onko toiminta pää- vai sivutoimista.
  • Työtunnit ja työpäivät ilmoitetaan Kelaan työttömyysajan ilmoituksella. Työssäolo ilmoitetaan silloinkin, kun palkkaa saa alle työttömyysturvan suojaosan. Palkkatuloja tai kuitteja ei tarvitse lähettää, vaan Kela saa tarvittavat tiedot tulorekisteristä.

Asiantuntijana juristi Antti Ristimäki, työttömyysturva- ja asumistukiryhmä, Kela. Päivitetty 5.4.2024.

Testaa tietosi sovitellusta työttömyys­etuudesta:

Teksti Anne Ventelä

Kuvat, video ja editointi Mikko Nikkinen

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.