Siirry sisältöön

Kun lapsi sairastuu tai vammautuu, koko perhe tarvitsee tukea

Terveys | 27.3.2019
Lapsen sairaus vaikuttaa koko perheen arkeen monin tavoin. Kelan järjestämät perhekurssit auttavat lasta ja hänen perhettään sopeutumaan elämään sairauden tai vammaisuuden kanssa.
Kuuntele artikkeli
Lapset kokoavat palapeliä.

5 syytä hakea perhekursseille nyt!

  1. Perhekursseja järjestään eri ikäisille lapsille ja heidän läheisilleen ympäri vuoden. Tarjolla on kursseja yli 40 sairauteen tai vammaan. Kursseja on esimerkiksi tarkkaavuuden häiriöitä, diabetesta ja epilepsiaa sairastaville sekä kuulo- tai näkövammaisille lapsille. Kursseja on tarjolla myös harvinaisempiin sairauksiin, kuten kromosomipoikkeavuuksiin ja aineenvaihduntasairauksiin.
  2. Kursseilla saa olla yhdessä perheen kanssa miellyttävässä ympäristössä ilman arkisia velvollisuuksia, ruuanlaittoa ja muita kotitöitä.
  3. Perhe voi saada kurssilta eväitä kohti sujuvaa arkea. Kursseille on määritelty yleisiä tavoitteita, mutta te perheenä voitte pohtia omia tavoitteitanne kurssille. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi
    • lapsen ja perheen voimavarojen ja vahvuuksien tunnistaminen ja jaksamisen tukeminen
    • lapsen ja perheen tiedon lisääminen sairaudesta tai vammasta
    • vanhempien voimavarojen vahvistaminen ja sisarusten ymmärryksen lisääminen sairaudesta ja sen vaikutuksista arkeen.
  1. Kursseilla on mahdollisuus jakaa ajatuksia ja kokemuksia samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Vertaisilta saa ainutlaatuista ymmärrystä omaan tilanteeseen ja vinkkejä arjen haasteisiin.
  2. Perhekursseille osallistuminen on maksutonta. Lapsen vanhemmilla on oikeus saada kurssille osallistumisen ajalta kuntoutusrahaa. Kela korvaa myös kuntoutukseen tehtyjen matkojen kustannuksia.

Lue lisää tai tutustu Kelan kuntoutuskursseihin. Perhekurssille hakeutumista varten tarvitset lääkärinlausunnon lasta hoitavalta lääkäriltä.

Kun lapsella on pitkäaikainen sairaus tai vamma tarkista myös, voisiko lapsesi saada vammaistukea.

Lue lisää: Neelan luut voivat murtua pelkästä nauramisesta – ”Kuntoutuskurssin vertaistuki on kullanarvoista”

Lue lisää

Näin haet kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssille

Huomioithan, että kuntoutushakemusten käsittely Kelassa kestää noin 6 viikkoa.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.