Tärpit 1 min

Hae joulukuun toimeentulotuki ajoissa

Toimeentulotuen hakemus kannattaa toimittaa hyvissä ajoin Kelaan, jotta tuki ehtii maksuun ennen joulua.

Kuuntele artikkeli

Convert Text to Speech

teksti ja kuva Kela 1.11.2017

Näillä vinkeillä varmistat tuen tilille ennen joulua

  1. Joulukuussa toimeentulotuen säännöllinen maksupäivä on 1.12. Tuki ehtii tuolloin tilille, kun toimitat hakemuksen tarvittavine liitteineen Kelaan viimeistään 20.11. Hakemus ja liitteet on kätevintä toimittaa Kelaan verkossa.
  2. Kela antaa päätöksen toimeentulotuesta 7 arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta. Tämä edellyttää, että Kela on saanut myös kaikki tarvittavat liitteet. Tutustu käsittelyaikoihin.
  3. Kiireellisissä tilanteissa toimeentulotuki saadaan vielä ennen joulua maksuun, jos toimitat hakemuksen sekä kaikki tarvittavat liitteet Kelaan viimeistään 19.12. Jos tarvitset toimeentulotukea kiireellisesti, ota yhteyttä Kelan toimistoon tai palvelunumeroon 020 692 207. Kiireellinen tilanne voi olla esimerkiksi elämänkriisi tai häätöuhka.
  4. Kiireellinen tilanne viikonloppuna? Jos tarvitset toimeentulotukea kiireellisesti Kelan aukioloaikojen ulkopuolella, kunta voi harkintansa mukaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea. Jos toimeentulotuen tarve ilmenee joulun pyhien aikaan, ole yhteydessä asuinkuntasi sosiaalipäivystykseen.

+ Joulun pyhien vuoksi joulukuussa on tavallista vähemmän arkipäiviä. Huomaa tämä tammikuun toimeentulotukea hakiessa. Tammikuussa tuen säännöllinen maksupäivä on 2.1.2018. Tuki ehtii tuolloin tilille, jos hakemus on toimitettu tarvittavine liitteineen Kelaan viimeistään 18.12.

Kysy Kelasta - asiantuntijat vastaavat kysymyksiisi

Viimeisimmät tästä aiheesta

Miten toimeentulotuki maksetaan? • Re: Veronpalautus; voiko käyttää pitkään odottaneisiin lasku
Toimeentulotuen hakeminen • Re: Asiointipalvelu ja viesteihin vastaaminen
Miten toimeentulotuki maksetaan? • Tiliotteella näkyvät "tulot"
Kysy Kelasta