Siirry sisältöön

Oulu työllistää toimeentulo­tukea saavia opiskelijoita

Opiskelu | 31.10.2017
Oulun kaupungin Arpeetti-työpaikat ovat toimiva ratkaisu opiskelijoille, jotka saavat opintoetuuksien sijaan toimeentulotukea. Sami rahoittaa Arpeetti-töillä yliopisto-opintojensa viimeistelyn ja on samalla löytänyt mielenkiintoisen työuran.
Kuuntele artikkeli
Sami Pohjois-Pohjanmaan museon ilmoitustaulun edessä.
Sami pystyi opiskelemaan puoli vuotta tuloilla, jotka jäivät säästöön puolen vuoden Arpeetti-työstä museolla.

Kun opintoetuudet loppuvat eli opintotukikuukaudet tulevat täyteen ennen valmistumista, opiskelun rahoitus vaikeutuu. Oululaisen yliopisto-opiskelija Samin tukikuukaudet loppuivat syksyllä 2015. Opinnot humanistisessa tiedekunnassa ja pääaineessa, joka oli lukioaikaisten toiveiden täyttymys, olivat edenneet siihen asti sujuvasti. Tukikuukaudet olivat huvenneet aiemmissa opinnoissa.

Lukion jälkeen toiveiden pääaine oli jäänyt pääsykokeiden taakse, mutta opinto-oikeus löytyi yhteishaussa tavoitellusta kaupallisen alan oppilaitoksesta. Tradenomiopinnot saivat jäädä kahden opiskeluvuoden jälkeen, kun yliopiston ovet avautuivat toisella yrittämällä. Aiempi oppilaitos on nyt jo suljettu.

”Oli hienoa päästä sisään, mutta olin hukannut kahden vuoden opintotuet.”

”Opetus oli ala-arvoista ja ryhmästämme puolet jätti opinnot kesken ensimmäisen vuoden jälkeen. Itse jatkoin toisen vuoden, kunnes pääsin yliopistolle. Oli hienoa päästä sisään, mutta olin hukannut kahden vuoden opintotuet”, Sami kertoo.

”Toimeentulotuen saajana niskassa on epätietoisuus siitä, mitä kahden kuukauden päästä tapahtuu”, Sami kertoo.

Toimeentulotukea opintojen loppuun saattamiseen

Ennen pitkää Samin tukikuukaudet loppuivat. Hän nosti kyseisen vuoden opintolainat takautuvasti ja sinnitteli niillä kesään. Kesätöiden säästöt kantoivat pitkälle seuraavaa lukukautta, mutta lopulta kaikki keinot oli käytetty. Kun opintojen ohessa tehtäviä töitä ei ollut tarjolla, ratkaisu oli toimeentulotuen hakeminen. Työttömäksi työnhakijaksi ei voi ilmoittautua opiskelijana.

Sami pohtii nyt, että onneksi opinnot olivat edenneet graduvaiheeseen. Toimeentulotuki voi olla mahdollisuus, jos opinnot ovat pitkittyneet. Tutkinnon on kuitenkin oltava suoritettavissa loppuun kohtuullisessa ajassa – yleensä muutamassa kuukaudessa tai enintään lukuvuodessa.

”Toimeentulotuen saajana niskassa on epätietoisuus siitä, mitä kahden kuukauden päästä tapahtuu. Stressi söi selvästi työtehoa, mutta toisaalta olen aina luottanut siihen, että valmistun tavalla tai toisella.”

”Innostuin Arpeetista entistä enemmän, kun huomasin, ettei työpaikkaa etsitä mistä tahansa, vaan oikeasti minulle mielekkäästä paikasta.”

Kahden toimeentulotukikuukauden jälkeen Sami kuuli sosiaalitoimistossa Arpeetti-työpaikoista. Silloin Arpeetti-työpaikat olivat sosiaalitoimen omaa työllistämistoimintaa, jossa toimeentulotuen saajille etsittiin määräaikainen työpaikka Oulun kaupungilta. Nyt Arpeetti on osa Oulun kaupungin työllisyyspalveluita.

Sami otti yhteyttä palveluohjaaja Outi Söderman-Juvaniin, joka kartoitti hänen aiemman työkokemuksensa ja koulutustaustansa. Koska Sami opiskeli museologiaa sivuaineena, Outi ehdotti työllistymistä johonkin kaupungin museoista.

”Innostuin Arpeetista entistä enemmän, kun huomasin, ettei työpaikkaa etsitä mistä tahansa, vaan oikeasti minulle mielekkäästä paikasta”, Sami kertoo.

Museotöistä oli Samille hyötyä museologian kirjatenteissä.

Oman alan työkokemuksesta oli hyötyä opinnoissa

Työt Pohjois-Pohjanmaan museossa alkoivat kahden viikon kuluttua Outin tapaamisesta onnistuneen työhaastattelun jälkeen. Työtehtävät olivat monipuoliset ja mielenkiintoiset: asiakaspalvelua ja erilaisia museon arjen pyörittämiseen liittyviä tehtäviä. Kesällä alkaneet työt jatkuivat limittäin syyslukukauden alussa. Onnekkaasti museo oli kiinni maanantaisin, joka oli Samin graduseminaaripäivä.

”Suoritin samalla museologian kirjatenttejä ja töistä oli selvää käytännön hyötyä. Kun päivisin teki töitä museossa, tenttikirjat avautuivat aivan eri tavalla.”

Puolen vuoden Arpeetti-työstä jäi rahaa säästöön puolen vuoden opiskelun verran.

Puolen vuoden Arpeetti-työstä jäi rahaa säästöön puolen vuoden opiskelun verran. Sinä aikana Sami suoritti loput yliopiston pakollisista kursseista ja sai pro gradu -tutkielmansa alkuun. Säästöjen loputtua hän jatkoi opintoja noin puolen vuoden ajan toimeentulotuen turvin. Syksyllä hän oli toisella Arpeetti-työjaksolla toisessa Oulun museo- ja tiedekeskus Luupin yksikössä. Työsuhde kesti vuoden loppuun asti, kuten viikoittaiset gradupalaveritkin ohjaajan kanssa.

”Uskon, että saan gradun valmiiksi, ja olen kiinnostunut museoalasta työurana. Tässä opintoni ja kokemukseni yhdistyisivät itse asiassa todella hyvin.”

Haastateltavan nimi on muutettu.

Arpeetti-työn edut opiskelijoille

  • Oulun kaupunki tarjoaa Arpeetti-työpaikkoja toimeentulotukea saaville pitkäaikaistyöttömille sekä opiskelijoille, jotka saavat opintoetuuksien sijaan toimeentulotukea.
  • Arpeetti-työ on työsuhteista työtä omaan alaan liittyvissä tehtävissä.
  • Työssä on mahdollisuus näyttää osaamistaan.
  • Ansaittu palkka motivoi annettua etuutta enemmän.
  • Arpeetti-työ voi poikia sijaisuuksia tai vakituisen työpaikan.
  • Työsuhteen kesto ja viikkotuntimäärä ovat neuvoteltavissa.

Lue lisää Kelan sivuilta

Perustoimeentulotuki opiskelijoille

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.