Siirry sisältöön

Vauvaa vartenhan pakkaus jaetaan

Kela palvelee | 21.11.2017
Laura Lahtikivi
suunnittelija
Kuuntele artikkeli

”Olin iloinen saadessani äitiyspakkauksen, koska tavarat olisivat olleet kalliita ostaa. Erityisesti emalinen pesuvati oli hyödyksi vauvaa hoitaessani”, muistelee mummoni Kaisa 1960-luvun äitiyspakkausta. Suomalainen äitiyspakkaus on 80-vuotias keksintö, joka kotiutuu edelleen valtaosaan vauvaperheistä rahallisen avustuksen sijaan. Nykyään perheen pienimmäisen hoitaminen ei ole yleensä vain äidin vastuulla, joten olisiko äitiyspakkauksen nimeä aika uudistaa?

Vuonna 1949 äitiysavustusta saivat hakea kaikki äidit varallisuudesta riippumatta. Monet vauvat puettiinkin pakkauksesta tuttuihin nuttuihin.

Suomalaisen äitiysavustuksen historia ulottuu vuoteen 1937, jolloin laissa säädettiin raha- tai luontaisavustuksesta vähävaraisille perheille. Vuonna 1949 äitiysavustusta saivat hakea kaikki äidit varallisuudesta riippumatta. Monet vauvat puettiinkin pakkauksesta tuttuihin nuttuihin ja heitä hoidettiin pakkauksen tarvikkeilla. Avustuksen myöntämisen ehtona oli – ja on edelleen – terveydenhuoltoon hakeutuminen raskausaikana. Tämä on edistänyt äitien ja lasten hyvinvointia huomattavasti.

Kela on jakanut äitiysavustuksen vuodesta 1994 lähtien. Emalivati on jo vaihtunut nykyaikaisempiin hoitotarvikkeisiin, ja perinteisen pahvilaatikon muuttuvasta sisällöstä jutellaan Kelan somekanavissa.

Siinä missä Kaisa-mummoni oli vastuussa vauvan hoitamisesta puolisoaan enemmän, jakautuu hoitovastuu nykyään tasaisemmin ja äitiyspakkaus valmistaa vanhemmuuteen koko perhettä. Äitiysavustuslaki määrittelee avustuksen nimen kuitenkin yhä edelleen äitiyden kautta. Maaliskuussa 2017 Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen kertoi, että lainsäädännöstä vastaavaa ministeriötä on pyydetty nykyaikaistamaan äitiysavustuslakia. Äitiyspakkauksen nimen muuttamista esimerkiksi vauva-, perhe- tai vanhemmuuspakkaukseksi onkin ehdotettu usein, sillä vauvaa odottavia perheitä on monenlaisia ja avustus jaetaan nimenomaan perheen pienimmäisen vuoksi. Mikä sinusta olisi sopivin nimi pakkaukselle? Ota kantaa Kelan verkkosivuilla!

Kenties englanninkielinen nimitys baby box eli vauvalaatikko kuvaa pakkauksen ideaa parhaiten – vauvaa vartenhan pakkaus jaetaan.

Äitiyspakkauksesta on tullut yksi suomalaisen sosiaaliturvan symboleista, sillä se auttaa tuoreita vauvaperheitä tulotasosta riippumatta. Niinpä äitiyspakkauksen maine on kiirinyt maailmalle, ja esimerkiksi Skotlannissa on ryhdytty jakamaan vauvoille tarvikelaatikoita elämän ensimetrejä tasavertaistamaan. Lisäksi Englannissa, Meksikossa ja Uudessa-Seelannissa on kokeiltu vastaavien pakkausten jakamista vauvaa odottaville. Kenties englanninkielinen nimitys baby box eli vauvalaatikko kuvaa pakkauksen ideaa parhaiten – vauvaa vartenhan pakkaus Suomessakin jaetaan.

Vauvan pakkauksen äärellä erilaiset perheet kasvavat vanhemmuuteen samalla, kun tulokas pääsee nokosille samanlaiseen pahvilaatikkoon kuin niin monet ikätoverinsakin. Helsingin yliopistomuseossa järjestetäänkin marraskuussa Baby in the Box -erikoisnäyttely, jossa pääset kurkistamaan eri ikäluokkien äitiyspakkauksiin sekä äitiyspakkauksen historiaan. Jääköhän äitiyspakkaus pian muistoksi, jonka sijaan vauvan saapumiseen valmistauduttaisiinkin vauvan paketin tai vanhemmuuspakkauksen äärellä?

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.