Siirry sisältöön

Yhtenäistä asiakastyötä yli organisaatiorajojen

Kela palvelee | 6.5.2021
Kela sote-keskuksissa
Reitin pitää olla selvä, kun työkyky vaatii tukea.
Kuuntele artikkeli

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen Kelasta? Eri etuudet, lomakkeet, ehkä äitiyspakkaus? Aivan oikein, mutta teemme Kelassa myös paljon muuta, kuten hanketyötä. Itse pääsin mukaan Pirkanmaan työkykyhanke-ohjelmaan projektityöntekijäksi, johon siirryin kuntoutuksen ratkaisuasiantuntijan työstä.

Ratkaisuasiantuntijan työssäni antoisia hetkiä ovat olleet erityisesti ne asiakaskohtaamiset, jossa asiakas ja yhteistyökumppani ovat ottaneet yhteyttä ja halunneet keskustella Kelan kuntoutuspalveluiden vaihtoehdoista. Yhteisen keskustelun perusteella olemme saaneet aikaiseksi suunnitelman ja haettua asiakasta tukevat palvelut ja etuudet, joiden ansiosta asiakkaan asiaa on saatu edistettyä.

Kela osallistuu suunnitelman rakentamiseen ja toteuttamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Työkykyprojektin yhtenä tavoitteena Pirkanmaalla on parantaa osatyökykyisten työttömien itsearvioitua työkykyä ja lisätä työttömän osatyökykyisyyden ja työkyvyn tuen tarpeen tunnistamista eri palveluissa. On tärkeää, että asiakkaan asia käsitellään monialaisesti ja että Kela osallistuu suunnitelman rakentamiseen ja toteuttamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kelan etuuksien ja toimeentulon lisäksi selvitämme myös ehkä vähemmän tunnettuja työ- ja toimintakyvyn palveluita, kuten kuntoutuspalveluita. Asiakkaan ja ammattilaisten yhteisen asiantuntijuuden yhdistäminen mahdollistaa palvelutarpeen kartoittamisen ja palveluiden yhteensovittamisen asiakasta yksilöllisesti tukevalla tavalla.

Haluan ensimmäiseksi sanoa, että olemme yhteisellä asialla. Jokainen asiakas on yksilö, eikä kenenkään polku työelämään ole samanlainen. Työkykyä rajoittavien tekijöiden kartoituksessa mielestäni tärkein asia on, että asiakas saa realistisen käsityksen omasta tilanteestaan ja pystyy saadun tiedon valossa pohtimaan omaa tulevaisuuttaan. Rajoitteista ja esteistä tulisi puhua rehellisesti, mutta vähintään yhtä tärkeää on keskittyä olemassa oleviin voimavaroihin ja mahdollisuuksiin. Keskitymme monesti liikaa rajoittaviin tekijöihin ja ohitamme asiakkaiden potentiaalin. Työntekoani ohjaa lukemani ajatus: ”Kenestäkään meistä ei ole kaikkiin töihin, mutta jokaisesta on johonkin työhön”. Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Asiakas päättää.

Tärkeintä on, että asiakas saa realistisen käsityksen omasta tilanteestaan ja pystyy saadun tiedon valossa pohtimaan omaa tulevaisuuttaan.

Asiakkaan tilanne saattaa vaatia eri toimijoiden ja palveluiden yhteensovittamista. Asiakkaalle tilanne voi näyttäytyä epäselvänä luukulta toiselle siirtymisenä. Tärkeää olisi, että muodostamme organisaatiorajoista välittämättä yhdessä näkemyksen asiakkaan tilanteesta ja tilanteeseen parhaiten sopivista palveluista. On ilmeistä, että parhain työkalu yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi on vuoropuhelu.

Olen käyttänyt asiasta hedelmäkori-vertausta: Kokoamme yhdessä asiakkaan ja yhteistyökumppanien kanssa asiakkaalle yksilöllisen hedelmäkorin (= palvelukokonaisuuden). Asiakkaan ei tarvitse poimia jokaista hedelmää itse, vaan olemme mukana auttamassa. Tämän hedelmäkorin keräämisessä tärkeimmät työkalut ovat juurikin vuoropuhelu ja yhteistyö.

Pirkanmaan projektissa olemme vielä alussa ja otamme ensimmäisiä askeleitamme. Yhdessä olemme enemmän.

Elli,
organisaatiorajojen ylittäjä Kelasta

""

Tämä teksti liittyy Kela sote-keskuksissa -blogisarjaan, jossa seurataan, miten työkykyyn liittyviä palvelupolkuja raivataan helppokulkuiseksi.

""

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.