Siirry sisältöön

Aimo-heimolaisuutta laajentamassa työkykyhankkeessa

Kela palvelee | 9.9.2021
Kela sote-keskuksissa
Reitin pitää olla selvä, kun työkyky vaatii tukea.
Kuuntele artikkeli

Mikä ihmeen Aimo? Seinäjoella vuosina 2019–2020 toteutettu Aimo-työllisyyspalvelu oli yksi työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämistä kumppanuuspiloteista. Aimossa kokeiltiin allianssimallia ja yhteistoimintamallia työmarkkinatukeen oikeutettujen asiakkaiden palveluissa. Asiakkaita oli noin 2 500.  Itse työskentelin kokeilussa Kelan etuuksien ja erityisesti kuntoutuksen asiantuntijana.

Aimossa parasta oli, että kaikki asiakkaan kannalta keskeiset toimijat löytyivät saman katon alta. Yhteistyökumppaneiden välille syntyi luottamus ja yhteinen tavoite viedä asiakkaan asioita eteenpäin. Asiakkaita pystyttiin palvelemaan aiempaa kokonaisvaltaisemmin, eikä asiakkaan tarvinnut asioida erikseen jokaisen toimijan luona. Aimossa sai palvelua niin sanotusti yhden pysähdyksen taktiikalla. Asiat selkeytyivät jo yhdellä käynnillä, eikä asiakas päässyt putoamaan palvelupolulta – pingispeli eri tahojen välillä päättyi alkumetreillä, kun kaikilla oli yhteinen tavoite viedä asiakkaan asioita eteenpäin.

Aimossa sai palvelua niin sanotusti yhden pysähdyksen taktiikalla.

Aimossa kaikki asiakkaan kannalta keskeiset tahot otettiin mukaan yhteiseen tapaamispöytään heti asiakkuuden alussa. Tavoitteena oli, että asiakkaan kokonaistilanteen kannalta oikea suunta löytyy mahdollisimman varhain. Jos heti oli nähtävissä, ettei edellytykset johonkin palveluun tai etuuteen täyty, lähdettiin miettimään muita vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Mietimme asiakkaan kanssa yhdessä hänen tilanteeseensa sopivia tavoitteita ja etenimme niitä kohti sopivilla tuki- ja palvelumuodoilla

Asiakkaat kokivat tapaamiset rentoina keskusteluhetkinä ihmiseltä ihmiselle. Saatu ohjaus ja tuki lisäsivät myös henkistä jaksamista. Asiakkaat itse saivat myös vaikuttaa toiminnan kehittämiseen asiakasraadeissa. Eräs asiakas totesi yhteistyötapaamisen jälkeen, että: ”En olisi koskaan tiennyt, että on olemassa tällainen paikkaa, jossa autetaan ihmisen asiat kerralla kuntoon”. Toinen asiakas taas sanoi Aimon päättyessä, että: ”Parasta on ollut, kun kaikki palvelut ovat saman katon alla. On saanut kokonaisvaltaisesti apua”.

Asiakkaat kokivat tapaamiset rentoina keskusteluhetkinä ihmiseltä ihmiselle.

Sain olla osa Aimo-heimoa koko sen matkan ajan. Kelalaisena sain hypätä myös uudenlaiseen rooliin toimiessani osan asiakkaiden omaohjaajana. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden tarpeista ja tavoitteista lähtevä toiminta näkyi muun muassa siinä, että asiakkaat pääsivät oikeanlaisiin palveluihin. Lähdimme aina liikkeelle tutustumalla asiakkaaseen ja miettimään asioita hänen lähtökohdistaan askel askeleelta eteenpäin. Niille asiakkaille, joilla Kelan kuntoutuspalvelut olivat ensisijainen vaihtoehto, toimin omaohjaajana rinnalla kulkien koko palvelun ajan. Kun kuntoutus päättyi ja muista palveluista tuli asiakkaalle ensisijaisia, ohjasin asiakkaan saattaen toiselle ammattilaiselle. Luottamus yhteistyökumppaneiden välillä mahdollisti sen, että kykenimme keskustelemaan avoimesti ristiriitaisistakin asioista löytäen yhteisen, erityisesti asiakkaan tavoitteiden mukaisen ratkaisun. Teimme työtä yhdessä asiakkaan tavoitteiden, suunnitelmien ja haaveiden saavuttamiseksi.

Yhden käynnin aikana asiakkaan etuussolmut saatiin aukeamaan.

Erityisen suuria hetkiä olivat ne, kun asiakkaat löysivät ratkaisun tilanteeseensa pitkään jatkuneen haastavan vaiheen jälkeen. Matkan varrelta on jäänyt erityisesti mieleen yksi asiakas, jolla oli Aimoon tullessa useita etuuksia vireillä Kelassa ja kaikki etuudet solmussa. Osassa etuuksia odotettiin toisen etuuden ratkaisua. Osassa etuuksia odotettiin puolestaan jotain lisäselvitystä asiakkaan tilanteesta. Asiakkaalla oli ongelmia verkkotunnusten kanssa, eikä hän päässyt lukemaan Kelasta lähetettyjä viestejä. Tämän yhden käynnin aikana asiakkaan etuussolmut saatiin aukenemaan. Lähtiessään tapaamiselta asiakkaalla oli jo muutama etuuspäätös taskussaan ja vireille jääneet etuudetkin saatiin ratkaistua kohtuullisessa ajassa tapaamisen jälkeen. Samalla käynnillä tehdyt suunnitelmat uudelleen koulutuksen osalta ja saatu tieto eri tahojen kautta saatavista tukimahdollisuuksista opintojen ajalle vahvistivat asiakasta tekemään päätöksen hakeutua opiskelemaan. Lopputulemana oli, että asiakas pääsi opiskelemaan haluamalleen alalle Kelan ammatillisen kuntoutuksen keinoin.

Tätä Aimo-heimolaisuutta, etenkin asiakkaan asioiden varhaisen puuttuminen osalta olen omalta osaltani viemässä eteenpäin nyt työkykyhankkeessa Etelä-Pohjanmaan TOIMEKSI-hankkeen kautta, jossa tavoitteena on nimenomaan yhdenmukaistaa ja vahvistaa kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien osatyökykyisten ja vammaisten palveluita ja palvelupolkuja.

Hanna-Mari Raittinen,
solmujen avaaja

Tämä teksti liittyy Kela sote-keskuksissa -blogisarjaan, jossa seurataan, miten työkykyyn liittyviä palvelupolkuja raivataan helppokulkuiseksi.

Hanna-Mari Raittinen.

""

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.