Siirry sisältöön

Etäpalvelu tuo Kelan maaseudullekin

Kela palvelee | 10.10.2017
Pikkupaikkakunnalla asuvan Kyösti Koivuniemen Kela-asiat hoituvat muutamassa minuutissa, yleensä jonottamatta ja vain 300 metrin päässä kotoa. Etäpalvelussa saa kuvayhteyden palveluneuvojaan.
Kuuntele artikkeli
Kyösti Koivuniemi astumassa Jurvan palvelupisteeseen.
Jos etäpalvelua ei olisi, Kyösti Koivuniemi joutuisi hakemaan Kelan palvelut kymmenien kilometrin päästä Kurikasta tai Kauhajoelta. Jurvassa etäpalvelu toimii 300 metrin päässä kotoa.

Jurvalaisen Kyösti Koivuniemen, 34, elämä joutui viime vuodenvaihteessa sellaiseen myllerrykseen, että Kelan palveluille tuli tarvetta. Rahat loppuivat, kun ura R-kioskikauppiaana päättyi. Kyösti palasi koulunpenkille ja ryhtyi opiskelemaan lähihoitajaksi. Samoihin aikoihin epilepsiakin muistutti taas olemassaolostaan: kohtaus vei ajokortin kolmeksi kuukaudeksi.

”Siinä oli monta asiaa selviteltävänä: toimeentulotuki, matkakorvaukset sekä opiskeluihin ja työmarkkinatukeen liittyviä asioita”, Kyösti luettelee.

Lähin Kelan palvelupiste on Kurikan keskustassa, jonne tulee edestakaista ajomatkaa yli 50 kilometriä. Kyösti onkin hoitanut Kela-asioitaan puhelimessa ja verkossa sekä kuvayhteydellä toimivan etäpalvelun kautta Jurvan asiointipisteessä.

”Etäpalvelu on paras kaikista. Se on mahtavaa, kun saa asiansa hoidettua muutamassa minuutissa”, Kyösti kehuu.

Jurvan asiointipisteen Sointu Mäki-Marttunen avaa Kyösti Koivuniemelle kuvayhteyden Seinäjoen Kelaan.

Asiointi hoituu kasvotusten kuvayhteydellä

Etäpalvelussa Kelan palveluneuvoja neuvoo asiakasta kuvayhteyden välityksellä. Palvelu vastaa toimistopalvelua. Parasta etäpalvelussa on Kyöstin mielestä se, että hän saa näköyhteyden ihmiseen, joka kuuntelee ja selvittää hänen asioitaan.

”Väärinkäsityksiä ja tulkintaongelmia ei pääse syntymään niin helposti, kun voin heti tarkistaa, ymmärsinkö asian oikein.”

”Lomakkeita täytellessä jää aina vähän epävarma olo, osasinko täyttää ne oikein. Nyt ei pääse syntymään niin helposti väärinkäsityksiä ja tulkintaongelmia, kun voin heti tarkistaa, ymmärsinkö asian oikein”, Kyösti sanoo.

Etäpalvelussa asiointi hoituu nopeasti. Useimmiten jo etäpalvelupuhelun aikana selviää, mihin etuuksiin Kyösti saattaa olla oikeutettu.

Palvelun käyttäminen on myös helppoa: Jurvan asiointipisteessä työskentelevä Sointu Mäki-Marttunen ja Kyösti menevät yhdessä huoneeseen, jossa etäpalvelua varten varattu tietokone on. Sointu avaa yhteyden Kelan toimistoon Seinäjoelle. Ruudulle ilmestyy palveluneuvoja Teija Salmi.

”Hei, Jurvan asiointipisteestä soitellaan. Täällä olisi asiakas, joka haluaisi jutella työmarkkinatukiasioista”, Sointu sanoo ja jättää Kyöstin hoitamaan asioitaan rauhassa Teijan kanssa.

Palveluneuvoja Teija Salmi palvelee Kyöstiä kuvayhteyden välityksellä.

Vastaanotolle ilman ajanvarausta

”On maalla asumisen synti ja siunaus, että voin vain tupsahtaa sisään ja sanoa Soinnulle, että tulin hoitamaan vähän Kela-hommia. Kaupungissa sellainen ei taitaisi onnistua”, Kyösti naurahtaa.

Kelan etäpalveluun ei tarvitse varata aikaa etukäteen. Palveluneuvojan puheille pääsee useimmiten jonottamatta.

”Olemme ehkä yhden kerran joutuneet erään asiakkaan kanssa odottamaan palveluneuvojan vapautumista kymmenisen minuuttia”, Sointu muistelee.

Kyöstin mielestä etäpalvelua ei enää saa paljon paremmaksi.

Paljon paremmaksi palvelua ei Kyöstin mielestä enää saa. Ellei sitten etäyhteyttä saisi avattua kotikoneelta.

”Sitten taitaisi kyllä syntyä jo jonoa, jos kaikki klikkailisivat palveluun kotikoneiltaan. Minä saan hoitaa Kela-asioita nytkin melkein kuin kotonani, koska asun 300 metrin päässä asiointipisteestä”, Kyösti nauraa.

Kyöstin ehdottama kotikäyttö on itse asiassa jo nyt osittain mahdollista. Kela tarjoaa kotoa käsin tapahtuvaa etäpalvelua vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen palveluna sekä kielipalveluina kurdiksi sekä pohjois- ja koltansaameksi.

Ensi vuonna uuteen ammattiin

Kyöstin elämä on nyt – osaksi Kelan ansiosta – mallillaan. Viime vuoden marraskuussa alkanut työttömyysaika jäi lyhyeksi, koska Kyösti aloitti jo tammikuussa opinnot Vamiassa Vaasassa. Hän valmistuu kehitysvammatyöhön erikoistuvaksi lähihoitajaksi ensi vuoden joulukuussa.

Viimeisimmästä epilepsiakohtauksestakin on aikaa vuosi. 11 vuotta seurana ollut sairaus on rauhoittunut, kun yrittäjän kiireet ja huolet ovat jääneet taakse.

”Opiskelu on niin mielenkiintoista, etten ole edes malttanut kysellä, pääsisinkö epilepsiakuntoutukseen. Yrittäjävuosina yritin muutaman kerran päästä kurssille, mutta aikataulut eivät koskaan osuneet yksiin”, Kyösti kertoo.

Katso video, jolla Kyösti kertoo kolme hyvää syytä käyttää Kelan etäpalvelua!

Näin Kela palvelee etäyhteydellä

  • Etäpalvelua voi käyttää yli 50 asiointipisteen lisäksi yhdeksällä Pirkanmaan alueella toimivalla Lähitorilla, kolmessa nuorten Ohjaamossa  ja syyskuun alusta yhdessä Perhekeskuksessa. Katso tarkemmat tiedot Kelan verkkosivuilta.
  • Etäpalvelussa Kelan palveluneuvoja neuvoo asiakasta kuvayhteyden välityksellä.
  • Etäpalvelussa voi hoitaa kaikkia samoja asioita kuin Kelan toimistossakin. Ensisijaisesti palvelu on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat laajempaa neuvontaa Kela-asioissa.
  • Etäpalveluun ei tarvitse varata aikaa, mutta asiointivuoroa voi joutua hetken odottamaan.
  • Pohjoissaamenkieliset ja koltansaamenkieliset asiakkaat voivat olla yhteydessä Kelaan joko kotikoneelta tai Virtu-palvelupisteestä.
  • Kurdin soraniksi Kelan etäpalvelua voi käyttää kotikoneelta.

Lue lisää Kelan sivuilta

Etäpalvelu

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.