Katri Korolainen 20.12.2019 2 min

Ensimmäinen joulu

Sydämestä ottaa niin, että pala nousee kurkkuun. Pientä rutistaessa silmäkulmat kostuvat väistämättä. Luulin, että tämä pienen ihmisen tuoma liikutusten hyökyaalto olisi jo rauhoittunut kevään ensiviikkojen jälkeen. Vaan joulu pääsi yllättämään. Ensimmäinen tonttulakki. Ensimmäiset yhteislaulut vauva sylissä. Pienen ihmetys joulukuusen ääressä. Liikuttavat yritykset päästä koskettamaan kaikkea kimaltavaa. Kaikki omat joulumuistot yhdistettynä vauvan ensikokemukseen.

Yhtäkkiä olen taas kuin pariviikkoisen äiti, joka liikuttuu jokaisesta uudesta asiasta.  Ei siitä mihinkään pääse: joulu herkistää.

Vauvan ensimmäinen joulu on myös aloittanut uudestaan joulunviettokeskustelut perheessämme. Missä ja kenen kanssa vietämme aikamme? Kuinka paljon valmistamme itse, kuinka paljon turvaudumme valmiiseen? Panostammeko yhteiseen aikaan vai suuriin lahjoihin? Mihin on ylipäänsä varaa?

Tärkeintä ei ole joulun suorittaminen, vaan aito läsnäolo erityisesti oman jälkikasvun kanssa.

Itse sorruin jälleen helmasyntiini aikaoptimismiin: ajattelin tekeväni lahjat itse ja leipovani kodin jouluiseksi. Nyt viikkoa ennen joululimppuainekset notkuvat edelleen keittiön pöydällä ja itsetehtyjen lahjojen aihiot ovat vielä pahasti kesken. Toivon, että muistan tämän ensi vuonna: tärkeintä ei ole joulun suorittaminen, vaan aito läsnäolo erityisesti oman jälkikasvun kanssa.

Lapsi on kuitenkin armollinen. Hän on iloinen itsensä, kunhan hoivaa, ruokaa ja unta riittää. Hänelle joulu lienee vielä ensikin vuonna samanlainen kuin mikä tahansa päivä. Samalla juuri se vaatii meiltä vanhempina uutta asennoitumista: lapsi herää varhain ja tarvitsee leikkiseuraa myös jouluna. Enää pyhinä ei levätäkään talven työtaakkaa ja väsymystä pois tai lueta romaania tuntikausia. Rutiinien täytyy rullata myös juhla-aikaan.

Joulu kahdeksankuisen kanssa saa meidät vanhemmat rakentamaan joulutraditioita omalle perheellemme. Mitä toivomme pienen muistavan tulevista jouluista? Kiinnitymmekö ulkoisiin puitteisiin vai ihmisiin, joiden kanssa juhlaa viettää? Rakentuuko joulumme lahjoista ja herkuista vai sittenkin vaikka joululauluista?

Aikuisten lahjastressi näyttäytyy lapsia seuratessa hauskana: erään ystäväni nelivuotias oli juuri toivonut joulupukilta teippirullaa.

Omassa joulussamme haluaisimme keskittyä yhdessäoloon, jossa lahjat tai varsinkaan niiden määrä eivät olisi pääroolisssa. Aikuisten lahjastressi näyttäytyy muutenkin lapsia seuratessa hauskana: erään ystäväni nelivuotias oli juuri toivonut joulupukilta teippirullaa.

Toivonkin, että vauva saa meidät näkemään juhlan lisäksi myös hyvän arjen merkityksen: yhdessäolo ja toisten huomiointi eivät kuulu ainoastaan pyhäpäiviin. Hienon juhlan rakentamisen sijaan haluaisin keskittyä tasapainoisemman arjen varmistamiseen. Siinä taitaakin olla puuhakkaalle luonteelleni riittävästi haastetta koko tulevalle vuosikymmenelle.

Ihmeellistä ja rauhaisaa joulua kaikille, erityisesti ensimmäistä jouluaan viettäville pienille!

Aihesanatlapsiperheet