Katri Korolainen 10.3.2020 4 min

5 asiaa, jotka vauvavuosi opetti

Noin 1 500 vaipanvaihtoa, ehkä 2 500 imetyskertaa, varmaankin 750 yöherätystä. Ainakin 700 päiväunet, satakunta vauvabodya, vaunulenkkejä vielä enemmän. Tuntuu hurjalta summata pienen ihmisen ensimmäistä vuotta, sillä mitkään sanat tai määreet eivät tunnu riittävän tämän elämänmuutoksen kuvaamiseen tyhjentävästi. Minulla ei koskaan ole ollut näin paljon vapaa-aikaa ja samalla näin vähän aikaa itselleni. Tällaista sylittelyn, hellyyden ja hassuttelun määrää ei voinut etukäteen sisäistää.  Vauvavuosi on sisältänyt samalla suurta epätietoisuutta ja syvää sisäistä varmuutta. Se on ollut samaan aikaan onnellisinta ja intensiivisintä elämässäni. Haparoiden summaisin vuotta viiden opin kautta.

Vauva kasvattaa vanhempiaan. Vaikka meidän aikuisten tehtävänä on kasvattaa lapsemme, on lapsi jo pienestä asti erinomainen kasvattaja myös aikuisille. Vauvalla on tarpeensa, muttei vielä suurtakaan kykyä kertoa niistä selkeästi. Vauva on kuitenkin yllättävän joustava: hän odottaa, hän ei tiuski, hän antaa vanhemman kokeilla. Useimpina päivinä olen oppinut vähintään yhtä paljon itsestäni kuin vauvasta. Miten reagoin rutiineihin, entäpä äkillisiin uusiin tilanteisiin? Miten pysyn rauhallisena, kun pienen yöllinen itku ei vain ota loppuakseen? Miten voi tulla ikävä jo vartin päästä kotoa lähtemisen jälkeen, vaikka tarve omalle ajalle on ollut jo päiviä huutava?

Vauvaperheiltä kysytään useimmiten ensimmäisenä siitä, kuinka heillä nukutaan.

Kaiken joutuu opettelemaan itse. Lastenhoitoon ja -kasvatukseen löytyy vinkkejä ja vinkkaajia jokaisesta kadunkulmasta. Usein kavereiden neuvot tai kirjallisuusvinkit auttavatkin eteenpäin uudessa tilanteessa. Kuitenkaan jokainen kikka kakkonen ei toimi jokaisen lapsen kanssa. Kannustankin jokaista vanhempaa löytämään omalle lapselle sopivimman tavan ihan itse. On sitten kyse lelujen hankinnasta tai yöheräämisistä. Toiselle kaikkein tärkein hankinta voi olla meille turha, toisen parhaatkaan mantrat eivät välttämättä toimi meidän lapsellemme.

Jokaisesta hyvästä yöstä kannattaa olla kiitollinen. Ne yöt, ne yöt. Vauvaperheiltä kysytään useimmiten ensimmäisenä siitä, kuinka heillä nukutaan. Pienen lapsen vanhemmille kysymys onkin relevantti, sillä melko harva vastasyntynyt nukkuu kovinkaan montaa tuntia kerralla. Olen itse hyvä nukkuja ja nukahtaja ja pärjään myös kausittain pienemmällä unella. Silti vauva-arjen unen määrä ja laatu on yllättänyt. Vaikeinta on se, ettei valvomiskierteen keskellä useimminkaan tiedä, koska seuraava kunnollinen lepo on tulossa. Olenkin päätynyt siihen, että pyrin olemaan kiitollinen jokaisesta hyvin nukutusta yöstä. Myös toisenlaisia kun kuitenkin riittää.

Aina on joku vaihe menossa. Vauva-arki ei ole stabiilia ja samanlaista, vaikka rutiinit kannattelevatkin päiviä suurelta osin. Lapsi kasvaa ensimmäisen vuoden aikana niin vinhaa vauhtia, että rutiineja joutuu silti vaihtelemaan miltei viikoittain. Hereilläoloaika, leikit ja syömistavat muuttuvat vuoden aikana monta kertaa. Juuri kun jonkun rytmin tai tavan on oppinut, se pitää jo muuttaa. Tämä(kin) kasvattaa, ainakin kaltaistani rakenneihmistä.

Tällaista syvää rakkautta ja sen osoittamista todeksi joka päivä en etukäteen osannut odottaa.

Rakkaus kasvaa jakaessa. Elämäni on ollut aiemminkin onnellista, mutta tällaista syvää rakkautta ja sen osoittamista todeksi joka päivä en etukäteen osannut odottaa. Totta kai tiesin, että vauvaa pidetään hyvänä ja halitaan. Kuitenkin tämä jatkuva, ajoittain pakahduttava yhdessäolo ja hellyyden määrä on ollut niin kokonaisvaltaista, etten tiedä, kuinka minäkään enää pärjäisin ilman. Ja ihmeellistä, miten pienikin jo oppii märkien vauvapusujen antamisen!

Pian poikamme jo kävelee ja täyttää vuoden, ja odotamme innolla, kumpi tapahtuu ensin. Ensiaskelien lisäksi odotamme myös ihmeellisiä, ensimmäisiä sanoja. Kevään ja kesän hän on kotona isänsä kanssa, mutta syksyllä luvassa on päivähoidon aloitus. Pohdimme juuri, kuinka järjestämme arjen ja työmme pienelle päiväkotilaiselle sopivaksi. Mistä saamme päivähoitopaikan? Miten hän sopeutuu osaksi lapsiryhmää? Kuinka pitkään pieni voi olla päiväkodissa? Kannattaako toisen tai kummankin hyödyntää esimerkiksi osittaista hoitovapaata?

Moni muukin lapsen kasvuun ja tuleviin aikoihin liittyvä kysymys pyörii jo mielessä. Nojaan kuitenkin myös vanhemmuuden ja lapsiarjen suhteen viisaan Mauno Koiviston sanoihin ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”