Siirry sisältöön

Elatusapua vai sittenkin elatustukea?

Kela palvelee | 7.5.2019
Joona Suonperä
palveluasiantuntija
Kuuntele artikkeli

Mitä tarkoittaa elatusapu tai elatustuki, entä mikä on elatusvelvollinen? Näihin termeihin perhe törmää yleensä siinä vaiheessa, kun päädytään eroon ja aletaan pohtia yhteisten lasten asumista, tapaamisia ja elatusta.

Ero voi tuntua vaikealta, ja hoidettavia asioita on yleensä enemmän kuin aikaa löytyy vuorokaudesta. Meille Kelan asiakaspalveluunkin tulee paljon elatusasioihin liittyviä kysymyksiä. Moni niistä liittyy elatusasioiden järjestelyihin käytännössä, usein kysytään tukiasiaa ja joskus kaivataan vain henkistä tukea. Kaikissa näissä olemme tietysti läsnä sinua varten. On silti hyvä käydä hieman läpi eroon liittyvää tukiviidakkoa ja termejä sekä käytännön ohjeita.

Lapsella voi olla vain yksi virallinen osoite.

Kun olette päättäneet muuttaa erilleen ja alatte miettiä yhteisten lastenne asioita, on yleensä hyvä varata aika kunnan lastenvalvojalle. Vanhempina voitte tietysti sopia kaikista käytännön asioista suoraan keskenänne, mutta sopimuksille on hyvä käydä hakemassa lastenvalvojan vahvistus kaiken varalle. Koska lapsella voi olla vain yksi virallinen osoite, hänen on oltava kirjoilla jommankumman vanhemman luona. Vuoroviikko-asuminen on yleistynyt paljon, mutta siitä huolimatta osoitteita voi olla vain yksi. Tämä yleisesti määrittelee, kumpi vanhemmista on lähivanhempi ja kumpi etävanhempi.

Yleensä etävanhempi maksaa lähivanhemmalle elatusapua. Elatusapu on nimensä mukaisesti se rahasumma, jota toinen vanhempi maksaa toiselle elatuksen tarpeen mukaisesti. Elatusavun määräytymisessä auttaa lastenvalvoja, eikä tähän voida antaa neuvoja Kelasta. Kun elatusavusta on päästy sopuun, elatussopimus kannattaa vahvistaa lastenvalvojan luona, sillä tämä turvaa lapsen oikeutta.

Elatussopimus kannattaa vahvistaa lastenvalvojan luona, sillä tämä turvaa lapsen oikeutta.

Jos elatusvelvollisen maksukyky on puutteellinen vaikkapa työttömyyden vuoksi, elatusapu on mahdollista määritellä hieman pienemmäksi. Näissä tilanteissa lähivanhempi voi elatussopimuksen turvin hakea Kelasta elatustukea. Tällöin elatusvelvolliselle ei myöskään kerry elatusapuvelkaa. Kiistatilanteessa elatusapua voi hakea myös käräjäoikeuden kautta ratkaistavaksi. Huomioithan, että Kela myöntää elatustukea vain lastenvalvojan vahvistaman elatussopimuksen tai käräjäoikeuden antaman tuomion perusteella. Elatusvelvollisuus vanhemmilla on lapsen 18-vuotispäivään saakka, eikä tämä katkea, vaikka vanhempi menettäisi huoltajuuden.

Hankalan – tai joskus helpottavankin muutoksen äärellä on hyvä hoitaa asiat järjestelmällisesti alta pois.

Kaikille osapuolille kurjia tilanteita ovat ne, joissa asioista ei saada sovittua tai elatusavun maksaminen laiminlyödään. Juuri tästä syystä elatussopimus tai käräjäoikeuden kautta haettu päätös on hyvä tehdä. Niiden turvin voit hakea elatustukea Kelasta myös niissä tilanteissa, joissa elatusvelvollinen ei suostu maksamaan elatusapua. Tällöin Kela maksaa sinulle elatustukea ja perii elatusavun elatusvelvolliselta.

On myös tilanteita, jolloin elatusapua ei ole voitu määritellä, koska isyyttä ei ole voitu vahvistaa. Silloin Kelasta voi saada täyden elatustuen, joka on tänä vuonna 158,74 euroa kuukaudessa. Lisäksi tukeen on oikeutettu, jos on adoptoinut lapsen yksin tai jos isyys on vahvistettu mutta elatusapua ei ole voitu samalla vielä vahvistaa. Kattavampaan listaan tilanteista voit tutustua Kelan verkkosivuilla.

Hankalan – tai joskus helpottavankin muutoksen äärellä on hyvä hoitaa asiat järjestelmällisesti alta pois. Kela on elämässä mukana, ja palveluasiantuntijamme ohjaa sinut tarvittaessa oikeaan suuntaan.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.