Siirry sisältöön

Läheisen kuollessa aika pysähtyy

Kela palvelee | 25.9.2018
Jaana Martikainen
palveluasiantuntija
Kuuntele artikkeli

Kuolemasta ei ole aina helppo puhua, eikä läheisensä menettänyttä ihmistä helppo kohdata. Kuolemaa ei välttämättä halua edes ajatella silloin, kun elämä rullaa eteenpäin. Kelan palveluneuvojana kohtaan silloin tällöin ihmisiä, joita suru ja järkytys ovat juuri koetelleet. Usein nämä ilmoitukset tai neuvojen pyynnöt uudessa elämäntilanteessa keskellä surua ovat hyvin koskettavia ja pysähdyttäviä.

Miksi äidin piti menehtyä juuri silloin, kun olisin tarvinnut hänen tukeaan uudessa elämänvaiheessani?

Läheisen kuollessa aika pysähtyy hetkeksi. Suru on ainutlaatuista ja meidän jokaisen oma kokemus. Kukaan toinen ei voi määritellä tai käskeä, mitä tunteita saa tuntea. Suru voi pysäyttää, lamaannuttaa ja rikkoa. Suru ja menetys voivat laittaa myös suorittamaan ja järjestelemään asioita, jotta arjesta edes jotenkin selviäisi. Kun läheinen kuolee, omaisten tehtävä ei ole helppo. Joitakin hautajaisjärjestelyt auttavat selviytymään ja joku toinen puolestaan voi lamautua täysin. Kelan sivuilta löytyy muistilista, josta voi olla apua asioita hoitaessa.

Oma äitini sairastui vakavasti odottaessani juuri esikoistani. Kun hän vuosia taisteltuaan sitten menehtyi, ei sitä surun tunnetta voinut etukäteen kuvitellakaan. Tunteiden myrskyssä tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että sain pitää äitini aikuisvuosille saakka. Poljin myös mielessäni itsekkäästi jalkaa ja kiukkusin, miksi äidin piti menehtyä juuri silloin, kun olisin tarvinnut hänen tukeaan uudessa elämänvaiheessani. Kuolema ei kuitenkaan koskaan kysy lupaa tai sopivaa ajankohtaa.

Taloudelliset huolet voivat tuoda muutenkin raskaaseen tilanteeseen lisää taakkoja kannettavaksi.

Omaisen kuolema voi tuoda elämään surun ja ikävän lisäksi muita huolia. Esimerkiksi taloudelliset huolet voivat tuoda muutenkin raskaaseen tilanteeseen lisää taakkoja kannettavaksi. Puolison tai vanhemman menehtymisen jälkeen voi tietyin edellytyksin olla oikeutettu perhe-eläkkeeseen. Tietoja Kelan maksamasta perhe-eläkkeestä löytyy esimerkiksi verkkosivuiltamme.

Kelalla on omaisensa menettäneelle oma palvelunumero. Palvelussa minulta kysytään usein, pitääkö läheisen kuolemasta ilmoittaa Kelaan. Jos omainen on saanut esimerkiksi Kelan maksamaa eläkettä, kannattaa menehtymisestä ilmoittaa Kelaan mahdollisimman pian. Kela maksaa eläkkeen sen kuukauden loppuun, jonka aikana eläkkeensaaja on kuollut. Jos omainen menehtyy sairaalassa tai hoitolaitoksessa, tieto lähtee eteenpäin väestötietojärjestelmään. Sieltä tieto etenee myös Kelaan ja muihin eläkelaitoksiin. Osanottoni suureen suruusi.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.