Fanny Toivio 16.10.2018 3 min

9 kuukauden odotus on ohi – sain opiskelijayksiön!

Muuttaessani Tampereelta Helsinkiin, otin vastaan ensimmäisen asunnon, jota minulle tarjottiin: huoneen solussa. Tiesin, että Helsingissä asuminen on kalliimpaa kuin vanhalla kotipaikkakunnallani ja että opiskelijabudjettiin sopivia yksiöitä olisi vaikea löytää. Olin siinä hetkessä tyytyväinen edulliseen huoneeseeni soluasunnossa, jonka jaoin kahden muun opiskelijan kanssa. Eikä minulla oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoakaan.

Ajattelin, että soluasuminen olisi vain väliaikainen ratkaisu. Pian aloinkin kaivata omaa rauhaa ja tilaa, sillä olin tottunut asumaan yksin. Laitoin heti opintojen alussa yksiöhakemuksen opiskelija-asuntosäätiö HOASille, sillä olin kuullut jonojen olevan pitkiä. Monien kuukausien jälkeen odottaminen palkittiin, ja pääsin muuttamaan yksiöön lokakuun alussa. Odotin yksiötä noin yhdeksän kuukautta, mikä on tällä hetkellä aika tyypillinen jonotusaika HOASilla.

Soluasuntomme ei missään vaiheessa tuntunut kodilta. Se oli oikeastaan vain paikka, jossa kävin nukkumassa.

Yhteiselomme solussa sujui ihan hyvin, ja minulla oli todella mukavat kämppikset. Soluasuntomme ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut kodilta. Se oli oikeastaan vain paikka, jossa kävin nukkumassa. Myös tilanpuute alkoi häiritä­: kolmen naisen käytössä oli vain yksi kylpyhuone eikä keittiössä ollut säilytystilaa juuri ollenkaan. Olin kuitenkin asunut melkein seitsemän vuotta omillani, ja siinä ajassa oli päässyt kertymään jos jonkinmoista astiastoa, kattilaa ja pannua.

Jos olen täysin rehellinen, en oikeastaan jäänyt kaipaamaan soluelämästä muuta kuin halpaa vuokraa.

Arvostan asumisessa mukavuutta ja koti on minulle tärkeä paikka, sillä siellä rauhoitun muuten aika kiireisen arjen keskellä. Voitte varmastikin arvata, että olen ollut onneni kukkuloilla jo tänä lyhyenä aikana, jonka olen päässyt asumaan ihan omassa rauhassa uudessa kodissani! Jos olen täysin rehellinen, en oikeastaan jäänyt kaipaamaan soluelämästä muuta kuin halpaa vuokraa…

Vuokrani siis luonnollisesti nousi jonkin verran muuttaessani yksiöön, ja hain asumistukeeni muutosta Kelan verkkoasiointipalvelussa. Asumistukeni nousi, mutta se ei kuitenkaan riitä kattamaan koko vuokraani. Töitä täytyykin nyt tehdä opintojen ohella hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä työnteko tuo mukavasti vaihtelua arkeen. Koetan kuitenkin pitää huolen siitä, että koulutehtäville jää tarpeeksi aikaa.

Näiden tulorajojen suhteen täytyy kyllä olla tarkkana, ettei tukia peruta myöhemmin takaisin.

Nyt minun täytyy tarkkailla tulorajoja hieman enemmän, sillä haluan tehdä töitä vain sen verran, ettei minun tarvitse ruveta perumaan opinto- ja asumistukiani. Kelan sivuilla asiointi sujuu helposti, mutta näiden tulorajojen suhteen täytyy kyllä olla tarkkana, ettei tukia peruta myöhemmin takaisin.

Osa ystävistäni täällä pääkaupunkiseudulla asuu kämppisten kanssa, mutta kuitenkin enemmistö on halunnut päästä asumaan yksin. Koska monet haluavat asua itsekseen ja opiskelijabudjettiin sopivalla hinnalla, tarkoittaa se joistain muista vaatimuksista luopumista. Osa luokkakavereistani asuu kauempana Helsingin keskustasta tai toisessa kaupungissa. Joidenkin heistä yksiöt ovat alle 20 neliötä ja jotkut ovat asuneet pidempään vanhempiensa luona etsiessään opiskelijabudjettiin sopivaa kotia.

Nykyään nuoret arvostavat niin paljon mukavuuksia, hyvää elintasoa, itsenäisyyttä ja omaa rauhaa, ettei kämppisasuminen houkuta. Ainakin minua solussa asuminen auttoi arvostamaan juuri näitä asioita vielä enemmän.