Elli Aaltonen 28.11.2017 2 min

Seniorit asioivat verkossa – eikä yhtälö ole niin vaikea kuin uskotaan

Tällä viikolla mediassa kuhistaan digistä ja techistä, kun suuri start up -konferenssi Slush käynnistyy Helsingissä. Slushin ympärille on kehittynyt muitakin tapahtumia, kuten Digital Silver. Se kerää yhteen toimijoita, joita kiinnostaa, miten yhdistää digitaaliset ratkaisut ja ikääntyvän väestön tarpeet. Myös minä kuulun tuohon porukkaan.

Kelan tavoite on palvella asiakkaita heidän omista lähtökohdistaan parhaalla mahdollisella tavalla. Toimistoverkkomme on edelleen kattava ja puhelinpalvelumme palvelee eri etuuksissa. Silti verkkoasiointi voi olla monelle aktiiviselle seniorille kätevin ja nopein kanava hoitaa asioita.

Moni skypettää videoyhteydellä lapsenlapsilleen tai pitää muuten yhteyttä somessa sukulaisten ja ystävien kanssa.

Väitetään, että ikäihmiset välttelevät teknologiaa ja verkkopalveluita. Se ei ole aivan totta. Heidänkin täytyy tietysti kokea, että palvelusta on heille hyötyä: moni skypettää videoyhteydellä lapsenlapsilleen tai pitää muuten yhteyttä somessa sukulaisten ja ystävien kanssa. Myös ajanvaraukset lääkärille sujuvat helposti verkossa.

Kelan asiakkaiden verkkoasiointi on kasvanut huimasti. Vuonna 2012 Kelan verkkoasiointipalveluun kirjauduttiin jo yli 8 miljoonaa kertaa, ja tänä vuonna luku on lokakuun loppuun mennessä jo lähes 20 miljoonaa.

Senioreita käyttäjissä on toki vähemmistö. Esimerkiksi eläkkeensaajan asumistuki on monelle pienituloiselle seniorille tärkeä etuus. Myös sitä voi hakea verkossa. Verkossa tehtyjen hakemusten määrä on pienempi kuin monissa muissa etuuksissa: runsas kuudesosa uusista hakemuksista tehdään verkossa. Määrä kuitenkin kasvaa joka vuosi. Myös muutoksista elämäntilanteessa voi ilmoittaa kätevästi verkossa.

Verkkoasioinnin kasvu on huimaa, ja palvelut koetaan omiksi. Miksipä siis ei myös ikäihmisten asiointi verkossa voisi sujua?

Omakantaan kirjauduttiin vuonna 2012 yli 300 000 kertaa. Palvelu olikin tuolloin aivan uusi. Tänä vuonna sinne on tunnistauduttu jo yli 10,5 miljoonaa kertaa. Omakanta tarjoaa meille kaikille tärkeitä palveluja – siellä voi tarkistaa omat reseptinsä ja uusia niitä. Palvelusta näkee myös laboratoriotulokset, kuten senkat ja sokerit.

Verkkoasioinnin kasvu on huimaa, ja palvelut koetaan omiksi. Miksipä siis ei myös ikäihmisten asiointi Kelan verkkopalveluissa voisi sujua? Tietoa palveluista sekä tukea ja kannustusta siihen toki tarvitaan.

Kela on mukana tukemassa senioreiden asiointia verkossa. Tänä vuonna olimme ensimmäistä kertaa Digimpi Lappi -kiertueella yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Koulutimme vapaaehtoisia kiertueen digilähettiläitä työpajoissa kertomaan Kelan verkkoasiointipalveluista. Olemme myös Senior Surf -tapahtumissa yhteistyössä vanhusjärjestöjen kanssa esittelemässä senioreille Kelan verkkoasiointipalvelua ja Omakantaa.

Tämä on mielestäni toimintaa, jota meidän pitää olla tukemassa ja kehittämässä.

Jos sinua kiinnostaa Kelan verkkoasiointipalvelut, niin kirjaudu pankkitunnuksillasi palveluun ja katsele ympärillesi. Jos sinulla ei ole vielä eurooppalaista sairaanhoitokorttia, tilaa se helposti muutamalla klikkauksella – sillä pääset julkisen sektorin hoitoon, kun matkustat EU-maissa. Tai kurkkaa Omakantaan ja tarkista reseptisi.

Digitaalisuus on myös senioreiden tulevaisuutta.

Elli Aaltonen

Kelan pääjohtaja